tiistai 29. maaliskuuta 2011

Kihisen

Kevätkevätkevätkesä! Aijai miten ihanaa! Tähän aikaan vuodesta alan kihistä intoa ja energiaa. Täpisen. Lisääntyvä valo ja paljastuva maa sekoittaa pääni. Pursuan ideoita ja intoa toteuttaa kaikki kertarysäyksellä että ehtisin suunnitella lisää uutta. Haaveilen puutarhasta, omasta mullasta johon upottaa kädet, illoista terassilla laiskatuolissa kaivelemassa maata kynsien alta. Venytellä kyykkimisestä kipeytyneita pohjelihaksia. Grillausta, kylmiä juomia lasissa jossa kilahtelee jäät. Kirkkaita värejä. Luonnoskirjaan piirreltäviä uusia tuotteita ja maalauksia, tuoreita haasteita ja pään vaivaa.

Odotan että saan kaivaa pyörän varastosta ja ajella työmatkat rantatietä, katsella vesilintuja ja loiskivaa vettä. Viime kevään huomasin miten meren väri muuttui yhenäkkiä vihertäväksi, silloin kun aurinko alkoi oikeasti lämmittää ja levät kasvaa vedessä. Samalla saapui meren tuoksu. Pyöräkautena voin taas tehdä töitä iltamyöhään ja lähteä belgialaisen miehen juoksumatkoille mukaan, haistelemaan miltä tuoksuu kun kesä alkaa. Odotan ensimmäisten nokkosten ihanaa voimakasta hajua. Jahdata jäniksiä. Kastella varpaita jääkylmässä vedessä ja arvoida reilusti yläkanttiin milloin voisi jo uida.

Nyt minulla on työn alla uusia Glamoureita, miltei valmiina, ensi syksyn uutuudet tulossa seuraavaksi, sitten maalauksia. Casuarinaankin on tulossa uutta ja äärimmäisen innostavaa. Haluaisin valvoa kaikki tunnit ja vaan jatkaa jatkaa maalaamista. Harmittaa kun on nälkä, tai on pakko nukkuakin. Tai että lupasin mennä kuntosalille (onneksi lupasin).

Rakastan kevättä! Ihana kun sen on täällä.




Kuva Villivihanneksia blogista.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täälläkin ennakoitiin kesää. Olin kuulevani peipposen laulua. Ei se varmaan ollut peippo. Toista luritusta ei näet kuulunut, vaikka jäin höristelemään pitkäksi aikaa. mutta oli kuitenkin ihanaa

Anna kirjoitti...

Niin, voin kuvitella millaisen ihanaisen kesätuulahduksen ajatus toi.