Linnalle neidoksi

Belgiassa on 3000 linnaa, eniten kokonsa suhteen maailmassa. Tietyillä alueilla (esim. Brabant) joka kylää kohti löytyy ainakin kaksi linnaa, ja erityisesti vuoristoseudulla Ardenneilla niitä tupsahtaa esiin melkein joka mutkassa. Nämä linnat ovat ihan oikeita linnoja, sellaisia kuin satukirjojen kuvissa, mahtavia tarinoita ja historiaa tihkuvia kivijättiläisiä. Osa tuosta 3000:sta on raunioituneita kivimuureja ja kaaria, tai niitä jotka ovat jääneet aavemaisina tyhjilleen, mutta sitäkin kiehtovampia tutkimusmakailijoille. Linnoja löytyy hauskasti jokaista kokoa, mahtilinnoista kompakteihin minilinnoihin. (Jokaisen jolla oli edes vähän rahaa teki mieli rakentaa linna?)

Raunioituminen etenee kiivasta tahtia koska linnojen ylläpito on äärettömän kallista hommaa. Jos ajattelee kuinka vanhan talonkin kunnossapito käy kukkarolle, voi arvata millaista on jättisuuren keskiaikaisen linnan kulut (Dear, käykö sinustakin täällä ilkeä veto, vai kuvittelenko vain?). Vanhoilla aatelissuvuilla on harvoin enää sellaisia omaisuuksia kuin ennen ja niinpä linnat rapistuvat pikkuhiljaa. Harmillista, mutta kuitenkin tavallaan aika luonnollista. Tälläkin hetkellä linnoja on myynnissä viitisen sataa, niin että jos olet haaveillut pääseväsi joskus linnanneidoksi, siinäpä tilaisuutesi.

Luin muutama vuosi sitten lehtiartikkelin linnasta joka oli ollut myynnissä vuosikausia viidelläkymmenellä sentillä (0,50e). Taskunpohjakolikolla olisi päässyt linnanomistajaksi, mutta kauppaan sisältyi velvoite linnan kunnossapidosta. Ei käynyt kauppa. Belgialainen museovirasto on tarkka myyntiehdoista, mutta ei pysty pakotamaan vanhojen sukujen omistuksissa olevia linnoja kunnostukseen. Moni aatelinen onkin hakenut ratkaisun avaamalla ovensa yleisölle, ainakin osan linnasta uteliaiden katseltavaksi, tai järjestämällä tadenäyttelyitä saleissaan ja puutarhoissaan, luksusmajoitusta gourmet ravintoloineen jne. Onneksi, sillä näin kivet pysyvät kasassa ja niihin pääsee tutustumaan. Ja ikkunoista voi kurkkia kiusaantuneen siniverisen perheen syövän aamiaistaan.

Tästä aiheesta saisi kiinnostavan postauksen jos etsisin tietoa yksittäisistä linnoista tarinoineen, mutta aika on nyt kortilla. Niinpä tarinat on luotava omassa päässä, ehkä hauskempaakin niin. Mielikuvitusta kutittelevia kuvia kuitenkin.

Kaupungin laidalla


Vähän rouheampi (vanhempi) design*


Suloinen, torneissa varmasti kehrätty pehmeintä villaa

Avioero?

Ihanat värit

Torneissa oli varmasti hiuksiaan kampaavia linnaneitoja tötteröhatuissaan

Näissä portaissa ei parane kompastua helmoihinsa

*) Tässä Buillonin linnassa olen käynyt, se jatkuu pitkälle vasemmalle korkeuksiin, alhaalla kaukana molemmin puolin haarautuu virtaava joki. Linna on rakennettu kapealle, korkealle ja pitkulaiselle harjanteelle, loistava paikka puolustukselle ja maiseman ihailulle. (Yllä oleva porraskuvakin on samaisesta linnasta). Kidutus tuntui olleen jonkin sortin huvitus, monin kekseliäin tavoin ja erilaisilla kauhuvekottimilla, joita linnassa on yhä runsain mitoin esillä. Eräästä tornista löytyi pyöreä huone jonka keskellä on reikä, siitä reiästä pudotettiin onnettomia sieluja alempaan, ikkunattomaan ja ovettomaan huoneeseen, jonne sitten jäivät ikiajoiksi (haju?). Ylemmän huoneen seiniltä löytyy oviaukkoja joista pääsi ripustamaan toisia piruparkoja ulkomuuria vasten, siellä he siten riippuivat kuoliaaksi kunnes lahosivat niin, että putosivat kahleistaan alas kuohuvaan jokeen. Linnasta infoa täältä.

