Sievästi paketoitu kulttuuri

Vein tänään erinnäisiin paikkoihin kurssieni kevätlukukauden ilmoituksia. Mm. kahteen kulttuurikeskukseen. Esitin asiani infoon ja sain pahoittelevan ja ystävällisen vastauksen että ei, meillä kun ilmotustaululle voi laittaa vaan noita kulttuuriasioita. Menin hetkeksi mykäksi ja kysyin sitten että mitä he tarkoittavat. Niin että noita esityksiä.
- Ai että kulttuuri on vain jotain katseltavaa, ettei sellaista johon voisi osallistua jollakin tapaa?
- No ei nyt niinkän, 0n meillä taiteilijoidenkin ilmoituksia...
- Siis niinkö että homma on kulttuuria jos sitä tekee ammatilainen, ei jos ihmiset itse harrastavat kädentaitoja? Voisitko nyt kertoa miten oikein määritelette kulttuurin?
- no onhan sekin tietenkin kulttuuria tavallaan

Minulla oli nälkä, kurkkuun koski, ja tympi. Näin ilmotustaululla Muumi on ice-julisteen.

-siis tuoko on sitten kulttuuria enemmän???
-no joo... öhem...
-pitäisiköhän teidän hieman yhdessä miettiä syvemmin tuota kulttuuria?
- no ok, voin laittaa tuo ilmotustaululle mutta kyllä ne kulttuuri-ihmiset sitten kuitenkin repivät sen alas.

Kulttuuri-ihmiset? Eh? Mielessä pyöri useita erilaisia skenaarioita. Varsinainen kulttuurishokki.

Menin seuraavaksi kirjastoon jonne ei meinannut ilmoitus kelvata myöskään, matkalla ovelle huomasin että kulttuuri-info-ihminen oli lykännyt ilmoituksen kirjaston ilmoitustaululle.


Wikipedia määrittelee kulttuuria näin:

Kulttuuri tarkoittaa tavallisesti yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutta: tässä merkityksessä käytetään myös sanaa sivistys. Henkinen kulttuuri siirtyy ja säilyy tiedonvälityksen ja oppimisen avulla – henkisellä kulttuurilla on myös suora tai epäsuora rooli aineellisen kulttuurin syntymisen taustalla.

Sana kulttuuri tulee latinasta animi cultura, ”hengen viljely”.

Ihminenkin voidaan syntyessään käsittää olevan "luonnonlapsi", josta kasvatuksen, koulutuksen ja "hengen viljelyn" kautta muokkautuu kulttuurinsa edustaja, muokkaaja ja eteenpäin siirtäjä. Kulttuuriksi voidaan laveimmassa merkityksessä katsoa lukeutuvan kaiken sen tiedon, joka siirtyy sukupolvelta toiselle muutoin kuin geenien välityksellä. Ihmistä ei voi pitää ainutlaatuisena kulttuurieläimenä, sillä muutkin älykkäät eläimet pystyvät opettamaan seuraavalle sukupolvelle työkalujen käyttö, muuttoreittejä ja metsästystapoja.


Eiköhän tuohon määritelmään kuuluisi myös kädentaitojen harjoittaminen yhdessä sosiallisena ryhmänä?

Kaksi kummallista asiaa

Numero 1. Tyytymättömyys joka hyökkää jostain kulman takaa pahaa aavistamattoman uhrin kimppuun. Se iskee kiinni naskalihampain ja tarraa syvästi terävin kynsin, sitten se ravistelee apinan raivolla.

