Onnen aiheita juuri nyt

1. Ihana talvi, on niin kaunista että sielu laulaa, kirkasta ja aurinkoista. Lumisade tunnelmallista, ihana sytytellä kynttilöitä ja pesäytyä. Ja ei ole liukasta! En tiedä vanheninko niin paljon Belgian vuosina, vai kadotinko Brysseliin liukkaalla kävelemisen taidon, mutta viime talvina olen ollut välillä kauhusta jäykkä Helsingin jäisillä kaduilla. Jopa niin että on tehnyt mieli vaan pysähtyä keskelle mäkeä vänöttämään, vetää itkuraivarit selällään maaten maassa. Vaan nytpä voi reippaasti narskutella lumella. Jotenkin ihanaa on myös pukeutua kerroksiin lämpimästi.

2. Ystäväni joka auttaa minua yritykseni hankalimmassa asiassa, eli myynti-markkinoinnissa. Aivan järisyttävän suuri onni ja ilo tästä, en voi sanoin kuvata. Järkäle nostettu rinnaltani. Pusuja M:lle.

3. River Cottage (anteeksi vaan että taas). Kaiken sikalakauhujen ja muiden maailmalta tulvivien hirveyksien lomassa on ollut ihana nähdä että joku jaksaa tehdä asiat juuri toisin, luomusti ja eettisesti, ei heitä mitään hukkaan ja iloitsee suuresti kaikesta mitä tekee. Pitäisi toimia juuri noin että pystyy aidosti ja puhtain omatunnoin iloita työstään ja elämästään. Sarja on ilahduttanut minua aidosti ja vaikuttanut positiivisesti mielialaani. Pusuja Hughille.

4. Uusi Tofukeittokirja. Hankinta tukemaan Päivä kasviksilla-päätöstäni. Kirjaa on mukava lukea, reseptit mielenkiintoisia ja ideat minulle uusia. Maanantaina kokeilen ensimmäistä ruokaa. Odotan innolla.

5. Ooperaliput jotka ostimme tulevalle viikolle Figaron häihin.

6. Mamá tulee kyläilemään ja saamme taas syyn sushikemuihin. Pusuja Mamálle myös.

7. Lady Line-kuntosali Herttoniemessä. Ihana naisille suunnattu paikka, lattia tummaa konjakin väristä puuta, seinät punaiset, pieniä valotuikkuja niin että valaistus on tunnelmallinen. Siellä on oikeasti kiva käydä. Ero loistelamppu-muovilattiasaleihin on huikea. Henkilökunta on mukavaa ja aina energisen iloista.

8. Eddie Izzard. Mielettömän hyvä englantilainen koomikko jonka dvd-sarjan "7" sain eilen Amazonilta. Boksi sisältää seitsemän showta. Meillä on siis tulossa seitsemän, tai eilisen jälkeen kuusi, hauskaa iltaa. Eilen nauroimme mahat kipeänä, nuorennuimme vuosia ja elähdyimme. Ja pusuja lähtee Eddiellekin.

9. Kuumat juomat joita olemme nautiskellet variaatioin (postaan näistä enemmän toiste reseptien kera). Kylmien ilmojen ilo. Varsin lohdullista ja suloisen lämmittävää, suuri muki höyryää kädessä, posket pakkasesta punaiset ja sohva ja torkkupeite ja kirja/leffa. Ja tärkeimpänä lämmin kissakerä kehräämässä. Imelää kyllä, tiedän, mutta ette silti voi millään väittää että olisi kurja skenaario.

10. Viikonloppu ja pino hyviä kirjoja odottaa. Ei ole kiire mihinkään. Kohta laitan uuniin muhisemaan englantilaisen siideriporsaspadan. Resepti on uusi ja kuulostaa hyvältä, jos toimii niin postaan huomenna ohjeen (läheltä piti tosin ettei siideripullot menneet eilen illalla parempiin suihin).

Voi kertokaa teidän juuri nyt onnen aiheenne kommenteissa!

Raindrops on roses and whiskers on kittens
Bright copper kettles and warm woolen mittens...

Havuja ladulle

Ihana oikea talvi on tuonut hiihtolatuja Laajasalon saarelle ristiin rastiin. Tänäänkin, kun tuuli puhaltaa ja lunta tulee viistossa (kovia teräväreunaisia hiutaleita riipii silmiin), lukuisia hiihtäjiä sivakoi ympäriinsä. Mietin miltähän tuntuisi olla joku heistä, sellainen joka rakastaisi hiihtämistä niin paljon, että intoa piukalla lähtisi tässäkin säässä ladulle. Minulla on muutama hiihtäjä-ystävä, hiihtäjästäjä, jotka viikonloppuisin vetävät aamu- ja iltalenkin, viikolla pääsee harmillisesti vasta töiden jälkeen. Jos pinnistän, voin kuvitella sulavat vedot, vauhdin riemun, kauniin lumisen maaston, ruumiin joka hiihtelee keveästi kuin kone, niin että silloin hiihtäminen voisi olla kivaa. Jos em. ehdot eivät täyty hiihtäminen on helvettiä.

