Hölmöt jotka tavoittelevat täydellistä laatua

Luin New York Timesin nettiversiosta kiinnostava artikkelin joka sivuaa tavallaan mitä edellisessä postauksessa kirjoitin. Jos ei yksinään palvelua niin osaamista. Artikkelissa pohditaan kuinka täydellisyyteen tähtäävällä käsityöllä ei rikastu vaikka olisi hyvinkin tunnettu.

Peter Frew on räätäli, sellainen ennenvanhaan räätäli joka ottaa mitat ja tekee täydellisesti istuvia pukuja miehille, täydellisistä materiaaleista. Hänen pukujaan jonotetaan. Yksi puku maksaa 4000 dollaria. Sen tekemiseen menee Peterillä 75 tuntia. Niinpä hän ehtii tehdä vain kaksi pukua kuussa. Hän ei voi palkata työhön muita koska työn laatu kärsisi. Eikä rahaakaan siihen oikein riittäisi siihen muutenkaan. Jos miehellä olisi kolme käsiparia lisää hän pääsisi ehkä rikastumaankin mutta vaivaisella yhdellä parilla bisness ei tästä etene.

Eräs toinen tunnettu mittatilauspukutalo, Greenfields, sellainen jolla on paljon työntekijöitä ja jossa työ etenee ns. liukuhihnatyyliin, mutta laadulla ja käsin, kärsii myöskin kassavirtavaikeuksista. Pukuja kun saa nykyisin ostettua tavarataloista. Jos ei ihan tavaratalo-pukua halua on luksusvaihtoehtoja, sellaisia jonkin tunnetun designerin suunnittelemia. Edullisempia, tosin laatu ei yllä samaan, eikä pukua saa omilla mitoilla. Kilpailu on kovaa, materiaalien hinnat nousevat koko ajan, eikä työtä pystytä tekemään nopeammin. Lisäksi tehdas sijaitsee New Yorkissa ja kustannukset ovat kalliit. Yksi vaihtoehto säästää rahaa olisi muuttaa tehdas halvemmille kulmille, mutta he eivät voi. Muuttaessaan he menettäisivät työntekijöitä, ja koska he ovat niin ammattitaitoisia, yritys ei kestäisi menetystä ilman että laatu kärsisi. Yrityksen ainoa markkinaetu on juuri tuo osaaminen.

Frew ja Greenfieldsin johtaja Rowland puhuivat kuinka nykyisin on niin suuri ero tuottavan ja arvokkaan välillä. Ne eivät ole enää sama asia. Nopeasti tehty, ei niin hyvistä matskuista on tuottava. Arvokas ei enää ole sitä. Ennenvahnaan paras oli paras, myös rahallisesi. Markkinat ratkaisevat kuka menestyy vaikka se olisikin Kardashianin mallisto, eikä maailman parhaiten tehty maailman parhaiten istuva puku.

Artikkelin lopputulos on että ainoa tapa tehdä rahaa tällaisessa täydellistä laatua tavoittelevassa bisneksessä on lopettaa täydellisen laadun tavoittelu. Surullista eikö totta? Kädentaidoilla, edes niillä harvinaisen taidokkailla, ei enää menesty ja osaaminen katoaa.

Kirjoittaja pohdiskeli ratkaisua, että jos ihmiset oppisivat kuinka käsintehdyt puvut tehdään vs tehdaspuku, he olisivat valmiimpia niistä maksamaan. Mutta kuinka pienituloinen yritys pääsee tästä kertomaan on sitten toinen juttu.

Olen ollut usein ällistynyt kuinka kalliiksi käsityö koetaan. Itse näen hinnat tietenkin toiselta puolelta ja useimmiten näen heti ettei myyjä pääse palkoille. Ehkä hinta koetaan kalliiksi juuri siksi ettei ymmärretä materiaalien kalleutta, työhön kuluvaa aikaa, erityisosaamista ja, etenkin Suomessa, verotusta (alv lohkaisee heti alkuun neljänneksen)?