Yht'äkkiä huomaa kodistaan kaiken mikä on rempallaan, sotkussa, tarvitsisi muutosta-uudistusta-järjestelyä-jne. Seisoo keskellä lattiaa ja katselee ympärilleen uusin silmin kriittisenä ja äkäisenä. Ei ole aikaa, ei energiaa, liikaa hommaa ylipäätään -ahdistaa, ei rahaa, ei tule mitään. Sitten pahantuulinen ajatus siirtyy omaan itseen, kun ei ole saanut aikaan sitä mitä piti, on tehnyt asioita jotka eivät olleen niin tärkeitä, käyttänyt aikaa väärin, on ollut saamaton, äsyttävää. Ja entä maapallo, joka on kiehumaisillaan ja posahtamaisillaan, luonnon katastrofit ja muut kauheudet. Hirvee paikka tää. En kyllä enää lue lehtiä, tai katso telkkaa, ja muutenkin olen katsonut telkkaa ihan liikaa ja turhia ohjelmiakin. Herään liian myöhään, enkä käy hiihtämässäkään ikinä, en joogaa aamuauringon säteissä. Jos aurinkoa edes näkyy. En ole soittanut ystävä A:lle vieläkään. Ja kirjaston kirja on myöhässä, keskenkin se on. Sitten jos tyytymättömyys on oikein kovalla päällä alkaa ajatella koko elämäänsä ja mitä puutteita siinä on ollut, on nyt ja on takuulla tulevassakin.

Siinä tyytymättömyydessä on pakko tehdä jotain, esimerkiksi siivota, tai lähteä lenkille. Ja siinä huhkiessa alkaa tulla parempi olo, ja tyytyväisempi. Tyytymättömyyden on pakko päästää irti ja livahtaa seinän läpi naapuriin. Mutta mikä kumma on tämä yhtä-äkkinen hyökkäys joka tulee puun takaa ja väistyy ihan yhtä nopeasti? Ensin on ihan normaali olo ja kohta kaikki ottaa aivoon.

Numero 2. (ei liity edelliseen millän lailla). Mystiset unipaikat. Joskus kun on nähnyt voimakkaan unen, jonka tapahtumat ovat olleet jossain paikassa, joka ei ole oikea paikka, tai oikea paikka vääränlaisena, palaa paikkaan eri unissa uudelleen ja uudelleen. Uni on luonut päähäni paikan joka on minulle siitä lähtien olemassa. Unien tapahtumat eivät ole samat, mutta paikka on. Silloin tällöin vierailen näissä paikoissa öisin ja aamulla ihmettelen. Minusta tämä on aika kummallista.

Lisää uskomattomia kummallisia taloja täältä.

Kasvitsaa

Kasvisruokaa kerran viikossa-projekti alkoi lupaavasti, kokeilin reseptiä joka meni täysillä nappiin. Harvoin on padat näin tarkkaan nuoltu puhtaaksi. Ja olipa vielä helppotekoinenkin. Löysin ohjeen Lettupannu-blogista, alunperin kotoisin Lauren Ulmin "Vegan Yum Yum"-kirjasta. (Laurenin blogi on myös tutustumisen arvoinen).

Oma versioni Tomaatti-cashewpastasta
(2 reilua annosta)
1,5 rasiaa kirsikkatomaatteja
N. 2 dl cashewpähkinöitä (laitoin pusillisen Pirkka-casheweita)
1 purkki tomaattipyreetä
2 kiinalaista valkosipulia, tai 4 kynttä tavallista
Loraus omenaviinietikkaa
1 purkki ruokakermaa (käytin 3,5%, enkä kaivannut tuhdimpaa)
Rucolaa
Parmesaania
Suolaa, mustapippuria, ripaus sokeria
Liha-fondia
Nauhapastaa

1. Heitä tehariin miltei kaikki tomatit, pähkinät ja tomaattipyre, surruttele sileäksi.
2. Oliiviöljyä loraus pannulle, purista sekaan valkosipuli sihisemään hetkeksi.
   
3. Lisää tujaus (reilu ruokalusikka) etikkaa.
4. Kaada tomaattiseos pannulle, lisää hieman kermaa ja liha-fondia. Kiehauta.
5. Keittele seosta hetki, lisää kermaa kun seos kiehuu.
6. Mausta suolalla, pippurilla, ripauksella sokeria ja heitä sekaan loput tomaatit puolitettuina.
   
