tiistai 27. syyskuuta 2011

Ylenpalttisia unia

Kesällä eräs sukulainen kertoi nähneensä taas ruokaunen. Hän oli suurissa pidoissa jossa herkkuja tarjoiltiin pitkistä notkuvista pöydistä, toinen toistaan parempia ihanuuksia ja juuri unennäkijän lempiparhauksia. Hän oli lastannut lautasensa täyteen kaalikääryleitä ja surrut jo siinä ettei jaksa edes maistaa kaikkia kutsuvia makuja. Siinä sitten syödessään hän huomasi että voi ihanuuksien ihanuus, maha ei täyty lainkaan, että voi hakea toisenkin lautasellisen kaalikääryleitä ja lisäksi kaikkia muitakin pitopöydän herkkuja. Herkutella pitkään ja ihanasti. Voi sitä onnen tunnetta.

Minusta ihana uni, jotenkin niin runsas ja ylenpalttinen. Ei voi olla asiat huonosti kun tällaisia unia näkee, ei.

Minä näen usein musiikkiunia. Herään kun joku biisi soi päässä ja sitten en hereillä pääse eroon kappaleesta pitkiin aikoihin. Joskus musiikki soi täysillä ja kun herään se katkeaa yhenäkkisesti ja jättää jälkeensä kohisevan hiljaisuuden, aivan kuin joku yllättäen kääntäisi strereot nollaan. Sellainen hiljaisuuttakin hiljaisempi hetki. Unessa en tee mitään, kuuntelen vain pauhaavaa musiikkia. Joka kerta harmittaa kun kappale jäi kesken.

Kaksi muuta parhausteemaa toistuu, toinen sellainen että rullaluistelen jossakin paikassa (yleensä eri paikat, mutta aina jotenkin kauniit ja valoisat), suorastaan liitelen, keveästi, keveästi, keveästi ja nopeasti. Liu'un huikaisevalla ilolla, maisemat vaihtuvat ja olen onnellinen. Toisessa olen kuin delfiini, sukeltelen ja suikin hopeisen turkooseissa vesissä liukkaan keveästi, en tarvitse välttämättä happea, hengitysasia ei edes käy mielessä, kunhan sukeltelen ja kiidän riemukkaasti vedenalaisissa maailmoissa.

Tunnen aina saaneeni lahjan kun herään noista unista. Aamu alkaa upeasti.

Voisipa unia tilata iltaisin että saisi aina tuollaisia.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kävin lukemassa miten yrittäjän elämä rulaa. Terveisiä Virmutjoelta! Tuula

Anonyymi kirjoitti...

Ihania unia. Minun parhaimmistoon kuuluu lentämisunet. Lapsena unessa piti hypätä rapulta niin, että jalat nousi 90 asteen kulmaan, suorana eteen siis. Siitä pystyi sitten kääntymään ja liitelemään ja katselemaan. Hereilläkin joskus uskoin, että jos osaisin hypätä niin...
Aikuisena ei onneksi enää tarvitse hypätä. Aina jo valmiiksi liitelen

Anna kirjoitti...

Kas Tuula, olet palannut metsistä ja järviltä ihan sivistyksen pariin kun nettiyhteyskin on käytössä :)

Anonyymi, hassu lentämisuni jossa lennetään istualtaan! Vai käännyttiinkö siinä lopulta ns. lentoasentoon?