Erityisen hauska pieni citylinna löytyy Antwerpenin keskustasta ( lisään kuvan myöhemmin jos löydän), se aika pieni linnaksi, mutta kovin korkea kumminkin. Nyt linna on museo ja näytillä on paljon erityisen kiinnostavia, linnasta vuosisatojen saatteella löytyneitä tavaroita, astioita, nappeja, kolikoita, työkaluja yms. Muutama huone oli vielä yllättävän priimakunnossa, seinillä oli säilynyt (äärimmäisestä vauraudesta kielivät) tapetit. Ne olivat maalattua nahkaa. Aika komiaa, kullalla ja punaisella maalattuja kiehkuroita ja linnan omistajien vaakunoita (en voi olla miettimättä niljaa jonka on täytynyt muodostua nahkan ja kostean kiviseinän väliin). Jostain kummallisesta syystä linnasta löytyi myös egyptiläinen muumio lasiboksissaan. Sille ei sitten löytynyt osuvampaa museota?

Linnoissa on kiva vierailla, kuvitella mennyttä aikaa, kuunnella kaikuja ja etsiä harhailevia haamuja.

Lisää kuvia linnoista ja myös sisätiloista tältä sivulta ja erään rauniolinnan saloista täällä.

Kaikki tiet vievät keittiöön

Koetan väistellä joulukiirestressiä kuuntelemalla rentoutumis-cd:tä. Minulla on heikko kohta rentouttaviin ihmisäänensävyihin, valahdan ihan lötköksi kun cd-ääni alkaa puhumaan epäinhimillisen hitaalla ja matalalla äänellä (taustalla jotain kummallista New Age avaruusääniä). Saman vaikutuksen tekee luontodokumenttien miesselostaja (en nyt muista nimeä). Jos joku tulisi pimeällä kujalla vastaan puhumalla sillä äänellä seuraisin varmaan lampaana perässä. Siis jos ylipäätään menisin pimeälle kujalle.

Rentoutusääni neuvoo luomaan pään sisään elvyttävän mielikuvapaikan jossa sitten tulee loikoilla nautiskellen olostaan. Minä siirsin itseni valkohiekkaiselle rannalle, turkoosien vesien äärelle, jossa vilvoittavat tuulet puhaltaa. Viime päivinä päässä on yllättäen soinut reggae-biisit ja vasta äsken hoksasin yhteyden tuohon mielikuvapaikkaan. Nauratti.

Reggaesta ajatukset kulkivat Rastafareihin, sitten (kappas vain) ruokaan ja heidän kunnioitettavaan ruokaideologiaansa. Varastin Wikipediasta tähän katkelman:

"Todellisen rastafarin sanotaan syövän vain I-tal -ruokavalion mukaista kasvisruokaa, joka ei sisällä suolaa, eläinperäisiä aineksia tai keinotekoisia säilöntä- tms. aineita, ja tähtää mahdollisimman luonnonmukaiseen elämiseen ja olemiseen. Rastafari pyrkii useasti kasvattamaan itse oman ravintonsa ja valmistamaan itse sen mitä tarvitsee, päämääränään taloudellinen riippumattomuus ja omavaraisuus. Rastafari pyrkii ylläpitämään hyvää fyysistä, psyykkistä ja spirituaalista kuntoa ravinnon, terveiden elämäntapojen ja meditaation kautta, eikä pelkää mitään aineellista menetystä - paitsi (ehkä) sellaista tilannetta, että menettäisi hiuksensa ja partansa."

Kokkaava rastaman keräsi eräässä ruokaohjelmassa kaikenlaista kummaa mökkinsä ympäriltä (osa ihan luonnosta, osa omasta puutarhastaan) ja teki niin herkullisen näköistä ruokaa että kadetti. Mies kertoili poimiessaan että kun he syövät vain puhtaista aineksista tehtyä puhdasta ruokaa, heidän ruumiinsa pysyy puhtaana. Yksinkertaista ja viisasta (en tosin ole ihan varma mihin kannabiksen pössyttely tässä ajatuksessa mahtuu).

