sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Hiihtoloma n:o 2.

Minäpä saan tänään vieraita, niitä samoja joista kirjoitin vuosi sitten täällä. Hiihtolomavieraita Kuopiosta, 10-vuotiaat serkukset joissa virtaa riittää, erityisesti kun heidät laittaa yhteen. Minusta on ihana kun tulevat, heitä on hauska seurata, kuunnella ja elää omia lomareissuja uusiksi heidän kauttaan.

Kun olin kakara tulimme Kuopiosta Helsinkiin kummitädin ja -sedän luokse ja aina oli yhtä kivaa. Tuntui että kaikki oli Helsingissä hauskempaa. Kummivanhempien Munkkiniemen asunnon vieressä oli lampi jossa kasvoi osmankäämejä ja ne olivat minusta jotain aivan ihanaa, pehmeitä ja sileitä, ennennäkemättömiä, joku haki minulle yhden muistoksi kotiinkin. Ratikka-ajelut super eksoottisia, kummitäti aina niin kiva ja hauska hauskuuttaja, kuten myös k-setä. Heillä oli Salla-koira joka tietenkin oli ykkönen. Muistan että meillä kaikilla oli aina niin hauskaa.

Niinkuin myös nykyisin tällä uudella kokoonpanolla. Tälläkertaa ohjelmassa on vierailu yhteen pakolliseen sivistykseen (ajattelimme luonnonhistoriallista museota), elokuviin katsomaan Potterin Harryä, pelikaupoissa vierailemme varmaan useammissakin ja syömme sellaisissa ravintoloissa joita ei välttämättä Kuopiosta löydy. Jos onni suo pääsemme hieman shoppaamaan itsekin, minä ja sen toisen pojan äiti. Kuitenkin kaiken kivan kaupunkeilun lisäksi hauskinta lapsille on olla ihan kotosalla. Jännä juttu, muistan itsekin miten mukavaa oli olla kummivanhempien kotona, omalla porukalla. Sama tuntuu olevan näillekin pojille.

Toinen näistä on ystävän lapsonen jonka olen ensimmäistä kertaa nähnyt viittoilevana kalanruotona ultraäänessä. Ja siitä lähtien eloansa ilolla seurannut. Hän on mitä hauskin seuramies, huumori kohdallaan ja hänen kanssaan on kiva käydä loputtomia keskusteluja (erityisesti aiheesta Star Wars ja tietokonepelit joita hän isona tulevaisuudessaan tekee).

Hänen kanssaan olen vieraillut laivalla Ruotsiin (hytti oli paras ja siellä oleilu kivintä), asunut lukuisia päiviä minikokoisessa yksiössä 3 muun aikuisen kanssa (ainokaiseen huoneeseen mahtui juuri ja juuri kaikkien patjat ja kulmaan ruokapöytä, ja silti mukavinta oli siellä asunnossa), viettänyt useita ihania kesähetkiä Kortejoen mökillä ja jokainen kerta näistä on ollut juhlaa. Huomasin yllättäen että tosiaan, minusta on nyt tullut se lomatäti, jonka luokse tullaan lomilla pitämään hauskaa. Se kumitätiäni vastaava henkilö. En voisi ihanampaa roolia itselleni haluta, olen kovin onnellinen tehtävästä. Ilolla siivosin eilen ja vedin sohvaa telkan äärestä taakse että lapsoset mahtuvat paremmin remuamaan Wiifitillä. Mielihyvin mietin ruokia ja niiden laittamista, petasin patjoja ja kasasin pyyhkeitä. Toivon että kykenen saamaan lapselle saman fiiliksen kuin itse sain lapsena, ja että vielä vanhanakin hän muistaa hauskat lomareissut.

Hauskuutusvastuu iski!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä varmasti muistavat niin kuin sinä itekin.
Jokaisella on varmaan mukavia muualla-muistoja, mutta ehkä nykyisin keksitään ja on olemassa enemmän lastenextraa. Meidän lastenextra tarkoitti sitä, että serkkujen kanssa keksittiin omat kummitukset pelättäväksi ja muut leikit. Aikuiset oli omissa oloissaan sen jälkeen kun lapset oli käyneet niiata niksauttamassa enoille ja tädeille. Ja katsomassa samalla silmiin tietysti

Minna kirjoitti...

Taas liikutuin.

Niih.

Sanat eivät riitä kertomaaan.

Minna kirjoitti...

Lisään vielä poikien arvostelut lomasta asteikolla 1-10.

Fantasiapelit-kaupassa asioiminen: 10
Harry Potter: 9
Annan kotona oleminen: 10
Matkat keskustaan metrolla: 8
Annan tekemä aamukaakao: 10 ("höttöistä")

Oma arvosteluni asteikolla 1-10.

Annan kotona oleminen: 10
Stocka: 9
L'Occitane: 10
Matkat keskustaan: 9
Annan aamukahvi: 10
Santa Fen ruoka: 6
Santa Fen mansikka-margaritat: 10
Steven: 11

K I I T O S !

Anna kirjoitti...

Anonyymi, olivat varmasti aivan yhtä ihania lomia teilläkin. Lapsena taitaa olla vaan niin kivaa kaikki extrahuvitukset.

Minna, mistä sinä nyt taas mänit liikuttummaa...

Naurati pisteytykset. Ensi kerralla pitää pistää vieläkin paremmaksi kun annetaan pisteetkin. Hahhaa Stevenin pojot :D Se oli kyllä ihana.

Mainittakoon että pisteet aamujuomille tuli maidon vaahdottimen ansiosta.