En ole koskaan ollut innostunut katsomaan televisiosta urheilukisoja, lajista riippumatta. Tylsää touhua, kestää kauan jne. Lapsuuden kodissanikaan ei urheilua katsottu joten en ole siihen touhuun kasvanut. Muistan kyllä miten ala-asteella saimme joskus katsoa hiihtokilpailuita ja se tietenkin oli hauskaa, vaihtelun vuoksi siis.
Olipa kuitenkin kesä 2004 jolloin oli harvinaisen kuuma Brysselissä. Asuimme maailman ihanimmassa kattoasunnossa. Muuttaessamme rakastuimme rakenteisiin, kattoterassiin ja sijaintiin, emmekä hoksanneet miettiä lämpötila-asioita. Asunto oli nimittäin rakennettu erikseen valmiin vanhan talon katolle. Tällaiset lisäykset on yleensä tehty vuokralaisia silmälläpitäen, kustannukset minimoiden. Niinpä eristykset olivat olematomat, talvella palelimme kun lämmitys karkasi saman tien ulkoilmaan. Ja kesäisin asunnossa oli Kuuma, lämpötila oli viikkoja sisällä yli 40 astetta. Sellaisina aikoina ei pystynyt tekemään mitään, ei syömään, nukkumaan, puhumaankaan. Lämpötila laski vasta aamuyöllä kun talon kivirakenteet olivat riittävästi viilenneet (mainittakoon myös että Brysselin kesä on tunnetusti tuuleton ja kostea, ilma seisoo läkähdyttävänä). Niinpä vain lojuimme television edessä raajat levällään ja koetimme jaksaa hetkestä toiseen kunnes pystyisimme nukkumaan muutaman tunnin.
Kyseisenä kesänä 2004 pidettiin Ateenassa olympialaiset. Huomaavaisesti päivän kisat uusittiin yön aikana telkassa. Niinpä katselimme kisoja pikkutunneilla, kuumuuden lobotoimina. Ja yllättäen huomasin olevani jotenkin koukussa. Oli kiehtovaa katsella miten joku pystyy hyppäämään 8m, tai kolmella loikalla 17. Jotenkin noista loputtomista kuumista öistä urheilun kera syntyi unenomainen mukava fiilis. Meille tästä leipoutui oma perinne. Tallennamme kisoja telkasta ja myöhään valvovina yöeläiminä katselemme niitä pimeässä laiskasti rupatellen (ääni hiljaisella, selostuksia en jaksa vieläkään). Niinpä voin sanoa että minusta on käsittämättömästi tullut ihminen joka katselee yleisurheilukisoja. Eikä helvettikään jäätynyt.
Sivumennen sanoen, tiesittekö että ennen myös taide oli olympialaislaji? Urheilun ja taiteen ajateltiin olevan vertaisiaan taitolajeja ja siksi voisivat kilpailla samoissa kisoissa. Tosin osallistuvien taideteosten piti olla urheilun inspiroimia. Kilpailevat lajit olivat maalaustaide, kuvaveisto, grafiikka, musiikki, kirjallisuus ja arkkitehtuuri. Harmillisesti ideasta luovuttiin koska taiteilijat olivat ammattilaisia ja urheilijat amatöörejä (niihin aikoihin urheilijoilta vaadittiin amatööriyttä, sanoo Wikipedia, piti ihan tarkistaa). Näitä taideolympialaisia pidettin vuosina 1912-1948 ja idean isä oli koko olympialiikkeen perustaja Pierre de Coubert.
Minusta taide voitaisiin otta mukaan uudestaan, ovathan urheilijat nykyisin rautaisia ammattilaisia. Voisin sitten katsoa kisoja päiväsaikaankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti