Paranormaalisti söpö kirja

Tykkään lukea dekkareita. Erityisesti englantilaisia, skandinaavisia, tai muita eurooppalaisia. Amerikkalaiset ovat monesti liian raflaavia makuuni. Minusta on mainiota että dekkarit lasketaan nykyisin laatukirjallisuudeksi ja uusia kirjailijoita putkahtaa uutterasti esille. Viikonloppuna päätin tervehdyttää itseäni, makoilla sohvalla lukien kirjoja, juoden kuppikaupalla vahvaa hunajateetä, syödä valkosipulia silläkin uhalla että menen keskiviikona hammaslääkärille.

Tiedättehän sellaisia kirjoja joissa on jokin kirjoitustyyli, tai aihe, mukana ihan sen takia että se myy? Niinkuin esimerkiksi jotkin naisille suunnatut kirjat joissa sankaritar on söpösti höpsö ja hänelle sattuu koko ajan hupaisia kömmähdyksiä ja noloja tilanteita. Näistä selvitään kuitenkin hämmentyneellä naurulla ja lopussa kiitos seisoo, hän saa työpaikan/miehen/elämän jonka halusi, yleensä jonkin pätevän kaunottaren edestä, ihan siksi kun oli niin lämmin ja inhimillinen persoona. Toinen joka myy on seksi. En vastusta seksiä kirjallisuudessa mutta silloin kun se on kummasti liimattu kirjaan, jotenkin tarinan kulkuun kuulumattoman kömpelösti, siksi vain että seksiä pitää olla, minua tökkii.

Dekkarimuoti on tuonut mukanaan kummajaisia, ns. naisten dekkareita. Ne ovat minun makuuni aivan hirvittäviä. Niissä dekkaritar on juuri tuollainen herttainen hömpsä, hän joutuu koko ajan hassunkiperiin tilanteisiin, miltei-menettää henkensä ainakin neljä kertaa, ja mukaan on ympätty epäaito romanttinen tarina ainakin yhdellä seksikohtauksella. Perjantaina kirjastosta haetussa kasassa oli kaksi tällaista kammotusta*. Jonkin aika sitten kirjastokasasta löytyi myös kummallinen kirja joka alkoi normidekkarina mutta pian sankari levitti hämähäkkiverkon, joka olikin joku telepaattinen ympäristön kuuntelemiseen kehitetty paranormaali kyky. Kaikki kolme jäivät kiireesti kesken. Kirjan kansi ei vihjaissut että tartuin tällaisiin mutaatioihin, joissa kaikki genre on puserrettu samaan sörsselieihin, luulin ottaneeni mukaan aivan normidekkareita. Sinällään minusta on ihanaa että erilaisia kirjoja löytyy moneen makuun, mutta haluaisin selkeän etiketin. Kansikuvissa voisi olla esimerkiksi Harlekiinimainen yltiöromanttinen kuvitus. Takakansitekstissä mainittu että nyt tarjoillaan paranormaalia teille.

Tämä olisi erityisen hyvä kansikuva em. kirjoille.

*) Tarkoitukseni oli esitellä teille kirjat nimellä, mutta vein ne työmatkalla kirjastoon, enkä kirjoittanut nimiä ylös. Miten nämä minun tekstit jäävät aina viitevajaiksi...

Voiko vaikuttaa?

Laitoin ympäristöystävällisen aloitteen Hesarin sivuille. Anteeksi, paasaan aloitteeni aiheesta hetken seuraavassa tekstissä.