Eräs henkilö Puistobluesissa vihastui kovin kun T-paitani maksaa 28e. Hänelle se tuntui olevan henkilökohtainen loukkaus, kenties mies koki että koetan jollakin tapaa huijata häntä. Hän varmaan vertasi hintaa tehdaspainettuihin t-paitoihin jotka kenties maksoivat 15e. Olisiko mies tuntenut toisin jos hän olisi tiennyt että olen itse suunnitellut designin, piirtänyt kuvat, laatinut valotuskalvon, valottanut seulan, etsinyt hyvää T-paitaa, tilannut kalliin minisatsin paitoja ja painanut ne itse käsin piensarjana. Tiennyt kuinka paljon aikaa on mennyt tuossa prosessissa, etten saa ikinä järkevää tuntipalkkaa. Verrannut että tehdas tilaa kaukomailta tuhansia ja taas tuhansia paitoja samalla, painattaa ne tehtaan koneilla kerralla ja myy ympäri maailman.

Maitotytön silmät avautuivat käsityön hintapolitiikkaan taannoin ja hän kirjoittaa siitä blogissaan. Pohdinnasta puuttui tosin yksi erityisen kallis siivu, eli materiaalit, joka lohkaisee käteen jäävästä osuudesta vielä puolet pois. Käykää lukemassa, kiva kirjoitus.

Imago ja asiakaspalvelu

Reilu vuosi sitten Helsingin kuluttajilta kyseltiin mielipiteitä kivijalkakaupoista. Kaksi tärkeinä syytä miksi asiakas menee mieluummin hiukan keskustaa edemmäksi pikkuputiikkiin olivat laatu ja asiakaspalvelu. Loistavat vastaukset ja aivan totta, kun ns. mikroyrittäjä pyörittää omaa pientä kaupaansa on hänen tarjottava laadukkaita tuotteita, sekä palveltava asiakastaan hyvin. Useimmiten tekevät molemmat jo omista lähtökohdistaankin. Jos näitä kahta ei löydy, loppuu kaupan teko nopeasti. Näin on marjat.

Mutta entä sitten suuret yritykset. Eipä näytä olevan huolen häivää miten tuon asiakaspalvelun kanssa menee. Tässäpä muutama oma esimerkki viimeaikojen kohtaamisista.

Armaisen Applen läppärini laturijohto katkesi. Tai enemmänkin se oli jo ollut tovin vääntyneenä kunnes lopulta murtui sen verran ettei virtaa enää edes tihkunut. Koska takuuta oli johdolla vielä jäljellä, menin Humacin toimipisteeseen. Vastaus oli että ok, laitamme johdon Applelle tarkastettavaksi että onko tässä kyse asiasta joka menee takuuseen vai ei. Koska tiesin jo että kyseinen vika on hyvin yleinen ja heikko kohta virtajohdon designissa, olin varma että takuun piikkiin menee. Keskustelimme tästä liikkeessä, mutta se ei muuttanut asiaa. Odota viikko niin saat vastauksen. Nonni. Voisinko olla ilman tietokonetta viikon? En edes yksityishenkilönä, mutta en missään nimessä yrittäjänä. Ainoa mahdollisuus oli ostaa uusi 85 euron johto. Viikon kuluttua sain sitten uuden johdon, mutta siinä onkin sitten jostain käsittämättömästä syystä vain 3 kk takuu, takuukappalevaihdoilla kuulemma on. Mitä ihmettä?! Onko varaston hyllyissä ns. hyviä johtoja joilla on vuoden takuu ja sitten erikseen huonompia joita annetaan niille vaikeille asiakkaille jotka saavat sen takuuvaihdossa?

Ostin ison satsin sisustusjuttuja Itiksen Stockmannilta. Pussit painoivat niin paljon etten jaksanut niitä itse kantaa alakertaan taksipisteelle. Kaupassa oli hiljaista koska oli vasta aamupäivä ja nuoria neitejä palvelemassa kolme kappaletta. Olin ainoa asiakas. Pyysin apua kassien kantamiseen. Sitä ei tippunut. Kukaan ei voinut lähteä auttamaan. Voisin kuulemma hakea ruokaostoskärryt Herkusta. Ok. Kas, huomasin ettei minulla ollut kolikkoa jolla saisin kärryt. Ei voi auttaa, eipä mahda sitten mitään. Kassan vieressä oli tyhjät kärryt, pyysin niitä lainaan, en saanut. Sanoin että perutaanpas sitten tämä kauppa tässä. Sain sitten vastahakoisesti kärryt lainaan, mutta vasta kun lupasin tuoda kärryt takaisin. Niinpä taksimittarin raksuttaessa vein kärryt vielä takaisin. Kiitos kaunis. Tuodessani kärryt takaisin vieläkään ei yhtään asiakasta, pitkästyneet tyttöset nojailivat kassatiskiin.