Näistä kasvisruoka-aatteista makunystyräni kiirehtivät ihaniin papuburritoksiin. Rakastan mausteisia etnoruokia, erityisesti aitoa meksikolaista (ei mitään texmex-mössöä) (tosin hyvä texmexkin voi olla hyvää). Jamaikalta siirtymä siis meksikoon rastafari-ideologia kainalossa. Ja sitten keittiöön (niin, taas). Seuraava resepti on hieman aikaavievä valmistaa mutta lopputulos on herkullinen, yllättävän täyteläisen makuinen lohturuoka, vaikkei yksinkertaisista aineksista ennalta arvaisi. Suuret suositukseni.

Burritos con frijoles fritas eli papuburritokset

Tomaattikastike:
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
2 rlk oliiviöljyä
8 tuoretta tomaattia
0,5 dl vettä
chilijauhetta
suolaa, pippuria ja juustokuminaa (jeeraa)

Paistetut pavut:
1 tölkki punaisia kidneypapuja liemineen
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
Juustokuminaa, suolaa, pippuria

Lisäksi
6-8 tortillaa
Purkki ranskankermaa (poikkean em. I-tal-ajatuksesta kun tämä ruoka vaatii ranskankermaa...)

Mausteisen tomaatikastikkeen valmistus:

1. Freesaa hienonnettu sipulia oliiviöljyssä n. 5 minuuttia, purista valkosipuli sekaan ja freesaa vielä hetki.
   
2. Lisää kuutioidut tomaatit, kääntele niitä pannulla muutama minuutti, kaada joukkoon vesi ja hauduta n. puoli tuntia.
   
3. Mausta sitten chilillä, suolalla, pippurilla ja juustokuminalla.
4. Kaada hieman jäähtynyt seos tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi (tai kulhossa sauvasekoittimella).
   

Herkulliset pavut paistat näin:

1. Paahda hienonnettu sipuli öljyssä, kun sipulit alkaa ruskistuman lisää puristettu valkosipuli, paistele vielä pikkuhetki.
2. Kaada pavut kolmessa osassa liemessään pannulle, lämmitä ja samalla muussaa pavut perunamuusisurvimella (seoksen ei tarvitse olla tasaista ja sileää).
3. Mausta reilulla kädellä.

Lopulta itse burritot:

1. Kaada tomaattisoossi laakealle lautaselle, kasta tortilla siihen molemmin puolin.
2. Nosta lätty leikkuulaudalle, laita keskelle vana paputäytettä, rullaa ja laita vuokaan.
3. Toista prosedyyri kunnes kaikki tortillat ovat täytettyjä ja rivissä vuoassa kuin sardiinit konsanaan (tai kunnes täyte loppuu).
4. Jos tomaattikastiketta on jäljellä, hulauta se vuokaan.
5. Levitä lopuksi ranskankerma tortillojen päälle ja heitä vuoka 180 asteiseen uuniin n. 15 minuutin ajaksi.
   
6. Tarjoile raikkaan salaatin ja mehukkaiden tomaattien kera. Juomaksi esimerkiksi jotain Chileläistä punaviiniä (esim. La Ronciere Reserva Merlot).
   
7. Jos olet oikein porsastelutuulella niin toinen ranskankermapurkki pöydässä saattaa maistua...
8. Jos olet oikein porsastelutuulella ja vielä jaksat vääntää, huitaise ranskankermapurkin sijaan samettinen guacamole. Kaikkein nopeiten saat sen näin; (gourmetversio guacamolesta toisessa postauksessa) Soseuta 2 pehmeää avokadoa haarukalla, sekoita mukaan ranskankermapurkki, hieman sitruunamehua (tai sushietikkaa), ripaus suolaa ja pippuria.

Ay-ay-ayy kuinka hyvää

Mausteista kokkausmusaa Eliades Ochoalta (en kyllä käsitä videota, mutta Eliades on suloinen). Salsan nimi suomeksi Maalaa huulesi Maria.