Meillä käytetään ympäristöystävällisiä pesuaineita, uusi säilöntäaineeton, fosfaatiton ja zeoliititon Lumme-pyykinpesuaine on erityisen hyvä tuote, pesee hyvin ja tuoksuu raikkaalle. Ecoverin tiskikonetabletit toimivat aivan yhtä hyvin kuin epäekologiset tuotteet (suomalainen vesi on niin kalkitonta ettei tiskikonetta peseviä tuotteita tarvitse kukaan). Lumme-sarjaan kuuluu myös hyvät siivousaineet. Ostaessani em. tuotteet ärsyynnyn aina koska löydän ne etsimällä korkeimman hyllyn kauimmaisesta nurkasta, ja maksavat miltei tuplasti verrattuna muihin tuotteisiin. Hinta kirpaiseee minuakin. Vähätuloiselle hinta voisi olla mahdoton, kuten myös suurperheille joilla pesuaineita kuluu eniten. Sama kuvio myös muiden tuoteryhmien kohdalla, luomuruoka ja ekologisesti valmistetut tuotteet ovat tyyriitä luksustuotteita. Mietin ettei tämä millään lähennä ihmistä ja luonnonsuojelua. Mietin myös maksaisiko homma itsensä takaisin jos hintapolitiikkaan puututtaisiin vaikka alv-helpotuksella. Jossakin vaiheessa luonto voi jo niin huonosti että meille kaikille tulee aivan järisyttävän suuri lasku. Siihen kannattaisi vielä vaikuttaa.

Kaikki tietävät, ainakin pitäisi tietää, miten hurjia ympäristövaikutuksia pesuaineilla on. Keskivertoperhe pesee yhden tiskikoneellisen ja yhden pyykkikoneellisen päivässä, sekä siivoaa kerran viikossa pesuaineita käyttäen. Jokaisesta koneellisesta pääsee osa pesuaineista luontoon, ja pesuaineet sisältävät ympäristölle haitallisia aineita, mm. fosfaattia ja zeoliittia, yhden päivän yhteispäästöt ovat inhottavan suurta luokkaa. Koetin etsiä netistä lukuja ja tutkimuksia tämän tekstin tueksi, mutta eipä niitä noin vain löydykään, harmittelen että koulukirjani on mamán luona varastossa ja muistini nolon huono.

Kun aikoinaan opiskelin puuvillan kasvatuksen ympäristöhaitoista törmäsin seuraavaan tietoon; puuvillavaatteiden ympäristöhaitallinen vaikutus jakautuu niin että 1/3 haitoista syntyy siihen mennessä kun vaate on saatu kauppaan (puuvillan kasvatus torjuntamyrkkyineen, sadon korjuu, lukuiset tehdaskäsittelyt mukaanlukien valkaisu ja värjäys, kuljetukset jne.), ja 2/3 sen huollosta, eli pesuista (Finatex 1998). Minusta aika helkkarin yllättävää tietoa. Pesuaineita menee myös paljon pullojen pohjilla roskiksen kautta kaatopaikalle (luin Greenpeacen tiedotteesta aikanaan määrän joka oli huikaiseva). Kuluttajavirasto varoittaa tahranpoistoaineiden ympäristö- ja allergiahaitoista, silti pinkkiä pulveria ostetaan entistä enemmän.

Ja tietenkin kaikki viljely torjuntamyrkkyjä ja lannoitteita käyttäen, meillä suomessa se hoituisi hyvin ilmankin, jos luomuviljelyyn saisi enemmän tukea, tai verohelpotuksia. Tukea siksi ettei sato kasva yhtä nopeasti ja suureksi kuin em. aineita käyttäen ja siksi hinta luonnollisesti on superkasvatettua tuotetta kalliimpi. Ravintoarvot ovat sitten tietenkin aivan toinen juttu. Toissakesänä luin Hesarista mielenkiintoisen jutun kuinka paljon torjuntamyrkkyjä oli kaikissa eiluomu-tarhakasvatetuissa marjoissa (en tietenkään muista enää näitäkään lukuja, pahoittelen, mutta määrä kuristi kurkkua).

Myönnän ensimmäisenä ettei minulla ole riittävästi tietoa verohelpotusten järjestämisistä, tai tukien saatavuudesta tai mistään poliittisista ratkaisuista. Mutta mietin miten hirmuisen vähän voi luontoa suojella normaalituloilla. Pitkällä tähtäimellä tämän politiikan kirves iskee kyllä ihan omaan sääreen.