Muistan (varmasti muistatte tekin?) koulun hiihtotunnit jotka tehokkaasti pesivät viimeisetkin rippeet hiihtämisen mukavuudesta. Rivissä puskettiin menemään, puolivälissä kääntymispaikkaa kohti ensimmäiset pinkojat tulivat jo vastaan, vahingoniloinen virne naamalla. Olen aina inhonnut kaikenlaista ohjattua ryhmätekemistä ja ehdottomasti kamalimpia näistä on ryhmäliikunnat. Näiden ylivoimaisena kuninkaana rivissä hiihtäminen, kääntyä ei voinut, joku hiihti aina kannoille, sukset lipsuivat joka kerta jos niiden pohjiin ei kertynyt tiivis paukku nuoskalunta (jolloin tuntui kuin suksissa olisi ollut korot) ja rajallisessa ajassa oli homman hoiduttava. Minulla on ruumiinmuisto siitä miten alkoi tulla hiki ja miten kylmä alkoi jäytää hien kanssa. Hyi.

Mietin aina, ja sanonkin, miten koulu pilasi minulta hiitämisen. Aamubussissa aloin miettiä että pidinkö hiihtämisestä sitten ennen koulua. En tiedä, minkäänlaista muistikuvaa asiasta ei ole. Luultavasti, itseni tuntien, jo lähtökohta oli heikko.

Nämä herrat hiihtivät varmasti reippaasti kouluun joka päivä kymmeniä kilometrejä. On se onni että minä pääsin bussilla.

Kuva täältä mielenkiintoisen Piippuhiihot-historiikin kera.

River Cottage Forever

Viime sunnuntaisen postauksen jälkeen jäin koukkuun katselemaan uusiksi ihanan ihania vanhoja jaksoja River Cottage-ohjelmista. Löytyvät täältä. Ensimmäinen kesä "Escape to River Cottage" jolloin koko homma lähtee käyntiin, väliin suloinen "Christmas at the River Cotage", sitten toisen kesän sarja "Return to the River Cottage" ja niin edelleen. Katsomista riittää ja sielu hyrrää. Tai paremminkin sisäinen Pieni talo preerialla, se vasta kukoistaakin. Haaveilen miten ihanaa olisi elää juuri noin (ymmärrän kyllä että ohjelmissa on vedetty useita mutkia suoraksi eikä oikea elämä olisi noin ruusuista). Tässäpä asiat jotka uppoavan minuun kaiholla:

1. Omavaraistalous ja vihreät dollarit. Kaikki mitä itsellä ei ole hankitaan vaihtamalla oman tilan tuotteisiin, tai mahdollisiin palveluksiin. Vaikkapa laittamalla ruokaa naapurin dinnerpartyille.

2. Rahaa tilille hankitaan tilan tuotteita jalostamalla. Säännöllisin väliajoin, viljelijöiden kalenteriin istuvina päivinä, järjestetään Farmers Market joissa tilalaiset pääsevät myymän tuotteitaan. Sadonkorjuumarkkinoilla River Cottagen Hugh puuhasi tomaateistaan lämmintä ja mausteista keittoa, teki kurpitsoistaan ja herneistään samosoita kyytipojaksi, ja möi kaikki nälkäisiin suihin. Tomaateista ja omenoista riitti erilaisiin ketsuppeihin, chutneyihin, kastikkeisiin ja soseisiin, ne pullotettiin kauniisiin lasipulloihin ja päälle liimattiin paikallisen taiteilijan suunnittelema "River Cottage Gluttony"-etiketti (taiteilija sai palkaksi puolikkaan lampaan).

Voin niin kuvitella itseni puuhastelemaan omia säilykkeitä puutarhani tuotteista, kokeilemaan makuyhdistelmiä ja mausteita. Jostain syystä ajatus kellarista jonka lukuisia hyllyjä asuttaa rivit erilaisia herkkupurnukoita kauniilla etiketeillä koristeltuina, houkuttaa minua kauheasti. Tämän täytyy kummuta jostain esiäitien geeniperimästä. Ja miten olisi hauska osallistua markkinoille näillä purnukoilla. Raaka-aineet omasta puutarhasta!