7. Tarjoile pastan kanssa, koristele ripottelemalla reilusti silputtua rucolaa ja parmesaania.

Mietteet: koska en ole kasvissyöjä lisäsin systeemiin fondin, antoi hyvän tujauksen. Rucolaa saa olla runsaasti, se sopii ihanasti makuihin. Kastiketta ei tarvitse ihmeemmin keitellä, se on hyvää heti. Olen samaa mieltä Lettupannujen kanssa että kirsikkatomattit ovat ehdoton valinta isojen sijaan.

Kuva herkusta Lettupannusta

Suomi armas

Suomen kieli on kiinnostanut aivan uudella tavalla siitä lähtien kun belgialainen mies alkoi opiskella suomea. Olin yllättäen aivan neuvoton kysymyksien edessä, jouduin jatkuvasti vastaamaan "Jaa-a, en tiedä miksi, mutta näin se vaan on". Miksi esimerkiksi kivi-kiven ja rivi-rivin? Enpä osannut vastata, enkä ollut koskaan ennen edes huomannut miten kummallisia eroja taivutuksissa on. Kielitieteilijäystäväni Hanna osasi kertoa että kivi on vanha suomen kielen sana ja taipuu siitä syystä erilailla kuin uudet sanat. Eipä sitten kun ulkoa opettelemaan.

Kiintoisan seikan kertoi eräs Helsingin yliopiston suomen kielen opettaja. Kun suomea alettiin saattaa kirjoitettuun muotonsa, valittiin suorilta malliksi latina. Ja niin latinan kieliopin malliin alettin tumpata armasta suomea väkivalloin. Noin puolivälissä mahtityötä huomattiin että ei, ei se sittenkään kokonaan tähän muottiin, ei. Jävla Mikael, ei onnistu. Sen sijaan että olisivat aloitaneet alusta, päättivät pitää alkuhomman sellaisenaan, iso hommahan siinä jo olikin, ja tehdä loput sitten miten sattuu, ihan omana sekalaisena rakenteena. Ei siis ihme että kielioppi on paikoin epäloogista.

Mietityttää millainen on ollut suomen kieli ennen ruotsin kielen vaikutusta ja ennen kuin kirjoitus muutti sitä ratkaisevasti. Tiede-lehden artikkelista opin että suomen kielessä on ollut äänteitäkin joita ei enää ole. Esimerkiksi meillä on ollut käytössä äänne joka vastaa englannin kielen the-sanan alkutöhötystä. Tai äänne joka vastaa huolimatomasti lausutua g:tä. Vokaalitkin olivat eripituisia. Siitä huolimatta olisimme ymmärtäneet kieltä joskin emme kaikkia sanoja. Nyt minua kiinnostaisikin tietää mitä sanoja on hukkunut. Aijjai, että uteliaisuutta kutittaa*).

Internetin verkoista löysin muutamia; Väisä = aurausviitta (mutta millainen oli aurausviitta ja miksi siihen hommaan oli oma vaate?), Renka = harjanne ja Lodma/loima = painanne, laakso, joen mutka. Äiti sana oli ennen emo, mutta kristinusko pannasi sanan liian eläimellisenä. Hauskoja miehen nimiäkin löysin: Mielivalta, Mielenpito, Mielikko, Mielentoive, Mielitty. Nimistä löysin lisää, että suurin osa muinaissuomalaisista etunimistä olisi ollut yksiosaisia luonnonnimiä, kuten vaikkapa Hirvi, Kontio tai Tammi, lisäksi olisi esiintynyt myös noita kaksiosaisia Mielipäivä, Lempivalta. Ja että kristinusko tuli ja vei moiset nimet mennessään, korvasi tylsästi kristillisillä. (Mielivalta miekkonen mahtoi olla mukava mies ja Lempivalta kenties ison talon rautainen emäntä joka pientä vastasyntynyttä vauvaansa katsellen leperteli 'Emon pikku Hirvi se siinä').

Kas kun kadotin tämän kirjoituksen punaisen langan, mutta kielet ovat mielenkiintoisia ja omasta äidinkielestään olisi kiva tietää enemmän.