(Latasin kerran mp3-soittemeni täyteen Eliadesin musiikkia ja lähdin reippaalle kävelylle töistä kotiin. Siitähän ei tullut sitten mitään, ei pysty kävelemän normaalisti lattarirytmeissä, ei, pakosta joutuu otamaan pieniä ylimääräisiä sivuaskeleita ja ainakin vähintään muheltamaan takapuolta sivulta toiselle. Kun satuin kävelemään silloin Brysselin keskustassa jouduin pidättelemään. Tukahduttava kokemus.)

Kaikkien näiden aasinsiltojen jälkeen, mukavaa sunnuntaita ja hyvää ruokahalua!

Ruokakuva lainassa EEECookseilta ja siitä puuttu ratkaisevaa osaa esittävä ranskankerma (mikä moka).

Death By Chocolate

Minulla on hihassani ässä. Se vetäistään esiin silloin kun talvi alkaa pimeydessään ankeuttaa. Minusta hyvä aika alkaa olla nyt (onhan?!). Parasta on että ässän voi käyttää monta kertaa talven mittaan. Jos verisuonet ja pokka kestää.

Death By Chocolate-kakku

Pohja:
225 g hyvää tummaa suklaata
115 g suolatonta voita
1,5 dl maitoa
225 g muskovadosokeria (vaaleampaa kuin fariini, lähinnä lattekahvin väristä)
10 ml vaniljaesanssia, tai 3 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa, valkuaiset ja keltuaiset eroteltuna
1,5 dl hapankermaa
225 g vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

Täyte:
4 rkl vadelmamarmeladia
4 rkl konjakkia
400 g hyvää tummaa suklaata
200 g suolatonta voita

Kuorrutus:
2,5 dl kuohukermaa
225 g hyvää tummaa suklaata

Näin teet ihanaisen kostean ja suklaasta raskaan pohjan:

1. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Asettele leivinpaperi pyöreän irtopohjaisen vuoan pohjalle, rasvaa reunat.
2. Sulata suklaa kulhossa mikroaaltouunissa puoliteholla maidon ja voin kera. Sekoita välillä. Kun seos on tasaista, lisää sokeri ja vanilja ja jäähdytä.
   
3. Vatkaa hapankerma ja munankeltuaiset kulhossa ja yhdistä siihen jäähtynyt suklaaseos.
4. Lisää jauho-leivinjauheseos, sekoita tasaiseksi.
5. Vatkaa munanvalkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kääntele vaahto taikinaan varovasti, sen ei tarvitse olla täysin sekoittunut, pääasia ettet sekoita liian kauan ja menetä kuohkeutta.
6. Kaada vuokaan ja paista n 45-55 minuuttia (kunnes kakku on kiinteä päältä painaessa).

Ja näin valmistat taivaallisen aromaattisen täytteen:

1. Kun pohja on jäähtynyt, leikkaa se kolmeksi kerrokseksi. Lämmitä kattilassa vadelmamarmeladi ja 1 rlk konjakkia. Levitä seos pullasudilla kakkukerrosten päälle. (tämä prosedyyri muodostaa 'sinetin' kakkupohjien päälle ettei seuraava suklaaseos imeydy liikaa kakkuun)
2. Sulata suklaa kulhossa mikrossa puoliteholla voin ja lopun konjakin kanssa. Sekoita välillä. Anna seoksen jäähtyä kunnes se alkaa olla tarpeeksi paksu levittämiseen.
3. Levitä puolet suklaasta varoen kakkupohjalle (älä häiritse vadelmasinettiä), laita toinen kakkukerros päälle ja levitä loput suklaasta sille. Lopuksi hattu päälle ja kakku jääkaappiin lepäämään siksi aikaa kun valmistat kuorrutteen.

Lopuksi jumalainen kuorrutus:

1. Kuorrutusta varten sulata suklaa ja kerman kera mikrossa (jep, puoliteholla ja välillä sekoittaen). Jäähdytä. Kun seos on kylmää vatkaa sitä kunnes se alkaa olla hieman kuohkeaa.
2. Levitä kuorrute kakun päälle. Koristele valkosuklaa- ja maitosuklaakiehkuroilla. Ne saat kätevästi aikaan juustohöyläämällä suklaalevyä.