Ja jos kuvittelette saavanne jonkinlaista palvelua keskustan Stockan elektroniikkaososatolta niin tervemenoa vaan kokeilmaan. Ottakaa termokseen keittoa ja voikkarit mukaan. Olen kahdesti jonottanut vuoronumerolippu kädessäni pitkät tovit vain huomatakseni ettei kukaan koskaan tule palvelupisteeseen painamaan noita vuoronumeroita. Koko isolla osastolla oli vain kaksi myyjää ja iso joukko asiakkaita veti heidät aina hihasta mukaansa ennenkuin he ehtivät tulla palvelutiskille. Mutta miksi, oi miksi, koko vuoronumerot sitten on siellä? Jonottaessani katselin osaston toiseen laitaan jossa kaksi televisio-osaston myyjää rupattelivat laiskasti keskenään. Toisella näistä kerroista olin appivanhempieni kanssa ostamassa iPhone-suojaa anopilleni, sen maksaminen ei koskaan onnistunut. Reklamoin molempien kertojen jälkeen Stockmannia, mutta en saanut kumpaankaan vastausta. Niinpä en edes jaksanut enää reklamoida tuosta kassienkantoepisodista.

Vielä yksi keissi, hyvin tuore sellainen. Koska painan nyt nopealla kertarysäyksellä nuo pyyhkeeni, en ehdi niitä itse pesemään, ja varmaan kustannustehokkaampaakin pesettää ne ammattilaisten jättikoneella. Kilpailutin muutaman pesulan ja päädyin erääseen pieneen sellaiseen, koska haluan mieluiten tukea pienyrittäjiä. Sovin ensin pienestä testisatsista, se haettiin ajallaan, mutta ei enää palautettukaan ajallaan. Pesula oli hyvin tietoinen että nyt on ajan kanssa tiukkaa, mutta sovitusta aikataulusta ei sitten pidettykään kiinni. Kuulemma koska eräs suuri vaateketju pesettikin heillä yllättäen jättierän takkeja. Näinpä näin, tärkeämpi ja suurempi asiakas ajoi mutkitta sopimuksemme yli. Sen verran ikäviä keskusteluja olemme käyneet puhelimessa että alan jo pelätä saanko koskaan pyyhkeeni takaisin. Pitäkää peukkuja! Jossakin maailmalla matkaa 46 Kekkosta jotka haluaisin kotiin...

Tällaiset kokemukset harmittavat tietenkin ketä tahansa. Mutta yrittäjänä minua harmittaa entistä enemmän. En ikinä itse kohtelisi asiakastani noin. En ensinnäkään haluaisi, enkä kykenisikään, mutta ei minulla olisi siihen edes varaa. Käsityöläisenä tiedän miten tarkkaa ja paneutunutta porukkaa alallani on. Arvostamme ammattitaitojamme, materiaalejamme ja asiakkaitamme. Meille on kunnian ja sydämen asia (anteeksi paatos) että tuote jonka käsistämme laskemme on laadukas, ja että asiakas lähtee kaupasta hyvillä mielin. Tiedämme että tuote kestää myös käytössä koska emme halua tehdä kertakäyttöä (mitä materiaalin, ajan ja maineen hukkausta olisikaan tehdä huono tuote), ja haluamme myös että asiakas palaa kauppaamme. Koemme, ehkä järjenvastaisestikin, että jokainen tuote on pala itseämme.

Olen polkaissut pyörälläni kesken työpäivän metroasemalle ja siitä metrolla keskustaan hakemaan punaista kylpytakkia painettavaksi koska asiakas sellaisen toivoi, eikä juuri sitä punaista ollut mallistossani. Olen valottanut uuden seulan vain erästä herraa varten joka halusi Marilyn-puseron itselleen. Ja maalannut-painanut uuden kankaan rouvalle joka halusi kuvion hiukkasen murretummalla vihreällä. Näillä erikoistilauksilla ei palkoille pääse, mutta palvelen siitä huolimatta jokaista asiakastani parhaani mukaan. Haluan että asiakas kertoo iloisena ystävälleen saaneensa mukavaa erikoispalvelua, haluan että hän tulee mielellään asioimaan kanssani uudelleen. Haluan että hänellä on hyvä mieli vielä kotona.