Aloitettani pääsee lukemaan tästä, voitte myös puoltaa sitä, siitä olisin iloinen.
Pahoittelen että joiduin käyttämään aloitteessani kamalaa sanaa loppupeleissä, kirjainmäärä ei riittänyt sanoihin pitkällä tähtäimellä. Huh. Lupaan ettei tämä toistu enää koskaan.

Mestariksi

Olen kohdannut kaksi ruokaa jotka ovat usein hyviä, mutta harvoin mestarillisia. Kuitenkin silloin tällöin saa eteensä juuri sellaisen maailman parhaan ja taivaallisen. Sellaisen joka kuljettaa hetkeksi makujen nirvanaan ja autuuteen. Sitten toivoo hartaasti että osaisipa juuri täsmälleen näin itsekin. Edes kerran.

Toinen näistä on pikkuleivät. Yleensä pikkuleivät ovat järjestään hyviä, en koskaan niitä päin sylje ja otan toisen, eittämättä kolmannenkin. Mutta tiedättehän että joskus tartutte sellaiseen joka kerta kaikkiaan vie kielen mennessään, kuohkea, maultaan voimakas ja ihana. Sitten saatte reseptin ja teette kotona ja ihmettelette miksi nämä ei maistu ollenkaan samalta.

Olen koettanut päästä pikkuleipien mestaruuteen uutterasti harjoittelemalla. Leiponut pikkuleipiä toisensa perään, onnistunut hyvin, mutta mestaruuteen olen onnistunut hioutumaan vain yhden reseptin kanssa ja sen löydätte täältä. Kun siihen tulokseen pääsin, lopetin muiden pikkuleipien tekemisen. Tyydyin yhteen ihanaan. Ehkä joskus jatkan opettelua jonkin muun reseptin kera.

Toinen tällainen ruoka on tomaattikeitto. Suomessa vähän harvinaisempi, mutta Belgiassa yleinen, erityisesti alkuruokana. Usein sen sai eteensä tylsänä, mauttomana, vetisenä, tai kitkeränä. Mutta joskus, oih niin joskus, sen sai eteensä taivaallisen tuoreen makuisena, raikkaana, täyteläisenä ja sametinpehmeänä. Pullollaan kerrostettua makua ja mielikuvia Italian aurinkoisista tomaattipelloista. Silloin sielu kiittää. Tajuaa miten hyvää tomaattikeitto voikaan olla. Ja siihen ravintolaan, tai kyläpaikkaan, palaa keiton takia uudelleen ja uudelleen. Terveisiä Brysselin La Chassen italialaiseen Da Pippo-ravintolaan, sinua on ikävä.

Arvannette kuinka monia keittoja ja reseptejä olen kolunnut läpi päästäkseni tomaattikeiton mertariksi. Monia. Olen päässyt lähelle, mutten koskaan ihan mestariksi (ajattelen että siihen tarvittaisiin aivan oikeita maukkaita tomaatteja valjujen supermarkettitomaattien asemasta?). Kokeilkaa itse, tämän reseptin äärellä pitää maistella maistelemisen perään koska minulla ei ole täsmällisiä mittoja, itsekin maistelen jatkuvasti, sillä kaikki tomaatit maistuvat erilaisilta (makeita, kitkeriä, vetisiä jne) ja muuttavat muiden aineksien määrää. Mutta kokeilkaa rakkaat ystäväiseni, sillä taivaallinen tomattikeitto on juuri sitä.

Suloinen tomaattikeitto syysiltojen lämmöksi:

2 kg tomaatteja
2-3 sipulia
Vasikanfondia
Erityisen hyvää oliiviöljyä (kauppahallien erityiskaupoista)
Balsamicoviinietikkaa
Valkosipulin kynsiä
Fariinisokeria
Pippuria, currya ja oreganoa
(vaaleaa leipää)