Kakulla on erinomainen nimi, kermaa, voita ja suklaata ei säästellä. Aikaakin valmistamiseen hujahtaa. Mutta kun kakku on pöydässä, on se kaiken vaivan ja ajan väärti. Ja oikeasti, siis ihan aikuisen oikeasti, tätä kakkua riittää pieni pala täyteen nautintoon, makeanhimo on tiessään ja olotila euforinen. Jääkaappisäilytyksessä maut paranevat, joten voit nautiskella viikon mittaan. Mutta, minusta tämä kakku on ehdottomasti parhaimmillaan jaettuna hyvän päälle ymmärtävien (nais)ystävien kesken. Kyytipojaksi skumppaa, tai kardemummakahvia.

By Mark Parisi


Lopuksi upea Aretha joka mielestäni laulaa oodin ohjeen kakulle. Äänet kuin noroina valuvaa sulaa suklaata.

Tunnelma

Katselin taannoin elokuvan Collateral. Se ei ollut huippuhyvä leffa juoneltaan, mutta vaikutti syvästi tunnelmaltaan johon kietoutui ratkaisevasti musiikki. Elokuva on jo vuodelta 2002 mutta minulle siitä jäi pitkäaikainen muisto. Aluksi kuvataan pitkään Los Angelelaista taksia lipumassa hiljalleen ristiin rastiin suurkaupungin yössä, ottaen vastaan erilaisia asiakkaita, toisten kanssa keskustellaan, toisten kanssa ei, ja jonkun kanssa keskustelu on merkittävä. Taksia kuvataan usein lintuperspektiivistä korkealta kaukana kaupungin sokkeloissa, välillä vaihdetaan pitkiin kuvauksiin tuulilasista johon heijastuu kaarevina ohi liukuvan kaupungin valot ja niiden lomasta kerrosmaisesti taksin sisään. Silloin tällöin sujahdetaan yöstä taksiin asiakkaan kanssa, tapahtuma joka heilauttaa öistä hidasta tunnelmaa. Katsoja lipuu elokuvan myötä itsekin unenomaiseen, kummallisen vangitsevaan olotilaan. Uppoaa liukuvaan ja toistuvaan kitarariffiin.

Elokuvan tunnelma muuttuu yhdessä nopeassa hetkessä kun taksin katolle mätkähtää ruumis. Ja sen jälkeen ei letkeästä unenomaisuudesta ole jälkeäkään, päinvastoin, sukelletaan taksikuskin ahdistavaan pelkoon leffan loppuajaksi.

Minua kiehtoi nimenomaan tämä hyvin onnistunut kahtiajautuneisuus, miten katsoja saatiin kuljetettua lempeästi kuin laineilla kohti silmänräpäyksen hetkistä muutosta kaaokseen. En niin pidä Tom Cruisesta mutta jotenkin hän sopi hyvin tämän leffan pahaksi ja taksikuskina Jamie Foxx oli loistava. Ohjaajana toimi Maichael Mann, en ole ennen erityisesti sympannut hänen leffojaan mutta nyt tunnelma oli hyvin vangitseva ja taitavasti rakennettu. Ja suuri osa siitä oli minulle musiikki.

Audioslaven "Shadow On The Sun" kannattelee elokuvan alusta saakka, tosin kitarariffi toistuu yksinään pitkän alun ajan, toisin kuin alla olevassa videossa.

Leffan myötä tutustuin ilokseni Audioslaveen, tai ilokseni heidän yhteen levyynsä "Audioslave" johon em. biisi kuuluu. Muu heidän tuotantonsa ei oikein istu minulle, mutta on kiinnostavaa miten laulaja Chris Cornell on työntänyt lusikkansa useaan erilaiseen soppaan. Musiikkityylejä ja kokoonpanoja löytyy laidasta laitaan. Onneksi yksi soppa niistä oli minulle Löytö.

