sunnuntai 4. syyskuuta 2011

A Big plate of blueberrypancakes

Sunnuntaiaamut, ah sunnutaiaamut. Suloisia, laiskoja, aina lämpimiä, itseensäkäpertyviä ja nautinnollisia. Ei ole lähtöjä kylään, tai kaupungille, ei pakollisia askareita, ei mitään ikävää. Sen sijaan hidasta heräämistä, löhöilyä ja kyllä, ihana herkutteluaamiainen.

Tein pitkästä aikaa sunnuntaiaamupalalle mustikkapannukakkuja. Ajatus tuli mieleeni Pulp Fiction elokuvasta jota jostain syystä mietin hitaan heräämisen aikana (silloin kun on nukkunut tarpeeksi mutta ei raaski vielä lähteä vällyjen alta). Pohdin että pitäisi taas pitkästä aikaa katsoa elokuva, ikisuosikkini. Ainoa elokuva jota jaksan katsoa uudelleen ja uudelleen.

Mustikkapannukakut, jenkkityyliin, paksut kuohkeat sellaiset, ovat ihania. Kuunelkaa tarkasti; I-ha-ni-a! Kokeilkaa joku laiska sunnuntaiaamu, esimerkiksi sellaisena tulevana syysmyrskyisenä, nautiskelkaa sateen hakatessa ikkunaan, herkutelkaa hitaasti ja ilolla. Ohjeesta tulee juuri sopiva ähky kahdelle.

Mustikkapanukakut:

3 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
2 tl soodaa
3 dl maitoa
1 muna
3 rkl öljyä
Ripaus suolaa
Jäisiä mustikoita

Paistamiseen voita tai ainakin Oivariinia

Tarjoiluun ehdottomasti vaahterasiirappia. Muistakaa varautua ajoissa, ilman vaahterasiirappia kokemus on vajaa. Niin vajaa että jos unohtui suosittelisin reissua kiskalle, vaikka onkin sunnuntaiaamu.

  1. Sekoita kaikki aineksen keskenään pallovispilällä.
  2. Paista kuunmassa pannussa seuraavalla tavalla: voita tirisemään kuumalle pannulle, hulauta keskelle pannua soppakauhallinen taikinaa, sen pitäisi levitä n. 10 cm leveäksi pannukakuksi. Ripottele heti päälle jäisiä mustikoita haluamasi määrä. Mustikoita pitää olla kunnolla jotta niistä saadaan se ihana hillomainen täyte, liika määrä taas hajoittaa pannukakun. Joten kokeile (arvioisin mustikoita n. 1cm päähän toisistaan). Paista sitten molemmilta puolelta kauniin kullanruskeiksi.
  3. Tarjoile vaahterasiirapin kera, kyytipoikana vahvaa kuumaa kahvia.
  4. Huokaile onnesta ja varaudu taistelemaan viimeisestä pannarista.

Ahneelle kävi vanhanaikaiset, vasta viimeisen pannukakun kohdalla muistin kuvaamisen...





Pulp Fiction-faneille, että muistatte sitten lisätä aamiaiseenne paistetut munat, 5 makkaraa, pitkän appelsiinimehun, kupin mustaa kahvia, jälkiruoaksi slaissi mustikkapiirakkaa jonka päällä ohut pala sulatejuustoa. Röyh.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nam. Vähän samantapaisia kuin mummin pienikokoiset paksut. Sadepäivää en kyllä voi hyödyntää, kun keittiö sijaitse toisessa rakennuksessa. Ehkäpä huomisaamuna mukavan mehtälenkin jälkeen...

Anna kirjoitti...

Suosittelen. Mutta kamalaa, en muista mummin paksuja lettuja!!!