1. Kalttaa tomaatit, poista siemenet ja lohko neljäsosiksi.
   
2. Lorauta paksupohjaiseen kattilaan reilusti oliiviöljyä sekä silputut sipulit ja hauduta ne pehmeiksi.
3. Lisää joukkoon puserretut valkosipulin kynnet (itse laitan viitisen kynttä) freesaa hetki. Varo polttamasta valkosipulia, siitä tulee helposti kitkerää.
4. Lisää tomaatit ja n. desin verran vettä. Hauduttele kannen alla niin kauan kun tomaatit ovat pehmenneet murskaksi. Lisää vettä tarvittaessa.
5. Sitten se ratkaiseva, eli maustaminen. Lorauta joukkoon n. 1 rlk fondia, 1 rlk balsamicoa, 1 rlk fariinisokeria. Maista. Jos keitosta puuttuu ns. selkäranka eli täyteläisyys, lisää fondia, jos siinä ei ole potkua, lisää balsamicoa ja jos se on kitkreää lisää varoen sokeria. Varoen siksi että hiemankin liikaa sokeria pilaa koko homman.
6. Kun tämä puoli on hanskassa, lisää vastajauhettua pippuria ja pieni ripaus currya. Maistele taas ja lisäile mielestäsi puuttuvia ainesosia.
   
7. Sitten vaihtoehdot. Voit paseerata keiton siivilän läpi ja tehdä siitä tasaisen samettisen keiton, tai jättää se hieman epätasaiseksi, lisätä siihen murennettua leipää ja kenties vielä vähän vettä jos keitto on liian paksua. Leipäversio on kivan tuhti ja kaunis, mutta tarkista vielä maut leivän lisäämisen jälkeen koska leipä leikkaa happamuutta ja tomaattikeitossa kuuluu oleman sopivasti sitä.
   
8. Annostele kulhoihin, lorauta reilu pelastusrengas oliiviöljyllä, ripauta päälle oreganoa (jos käytät tuoretta, ole varovainen ettei sitä tule liikaa, maku peittää helposti kaikki muut herkät maut) ja tarjoile hyvän itseraastamasi parmesaanijuuston kera. Leivättömän version kanssa maistuu ihanalta itseleivottu tuoreenkuuma leipä.
   

Vinkit:

Älä edes kuvittele käyttäväsi tölkkitomaatteja!

Savuisemman maun saat paahtamalla tomaatit kaltaamisen sijaan uunissa tai grillissä. Tähän makumaailmaan sopii loistavasti ripaus savupaprikajauhetta (maustekaupoista).

Jos käyttämäsi tomaatit ovat tyystin mauttomia voit koettaa pelastaa keiton tomaattipyreellä (tosin silloin peli mestarillisesta keitosta on menetetty, hyvästä voi vielä kilvoitella).

Kivan version saat lisäämällä lopuksi palasen paahdettua vuohenjuustoa, vaikka silloin ruoka muuttuukin vuohenjuustokeitoksi. Paahda juusto pannulla tai uunissa, kieritä ensin leikkauspinta vehnäjauhoissa, muuten juusto valuu pellille/pannulle.

Kaiken kerman, smetanan ja tuorejuuston neuvon jättämään oikeasta tomaattikeitosta unholaan koska niiden seurassa mausta tulee yleensä tylsä ja ponnettoman lötkö (sitäpaitsi värin tulee olla voimakkaan tumma punainen eikä kumman vaalea oranssi) (jos on ihan pakko saada smetanaa, niin korkeintaan lusikallinen saareksi keiton keskelle).

Kyllä

Kyllä

Kyllä

Kyllä

Ei!

Ehkä

Yrittäjä on aina terve

Lapsena oli ihana sairastaa. Lellittiin, paijattiin, passattiin, tyynyjä pöyhittiin, täkkejä kiedottiin lämpimästi jalkojen alle, luettiin ääneen ja sai valita lempiruokia ruoakseen. Huomiota riitti niin paljon kuin halusi. Minulle ei myöskään pakotettu mitään kammottavia terveysvellejä, niinkuin esim. sipulimaitoa jota äitini joutui lapsena juomaan.

Minusta on kyllä karua ettei tällaista sairastamista enää saa aikuisena. Kukaan ei jaksa niin antaumuksella lelliä, eikä kuunnella valituksia enää kuin äiti ja mummi. On se niin väärin.