Vuonna 1957 muinaistieteellisien kaivauksien aikana Novgorodista löydettyt tuohikirje. Kirjoitus on kyrillisiä kirjaimia ja karjalan kieltä, pakanallinen loitsu tai kirous. Se on muinaisin teksti karjalan kielellä, joka on säilynyt tähän asti. Huvittavaa, että jonkun kirjoittama herjaus on sitten se vanhin ja arvokkain. Olikohan kyse rajakiistoista, lehmä harhaili naapurin kaalimalle?


*)Kirjastosta voisi lainata seuraavan kirjasarjan, olisi varmaan kiinnostava:
- Suomen sanojen alkuperä, etymologinen sanakirja 1 - 3 (käsittelee suomen kielen sanojen alkuperää ja lainautumista)
- Suomen kielen etymologinen sanakirja 1 - 7 (vrt. edellinen)
- Turunen, Aimo: Kalevalan sanat ja niiden taustat (Kalevalaan liittyvä sanasto selityksineen ja hyvää taustatietoa).

Samulin eläimiä

Usein käyn virkistäytymäsä virtuaalimaalimoissa työn lomassa, silloin kun luovuusvarasto on vajunut ja uuvuttaa. Yksi vakiomaailmoistani on Samuli Heimosen maalaukset. Aiheet ilahduttavat ja loistava maalaustekniikka höylää pois aiheiden mahdollisen imelyyden. Rakastan vuoden 2007-2008 töitä, alla suosikkini, joista suosikkien suosikkina "Takauma". Maalaukset ovat ihanan suurikokoisia, heti kun kasvan isoksi ja rikkaksi hankin ehdottomasti yhden itselleni, sopisi aivan mahtavasti meille. Taitelijan tarinoita en voi kertoa, koska en niitä, enkä tekijää, tunne, kas kuvat puhukoot puolestaan.

"Käännös". Akryyli ja öljy kankaalle. 120cm x 130cm. 2008

"Sisäinen dialogi". 160cm x 140cm. Akryyli ja öljy kankaalle. 2008

"Yhteinen". Akryyli ja öljy kankaalle. 170cm x 185cm. 2008

"Ääni". Akryyli ja öljy kankaalle. 165cm x 175cm. 2008.

"Karvanlähtö". Akryyli ja öljy kankaalle. 175cm x 200cm. 2008

"Lepo". Akryyli ja öljy kankaalle. 160cm x 175cm. 2008

"Mustetahra". 80cm x 100cm. Akryyli ja öljy kankaalle. 2007

"Takauma". 175cm x 175cm. Akryyli ja öljy kankaalle. 2007

"Silta". 140cm x 160cm. Akryyli ja öljy kankaalle. 2007

Tästä Samuli Heinosen sivuille, josta lisää maalauksia ja historiikkiä. Tulikin nyt yhenäkkiä mieleen saisiko elävästä taiteilijasta blogata kysymättä lupaa, tietääkö kukaan?

Epäenerginen aamuilija

Aamubussista seurasin taas punaposkisia hiihtäjiä jotka aamun ensivalossa näyttivät onnellisilta ja energisiltä. Mitenkähän monta kertaa elämäni aikana olen haaveillut että heräisin kukonlaulun aikaan hymyillen, ja heti alkuun joko joogaisin, menisin reippaalle lenkille luonnnon helmoihin, tai virkistävälle aamu-uinnille. Siten kehoni elpyisi pirteänä päivän koitoksiin, mieli olisi iloinen ja keveä, omatunto pumpulin puhdas, päivä aloitettu mielihyvin liikunnalla. Aamupalaksi sitten luomujugurttia, leseitä ja tuoreita marjoja.

Jos tähän kykenisin päivä varmasti alkaisi hienosti.

Vaan kun en. Olen iltaihmisiä, herään aina vaivalloisesti, riippumatta siitä kuinka paljon olen nukkunut. Sittenkin kun ruumiini on herännyt, henkisesti olen vielä unessa ja virkoudun hitaasti ja vähän huonotuulisesti kunnes aikaa on kulunut riittävästi. Ja vaikka kuinka toivoisin esim. joogaavani, en siihen pysty, en aamulla.