Ja siitä huolimatta. Kuulin jälleen kun eräs mukava ihminen kauhisteli miten ihana mutta kallis oli käsintehty piensarjana tehty tyyny jonka hän näki eräässä näyttelyssä, sellainen joita on vain yksi kappale olemassa samanlaista. Tyyny maksoi 69e. Tiesin että taisi siinä jäädä palkka tekijältä saamatta.

Kummaillinen on maailma. Jättiyritys voi pyytää tuottestaan järjettömän katteen JA palvella samalla asiakastaan erityisen huonosti. Silti kassavirta kasvaa. Imago on samalla aikaa hieno ja haluttu, ja huono.

Laadukas, kaunis tuote jonka saa ostettua hyvän palvelun kera, mutta joka on kauhistus vaan käsityötä, onkin liian kallis.

Osaisinpa markkinointini edes pikkirillillisen verran samoin kuin nuo yritykset...

Perinnekiire

Miltei on kuukausi vierähtänyt viimeisestä postauksestani... Lähdin kuun alussa mökille vielä yhdeksi viikoksi. Tiesin kyllä siinä vaiheessa ettei se olisi aikataulullisesti millään lailla viisasta, mutta en voinut ajatella että mökkeily olisikin ollut jo tässä. Kesä vähän kuin loppuu kun mökkikausi loppuu... Sattuikin sitten huikea kesäviikko juuri, parina päivänä lämpötila laski kahdeksaan asteeseen, oli hyytävän kylmä. Mutta silti, ihana oli olla mökillä. Niinkuin aina.

Nyt sitten on Kiire. Sellainen Kiire isolla K:lla joka minulla on joka ikinen vuosi ennen Habitare-messuja ja samaisesta syystä, en malta ola mökkeilemättä vielä elokuussa. Työpäivät kierähtävät helposti kellon ympäri ja ylikin, käyn kotona nukkumassa miniunet, silittämässä kissaa ja belgialaista miestä, sitten pyöräilen töihin taas. Joinakin iltoina pyöräilen kotiin pidemmän reitin kautta saadakseni hiukan tuuletusta ja henkireikää työajatteluun. Enkä edelleenkään kadu yhtään sitä mökkiviikkoa.

Painan juuri nyt hurjia määriä kylpypyyhkeitä. Niin, juuri niitä joita taannoin kirjoitin etsiväni. Löysin lopulta Virosta välittäjäfirman jonka kautta sain tilattua satsin pyyhkeitä suoraan tehtaalta. Vain mustia koska minimitilaus oli satoja pyyhkeitä. Harmi, mutta olen silti iloinen, pyyhkeet ovat juuri sitä ihanaa luksuslaatua jota etsinkin. Arvatkaapa jännittikö avata laatikot? Olin niin onnellinen kuin laatikoissa oli sitä mitä piti ja vielä oikean verran. Nyt sitten siirtelen laatikoita eestaas, yhden työvaiheen tieltä toisaalle ja pian takaisin tai kolmanteen nurkkaan, pelaan laatikkotetristä. Joka paikka pursuaa pyyhkeitä, niitä painettuja, pestyjä, pesemättömiä ja painamattomia. Kaiken kukkuraksi toinen tilaussatsi tulee kuukauden kuluttua. Mihinkähän varastoin sitten ne.

Ainoa tyhjä lattiatila tuossa oikealla tiskialtaiden edessä. Kaikkialla muualla pyyhettä pyyhkeen perään.
Nuo tummat on juuri painettu, kuvaa ei vielä juuri näy, mutta Mannerheimit siellä rivissä.

Myös sohva on kansoitettu, sohvapöytä ja myyntihyllyt...
Sohvalla pinkassa kuivaneita ja etsattuja, odottavat pesua. Pinkan päällä juuri painettuja kuivumassa.

Sain oman tagin pyyhkeisiin. Eikös ole söpö?!
Epätarkkuus johtuu lapun kiiltävästä pinnasta, ei toimi kuvassa...