Yrittäjänä ei ole aikaa sairastaa. Kun lomat tai muut poissaolot pitää suunnitella etukäteen ja sairaus tulee silloin kuin sitä huvittaa, on lopputulos tylsä. Sairastuin normiflunssaan juuri pahimmassa näyttelynviimeistelemisvaiheessa, en ehtinyt sairastaa sitä silloin ja sain lopulta antibiootit keuhkoputkentulehdukseen. Juuri kun kuuri oli lopuillaan sain uuden flunssan eräältä ihanalta räkäposkiselta lapsoselta. Ja taas flunssaa. En sitäkään ehtinyt rauhassa sairastaa ja nyt on menossa toinen antibiootti nielurisa-kurkkutulehdukseen ja tänään olen menossa hakemaan kolmannen kuurin koska tämä toinen ei tehonnut. Olisipas ollut aikaa sairastaa.

Mietin kuitenkin kuinka onnellinen olen että sairastan vain flunssaa. Jos sairastuisin yllättäen johonkin vakavampaan, minun olisi lopetettava yritykseni. Saisin kyllä rahaa välttämättömiin kustannuksiin sairauvakuutuksesta, mutta en pystyisi tuottamaan mitään. Asiakkaani joutuisivat etsimään uuden yhteistyökumppanin, unohtaisivat minut ajan myötä ja homma kuivuisi kokoon.

Naisyrittäjien eräässä tapaamisessa kuulin monta surullista tarinaa. Moni kertoi kokeneensa toipumisensa olleen hitaampaa koska tulevassa ei näy työtä, masentaa kun oma rakkaudella vaalittu yritys on terveyden mukana kaatunut. Uudelleen aloittaminen on raskasta, aikaa vievää ja kallista, eikä sitä jaksa tehdä toipilaana. Siihen ei ole välttämättä edes varaa koska sairastaminen on kallista. Kuulin myös muutaman tarinan kuinka yksinyrittäjä, tai pienyrityksen toinen työntekijä jäi äitiyslomalle, eikä yrityksellä ollut varaa palkata sijaista koska äitiysloma maksaa niin paljon yritykselle. Toisen työntekijän panos oli kuitenkin välttämätön, joten yritys kaatui. Että pitää valita äiteys tai yrittäjyys.

Näihin asioihin Yrittäjänaiset toivovat muutosta. Eli tukea valtiolta äitiyslomaan, ja sijaisen palkkaamiseen. Kaikki peukkuni pystyyn heille!

Sweet Paul

Askartelijasta, harrastajasta ja hartaasta kotikokista tunnetuksi ammattilaiseksi, übersuosituksi blogistiksi ja ikioman lehden päätoimittajaksi. Siinäpä makean Paul Lowen tie. Oslosta kotoisin olevan Paul rakasti pikkunaskalista asti askartelua, sisustamista, käsitöitä ja kokkaamista. Suurimman osan taidoistaan hän oppi äidiltään ja isoäidiltään (joille hän auliisti antaa kaiket kiitokset tyylitajustaan). Aikuisena hän alkoi tarjota tuotteitaan lehdille, sai niitä esille enenevässä määrin kunnes alkoi saada töitä kuvausstylistinä lehdissä. Hän stailasi sisustuksia, kattauksia, teemasivuja, laati sisustusaskarteluvinkkeja ja ruokasivuja (jonne kokkaisi kaiken taidokkaasti itse). Lopulta Paul oli niin tunnettu että sai helposti toteutettua unelmansa muuttaa New Yorkiin. Omien sanojensa mukaan hän muutti torstaina ja paiski töitä jo maanantaina. Paul jatkoi työtään menestyksekkäästi ja maine kiiri. Eikä suotta. Paulin asetelmissa on aina jotain hauskaa ja uutta itsetehtyä (usein jopa itseneulottua), monesti ruokaa, paljon uusiovääneltyä-liimattua-ripustettua paperia, aina yllättävää. Kuvia löytyy täältä, (teepannulampunjalka on huikea!).