Joulusta jo

Tämän kuun seurustelen tiiviisti Pelle Hermannin kanssa, ellei joululaulut ala jolkottaa päässä P.H:n sijaan. Niissäkin on muutama supertarttuva, erityisesti se rumpalipoika paa-ra-pa-pam-pam (yök). Nyt nimittäin alkaa olla kiire. Niinkuin aina tässä vaihessa vuotta. Tiedän että joulu on hässäkkää ja siihen voisi valmistautua ajoissa (vaikka kesällä), mutta jotenkin se ei vaan niin mene. Tänä vuonna tilanne on huomattavasti muita vuosia parempi, olen onnistunut pikkuhiljaa syksyn mittaan täyttämään myyntivarastoja, mutta silti saa ahertaa kyllikseen. Niin että jos postaukseni tulevat epäsäännöllisemmin, tiedätte missä hommissa puuhaan.

Belgiassa joulu on jänskä. Sint Nicolaas tulee 6.12 ja tuo lapsille lahjat (ja ihania jättikokoisia 2cm paksuisia piparinkaltaisia, paitsi pehmeämpiä, joulupukkeja)(joita on aika kiva dippailla kahviin järeinä lohkareina). Mutta nykyisin lapset saa lahjoja myös joulupukilta jouluaattona. Ja sen lisäksi perinteen mukaan lahjoja jaetaan vielä uudenvuoden päivänä jolloin kokoontuu suku yhteen. Jos olisin belgialainen lapsi, kiittäisin tuhannesti onneani. Jos olisin belgialainen aikunen, repisin pelihousuni. Pitäisi keretä hommaamaan kolmet lahjat ja järkkäämään kolmet juhlat, kun minulla on ehtimisvaikeuksia yksissäkin?

Belgiassa jouluaatto on hiljaisempi perheen kesken vietettävä juhla. Kukaan ei poikkea kylään kutsumatta. Belgialainen mies sai sätkyn ensimmäisenä suomalaisena joulunaan joutuessaan pahaa aavistamatta keskelle älytöntä härdelliä. Tutut ramppasivat sisään ja ulos tuomassa joulutervehdyksiään, puhelimet soivat lakkaamatta ja niitä etsittiin kaikkialta, naapuri kävi siinä sivussa ihmettelemässä uutta ilmalämpöpumppua, kissat rymistelivät teljettyinä yläkerrassa koska mamán koira röyhelsi alakerrassa, keittiö oli käännetty nurin kun valmisteltiin ruokia ja leivottiin erisorttisia pikkuleipiä sukulaisten joulupussukoihin, jokaisella oli joku oma säätö kesken ja yleinen sähläys oli muutenkin huipussaan.

Joulu ei tuntuisi minulle oikealta ilman hepulointia. Eikä jouluaatto olisi yhtä ruhtinaallinen, puhtaasta kodista nauttisi samalla tapaa, ruoat maistuisi yhtä hyviltä, ilman edeltävää kaaosta. Olen muuten oppinut mamálta taidon että vaikka puoli tuntia ennen vieraiden tuloa kaikki on vielä tyystin levällään (aina), ovikellon soidessa oven avaa hymyilevä emäntä, kaikki on valmista ja siistiä, meikit osuneet oikean kohtaan naamaa. Martha Steward ei ehkä arvostaisi tätä kykyä, mutta minusta se on kullan arvoinen. Erityisesti jouluna.

Biisit fiilikseen s'il vous plait.

Edit. Ylläolevat videot nähtyäni (erityisesti ensimmäisen) minusta tuli yllättäen paarapapammpam-laulun symppaaja.

Suosittelen laittamaan tylsän hetken ratoksi 'Little drummer boy' hakusanaksi Youtubeen, ällistyttävää miten moni on laulun levyttänyt ja miten erilaisilla versioilla. Esimerkiksi Marlene Dietrich (saksaksi), Boney M, Faith Hill, Bob Dylan (äskettäin) ja niin edelleen. Kiinnostavaa.

Glamour

Glamour-malliston alkuperäisinnoittaja oli ikisuosikkini Humphrey Bogart, ihanan karu ja rumankaunis mies. Minua kiehtoo miten niin pieni mies onnistui näyttämään niin isolta mieheltä, kädet vyönlenkeissä, rinta rottingilla. (Luin jostain että Casablancan kuvauksissa Humphrey joutui seisomaan appelsiinilaatikon päällä suudellessaan Ingrid Bergmania). Sain aikanaan Minnalta Humphreykortin josta valotin vitsiksi seulan ja painoin kankaan. Tulos olikin niin hauska että ajatusta piti kehitellä edelleen. Siitä sitten leipoutui Glamourit ja Bogie sai seuraa.