Tulihan se viimein

Eilisestä kuumasta ilmasta meillä nautti täysin rinnoin yksi otus. Kissapa tietenkin. Se loikoili koko päivän pötkönä ja vähän rullalla, ja sen naamasta näkyi miten ihanaa kun on kuuma. Välillä venytteli ja kiertyi sitten uudelle kerälle. Me, ihmisparat, olimme läkähtyä kunnes jaksettiin, tai belgialainen mies jaksoi, hakea kellarista tuulettimen. Sitten sitä ei voitu suunnata sohvalle koska kissimus inhoutui ilmavirrasta. Otukselle koko sohva ja meille ilmavirtaa ruokapöydän ääreen. Ei muutoin raaskittu koska kissalla oli niin kesäpäivää.

Onneksi viimein älyttiin hypätä pyörän selkään ja uimaan. Hymyilimme ihan vahingossa kun tuntui viimein niin kesältä.

Kakku saa olla päältäkin kaunis

Mökkityöloman aikana löysin/tilasin ihanaisia pakkaustarvikkeita postitustilauksiini. Ajattelin että olisipa kiva jos asiakas ilahtuisi jo postissa, sitten seuraavaksi kun avaa postipaketin ja viimeiseksi saadessaan sisäpaketin auki. Kolminkertainen ilahdus. Sen mielelläni toimittaisin asiakkaalleni.

Ajattelin ilauttaa myös niin että tilaaja voisi tilata suoraan paketin lahjaksi ystävälleen, lahja saapuisi perille kauniissa pakkauksessa, kortin kera. Itseasiassa laitan aina kortin pakettiin, mutta tässä tapauksessa korttiin voisi kirjoittaa sitä mitä asiakas toivoo ystävälleen kirjoitettavan. Helppoa kuin mikä, jäisi turha postitusvälikäsi välistä ja lahjan saaja saisi lahjansa ajoissa ja nättinä.

Tilasin tyttömäisiin tilauksiin ihanan pinkit postituspussit, miehekkäämpiin punaisia ja oransseja. Tuote kääritään ensin silkkipaperiin, valkeaan, turkoosiin tai mustaan. Ajattelin että pinkin pussin kanssa olisi valkea tai turkoosi sangen kaunis yhdistelmä, punaiseen ja oranssiin valkea tai musta. Silkkipaperipaketin teippaan kuvioidulla kivalla teipillä (4 eri vaihtoehtoa). Korteissa Clint Eastwood, John Wayne, tai Marlene Dietrich.

Minulle tuli niin jouluolo kun sain pakata heti tilauksen uusilla vermeillä. Tulikin nelinkertainen ilahdus, yksi ihan itselle.

Onni ja ilo

Olen viettänyt luksuspäiviä reilun viikon ajan. Mökiltä lähdin kohti Helsinkiä ystävän kanssa ystävän autolla (luksusta). Sitten vietimme yhdessä kesäisiä kesähelsinkipäiviä shoppailen, autoillen ja etsiskellen erinnäisiä remontti-sisustus-kodinkone-muujuttuja. Välillä syötiin hyvin mukavissa ravintoloissa + mansikoita ja mansikoita ja mansikoita (luksusta). Iltaisin parannettiin maailmaa sohvalta käsin (niin, luksusta jos mikä). Naurettiin ja kiroiltiin erityisen paljon.

Kun ystävä ajoi takaisin kohti Kuopiota sain ilokseni toisen ystävän kylään Belgiasta (luksusta). Tämän ystävän kanssa seurasi lisää kesähelsinkipäiviä joihin kuului shoppailua, kulttuuria, elokuvissa käyntiä jokaisena iltana, hyvää ruokaa mukavissa ravintoloissa ja mansikoita mansikoita mansikoita, lisäksi salmiakkia, sekä maailman parannusta sohvalta (luksusta). Ihanaa miten ystävät lomittavat, rentouttavat ja ilostuttavat pään (superluksusta). Kiitos kiitos kiitos ja love.