Silti tuntuu että pitäisi olla energinen aamuvirkku, sellainen on kunnollinen ja hyvä ihminen, aikaan saapa ja yhteiskunnalle arvokas. Vaikka tekisin pitkää päivää mutta aloitan sen myöhemmin kuin kahdeksalta, se ei kelpaa, aamulla on madot napattava.

Talvipäivän pataa

Minulla on ongelma englantilaisen keittiön kanssa. Ajatus on (oletan) maistaa raaka-aineiden omat herkulliset maut, mutta minulle se kertoo vain sen että niihin tulee liian vähän mausteita. Kaipaan ruokaan enemmän potkua ja mietittävää. Myönnän etten ole paljon enkkuruokaa laitellut, reseptit eivät vaan inspiroi, en pysty kuvittelemaan houkuttelevia makuja kielelläni etukäteen. Toiveikkaana tilasin Amazonilta kaksi Nigella Lawsonin keittokirjaa joista toinen, "Feast, Food To Celebrate Life", tuli perjantaina Eddie Izzard-lähetyksen kera. Selailin innolla kirjaa mutta harmillisesti se vaikutti tylsältä (vaikutelma voi tietenkin muuttua tarkemmalla tutustumisella), kirja sisälsi lukuisia paistiruokia lisukkeineen ja oli jotenkin laimean englantilainen. Kakkuja ja torttuja riitti.

Eilinen englantilainen siideriporsaspata oli aika hyvä esitys, mutta seuraava esitys samaisesta ruoasta tulee olemaan parempi, systeemi tarvitsi vielä enemmän säätöä kuin sitä jo säädin. Siideri maistui kivasti.

Sider Pork Rules
3 varsisellerin vartta
2 suurta sipulia
3 porkkanaa
2 rkl vehnäjauhoa
1 tlk tomaattimurskaa
Mustapippuria
Laakerinlehti ja salviaa
500 g porsaan patapaloja
5 dl kuivaa siideriä

Omat fiksaukset:
1 kokonainen valkosipuli
Loraus Worchester kastiketta (normisti käytän vain lihamurekkeessa mutta nyt heitin mukaan koska matsaa hyvin siiderin makuun)
Lihafondia
Chilijauhetta ripaus
2 omenaa
1 tl kanelia
Tujaus hunajaa
Iso satsi perunamuusia jonka voipi tehdä haudutusajan kuluessa

1. Pilko sipulit, porkkanat ja selleri rouheiksi paloiksi (meillä ei kumpikaan syö selleriä joten pilkoin ne 10cm paloiksi sopivasti sopivaa makua antamaan ja poistin ne sitten haudutusajan jälkeen). Kuullota padassa öljyn kera kymmenisen minuuttia.
2. Lisää porsaspalat ja jauhot, sekoita.
3. Kaada päälle tomaattimurska ja siideri.
4. Heitä sekaan kuoritut valkkiksen kynnet, mausta reilusti pippurilla, lisää 2rkl lihafondia, W-kastike, kaneli, chili ja yrtit.
   
5. Kiehauta, laita kansi päälle ja 200° uuniin kahdeksi tunniksi.
6. Kahden tunnin jälkeen, ota kansi pois, lisää omenat ja anna hautua puoli tuntia lisää.
7. Lisää hunaja, poista laakerinklehti (ja sellerit) ja tarkista maku.
   
8. Levitä päälle paksu kerros kermaista perunamuusia, tipluta muutamalla voisilmällä ja ripottele korppujauhoja. Uunita vielä kunnes pinta kauniisti ruskistuu.
   

Seuraavan kerran säädöt: valkosipulit mukaan vasta haudutuksen puolivälissä, makua ei riittänyt loppuun saakka ja toivomani valkkissattumat olivat hajonneet kokonaan. Lisäksi tulee hujauttaa tujaus omenasiiderietikkaa, siideristä ei riittänyt happoa tarpeeksi ja mausta tuli vähän lälly. Voi olla että pata sopisi paremmin tarjoiltavaksi riisin kanssa.

Meni silti suihin eikä turpiin.