Se ensimmäinen (pahoittelen kuvan surkeaa laatua)

Valitsen Glam-henkilöt kuvien glamourasteen mukaan. Vanhempien filmitähtien säteily ja dramatiikka on upeaa, ja juuri sitä haen. Kun lisään kuviin vielä glitterit on glamourin vaikutus taattu (sanakirja kääntää glamourin: loisto, hohto, lumous). Moni asiakas kuitenkin etsii pusseista fanikuvia, minulta on muutamaan otteeseen kyselty jopa Jari Sillanpäätä... Voin toki tehdä Jarikuvankin mutta se maksaisi ylimääräisiä kipurahoja. (Ei vaiskaan, teen toki asiakkaille ihan sillä kuvalla millä haluavat, mutta ylimääräinen seulan valotusmaksu tulee lisäksi jos en itse voi käyttää kuvaa tilauksen jälkeen).

Alla muutama Glamour-esimerkki (alkuperäiskuva, sekä kuva valmiissa tuotteessa*). Enemmän kuvia ja värivaihtoehtoja täältä. Esittelen innoissani teille pian ihkauudet Glamourini; Clint sai kaksi uutta upeaa naamaa, Humphrey ja Lauren toisen pusukuvan (ah), uusina kasvoina mukaan pääsivät säkenöivä Rita Hayworth, sankarini John Wayne, hohdokas Jack Nicholson ja meidän omat ihanaiset Ansa ja Tauno**! Kehittelen lisäksi muutamaa uutta pyyhekuvaa. (Pian pääsette kietomaan alastoman vartalonne Clintin syleilyyn). Pyyhkeistä ja meikkilaukuista saa muuten kivoja joululahjasettejä, vink vink.

Dear Humphrey


Dear Humphrey again


Humphrey ja upea vaimonsa Lauren Pascal


Tosinainen Lauren


Marlene Dietrich, diivojen kuningatar


Marlene tihkuu glamouria



Äijien Äijä Clint Eastwood


Pyssy-Clint

Minua nämä kuvat ilahduttavat joka kerta.


*) Tiedoksi miettiville, valmiita valokuvia saa käyttää jos ne muuntaa itselleen niin ettei niitä voi sekoittaa enää alkuperäiseen valokuvaan, siis fyysisesti sekoittaa valokuvaan. Niinpä kun käsittelen kuvista oman seulan ja painan omalle kankaalle, en joudu tekijänoikeussotkuihin. Seikan selvitti minulle aito lakimies.

**) Pussukoita minulla on nykyään neljää eri kokoa, kaksi isoa joissa shampoot ja saippuat kulkevat mukana kätevästi pystyasennossa, keskikokoinen meikeille, sekä pieni johon saa kivasti kaikenlaista tuikitarpeellista sälää kulkemaan mukana käsilaukussa/repussa/salkussa (pikkupussiin mahtuu hyvin mm. puuteri, peili, kampa jne, tai vaikkapa kamera, eli ei se ihan mini ole).

Stavros Flatley

Eilen iski flunssa ja olo on yliajettu. Ajatus ei kulje, eikä postauksetkaan synny. Päivän piristykseksi ystäväiseni Jaana lähetti Stavros Flatley-videon Brittien Talentista. Aivan hurmaava kreikkalais-englantilainen isä ja poika. Olisin laittanut videot tänne mutta niiden levittäminen on estetty. Siispä linkki ensi esiintymiseen, semifinaaleihin ja finaaleihin. Alla pieni maistiainen, suosittelen kuitenkin kokonaisia videoita linkistä. Iskä-poikasuhde näyttää niin aidolta ja lämpimältä, se heistä tekeekin suloisia. Liikutuin heistä jotenkin isolla tunteella (kuume?).

Pidemmissä videoissa keskustellaan lyhyesti äitteen laittamasta kreikkalaisesta ruoasta. Pääsisinpä kerran heille päivälliselle.