Tänään palasin töihin ja tuntuu että olen ollut poissa ikuisuuden. Onneksi kahvit pajanaapurin kera ja ystävän (jonka mahassa kasvaa kummityttäreni) kyläily ihanasti pehmensivät ensimmäistä työpäivää. Olen vähän pihalla, hengaan työhuoneella, enkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Koetan muistaa mitä olen unohtanut viime viikkojen aikana. Mietin että mitä ihmettä minun pitikään tehdä tänään, oliko jotain listalla. Löydän listan mutta mikään homma ei nyt tunnu kutsuvan, en ole orientoitunut, väärällä vaihteella olen. Kelaan sähköposteja ja kalenteria. Laitan hyvää musaa soimaan, eteeni paperia ja ystävän ameriikoista tuomia värillisiä arkistointikortteja ja alan laatimaan työsuunnitelmia. Listojen kirjoittelu kuroo hajallaan olevan lomapään. Bonuksena illuusio että teen työtä.

Ensi viikon lopussa lähden vielä yhdelle, viimeiselle, lomaviikolle Kuopioon mökille (luksusta, tiedän).

Mutta juuri nyt, tällä hetkellä, huomaan olevani onnellinen ja jotenkin täysi. Minulta ei puutu mitään. Ei mitään. Kaikki on juuri niinkuin pitää ja ihanasti. Mahaani on pesäytynyt luksusolo. Pitkää ikää ja kotiutumista sille.

Mansikkakakku maistuu kesältä

Kunnon kesässä on pari asiaa jotka kuuluvat siihen saumattomasti. Yksi niistä on mansikkakakku, kermatäytesellainen, tuoreista marjoista. Sellainen on ehdottomasti leivottava ainakin kerran parhaaseen mansikkaaikaan. Karppaajalle ei perinteinen kakkupohja ihan sellaisenan sovellu joten kehitin herkkuun oman version. Iloinen yllätys, kakku vei kielen mennessään. Yllätys erityisesti siksi että pohjan resepti oli alkuperäisesti kookoslettujen resepti. Pienellä fiilauksella toimi yli odotusten kakkupohjana. Mansikat peittivät kookoksen maun, tällä kertaa se oli hyvä juttu koska kesämansikkakakkuun ei kookos kuulu. Jonkin toisen täytteen kanssa, vaikkapa banaanin, kookos varmaan maistuisi tervetulleesti.

Mansikkatäytekakku karppaajalle:

Pohja:
6 munaa
1,5 dl kuohukermaa
75g sulatettua voita
1/4 tl vaniljajauhetta
2 rkl karppisokeria
0,75 dl kookosjauhoa (jota saat esim. Ruohonjuuresta, myös nettikauppa)
1,5 tl leivinjauhetta

Täytteeksi tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa.

1. Heitä kaikki pohjan ainekset kulhoon ja vatkaa tasaiseksi massaksi. Voitele vuoka ja kaada taikina siihen. Tarvitset vuoan, sillä taikina on sen verran löysää että pellillä valuisi lituskaksi.
2. Paista 175°, n. 1/2 tuntia. Pohja on valmis kun se ei enää hytise keskeltä kun hytisytät vuokaa kevyesti.
3. Jäähdytä pohja mutta älä laita jääkaappiin, jääkaappikylmään pohjaan ei imeydy enää mansikoiden nestettä. Mansikkakakunhan tulee olla silleen sopivasti kostunut, eikö?
   
4. Murskaa mansikat, ripottele joukkoon hiukan karppisokeria. Lusikoi pohjan päälle.
5. Vatkaa kerma, siihenkin ripaus karppisokeria ja hyppysellinen (n. 1/4tl) vaniljajauhetta.
6. Anna kakun seisoa noin tunnin verran ja tarjoile kermavaahtopilvellä hunnutettuna.
   

Vinkki. Perinteisen kerroskakun saat leipomalla pohjataikinan neljään munaan pienennettynä ja tekemällä se kahteen kertaan. Laita voideltu leivinpaperi vuokaan jotta saat taistelematta ohkaisemmat kerrokset ehjinä irti. Sitten voit täyttää herkun kermoineen valmiiksi täytekakun tapaan. 6 munan taikinasta ei riitä kerroksiksi, eikä koostumus muutenkaan ole sellainen jota olisi helppo siististi leikata kahteen osaan. Ja jos on ihanasti isot juhlat on niin tee joko kolme kerrosta tai 6 munan taikina suuressa vuoassa. Nam.