New Yorkissa Paul alkoi pitämään blogia nimeltä Sweet Paul. Kirjoitti ruoasta, tarjosi reseptejä kauniiden kuvien kera (reseptit ovat kuolattavan houkuttelevia lohturuokia, usein niistä tihkuu suklaata suklaan päälle, oih), kertoi tarinoita koirastaan ja tarjoili lemmikkiajatuksiaan, askarteli heille vaatteita, kokkaili ruokia, järjesti juhlia, väsäsi erinnäisiä tarvikkeita, Paul sisusti ja askarteli (paitsi ettei hänen askarteluistaan oikeastaan voi käyttää sanaa askartelu, ne ovat käsintehtyjä sisustusesineitä, taidokkaita, tyylikkäitä ja hauskoja), stailasi kotiaan ja toisten koteja, kertoi työstään lehtistylistinä ja sisustajana, suunnitteli juhlamenyitä katauksineen ja teemoineen. Blogista tuli niin suosittu että New Yorkin blingjuhlia vedettiin usein Paulin teemalla, tai panoksella. Blog sai myös tunnustusta mediassa, mm. Lontoon Times rankkasi sen sijalle 22 sisustusblogilistalla.

Nyt Paul on saanut juuri toteutettua rakkaan unelmansa. Hän on saanut oman lehden Sweet Paul. Lehden saa selattua nettiversiona täältä. Minusta lehti on ihastuttava. Siellä on ruokaa, herkkuja, leivontaa, sisustusta, lemmikkiasiaa, lapsille kivaa, stailausta, kaikki itsetehtyä ja -tehtävää. Ihanan monipuolinen katsaus, kaikki on taidolla tehty, niin kaunista katsoa, mukana muutama kiinnostava artikkelikin. Kaikessa on jokin kiva lähestymiskulma joka on jollain tapaa aina tuore.

Minua niin taas ilahduttaa miten erän ihmisen intohimosta keriytyy ihana ura ja unelmat toteutuvat. En kyllä yhtään epäile ruhtinaallista työn ja sitkeyden määrää joka tähän pisteeseen mennessä on kulunut. Hatunnosto Paulille.

Maistiaisia Sweet Paul blogista:

Tähän ihanaan puutarhakiikkuun löytyy ohjeetkin blogista, penkki on ostettu IKEA:sta, jalat katkaistu, homma maalattu kiiltävän valkeaksi ja ripustettu järeään puuhun. Enpä ole ennen nähnyt näin kaunista ikeaa...

Tuoli stailattu neulomalla

Ps. Paulin blogilinkkilista on myös herkullinen ja pullollaan aarteita. Löytyy Sweet Paul-blogin oikeasta marginaalista.

Globaali hauskuus

Törmäsin hauskaan globaaliin internetilmiöön. Ilmiö hauskuutti meitä pitkät tovit. Minua ilahduttaa hirmuisesti että ympäri kaikkialta ihmiset paneutuvat johonkin yhteiseen ihan pelkän huvin vuoksi. Aikaa ja taitoa säästämättä.

Tarina alkaa seuraavasta Tv-uutisesta (koettakaa jaksaa se läpi seuraavia videoita varten):

Pian YouTubeen ilmeistyi tämä:

Ja sen jälkeen nämä muut ja sadat kaltaisensa:

Lisää lukemattomia tyylejä ja esityksiä löydät Juutuubaamalla "bed intruder".

Kaikenlaista sitä

Eilen illalla kotimatkan bussissa eteeni istui kaksi naista, ystävykset. Toinen veti lompakostaan aarteen esiteltäväksi. Se oli pankkikortti. Innoissaan hän selitti saaneensa itse valita kuvan uuteen korttiinsa. Hän oli tuonut kuvan pikkuisesta pojastaan ja oli sangen innoissaan. Pankkikortti oman lapsen kuvalla. Ymmärrän äidin idean mutta jotenkin yhdistelmä oli karmaiseva minulle.