3. Joulumarkkinat ja muut tapahtumat joihin laitella leivonnaisia ja ruokia. Aijjai jai miten ihanaa olisikin laitella tuoksuvaisia kakkusia maalaistalon rustiikkisessa keittiössä. Lisänä kaupungin kaupat joihin myydä maalaistuotteita omalta tilalta.

4. Keittokirjat joita maalaiselämän innoittamana Hug on kirjoittanut. Omia reseptejä omista raaka-aineista Mitään Ei Heitetä Hukkaan-periaatteella.

5. Luomupuutarha. Sellaisesta haaveilen. Pidän ulkosalla olemisesta ja luonnosta, mutta ilman pihaa ulkoilu on lähinnä kävelyä joka on pidemmän päälle aika tylsää. Mutta jospas olisikin puutarha jossa puuhastella ulkosalla, maata möyhien, kitkien, kasvua seuraten. Samalla kasvattaisi omat ruokansa. Voi poijjat.

6. Kanat. Omia munia ja kuposuttelun seuraamista. Periaatteessa rakastaisin myös porsaita, lampaita ja lehmiä pihallani, mutta tiedän etten pystyisi niitä syömään ja olisin sitten pulassa niiden kanssa.

7. Yhteisö, joka ohjelmassa on kovin ruusuinen. Kaikki aina valmiita auttamaan ja opastamaan. Tiedän hyvin ettei oikeassa elämässä niin välttämättä menisi mutta näin haaveillessa se tietenkin olisi ihanan tiivis maalaisyhteisö, kuin suuri perhe. Anteeksi imelyys, mutta tässä nyt haaveillaan.

Siinä sivussa saisin maalailla sieluni kylyydestä. Aika kiva ajatus. Ihanaa että haaveillessa ei tarvitse piitata mistä saisi riittävästi rahaa, tai siitä ettei puutarhaa osaisikaan hoitaa, etanat söisivät kaiken, home veisi sadon, kanat ei munisi, kakut lässähtäisi juuri ennen markkinoita, tai se ihana naapuriyhteisö olisikin uteliaita ärsyttäviä tyyppejä joiden kanssa olisi pinnisteltävä päivästä toiseen. Eikä siitä että sitä puutarhaa, josta elanto on kiinni, pitäisi hoitaa säällä kuin säällä, ei auttaisi jos kirja soffalla kutsuisi, tai ulkona sataa räntää, tai kurkku on kipeä, tai maalausinto on just nyt päällä.

Hugh Fearnley-Whittingstall, onnen pekka joka elää omaa haavettansa BBC:n sponsaamaana.

Hölmö

Eilen olin aamulla iloinen että lomailu loppuu. Laiskottelukiintiöni oli kertynyt täyteen ja tunsin pitkästymisen pikkuhampaiden nakertelevan. Aloin päivän mittaan miettiä työasioita ja sain sitten illalla itseni työhönpaluustressiin joka valvotti pitkälle aamuyöhön. Tänään loman loppu ei enää ollutkaan niin kivaa, angsti uusista haasteista iski. Lisäksi edessä oli ensimmäiseksi tylsiä paperihommia (kirjanpitoa) ja vielä tylsempiä paperihommia (laskujen maksua). Mutta kun hommiin pääsi kiinni oli fiilis tietenkin taas ok, niinkuin aina. Piti sitten taas pyörähtää tunnekarusellissä ihan vaan loman lopun takia.

Kissan omistajat tietävät että joskus kissat pelkävät jotain outoa esinettä, esimerkiksi muovipussia lattialla, kauhulla ja luimulla. Kuitenkin on selvää että ei ne sitä mitään oikeasti pelkää, kunhan järjestävät shown itselleen viihdykkeeksi. Toisinaan tuntuu että teen ihan samaa, turhan päiten, tosin huomaan sen vasta jälkikäteen. Ja tunnen itseni hölmöksi.

River Cottage

Luovuin uuden vuoden lupauksista vuosia sitten. Ihan turhaa angstia kun ei niitä kuitenkaan osaa pitää paria viikkoa kauempaa. Mutta lupauksista en ole silti päässyt eroon, teen niitä säännöllisesti (ja unohdan niitä yhtä säännöllisesti). Jokaisella kerralla kun jotain päätän, tunnen itseni erinomaiseksi ja hyväksi ihmiseksi. Intoudun uudesta ja suunnittelen parempaa tulevaisuutta (muka)energiaa pullollaan. Impulsiivisena ihmisenä uusia ideoita tulee sitä mukaa kun vanha on menettänyt kiinnostuksensa. Jostain kummasta syystä suurin osa lupauksista liittyy ruokaan (tuntuu olevan aika yleinen ilmiö). Enää en intoudu uusista laihkareista, mutta sitäkin enemmän kiinnostun ruoan laadusta ja terveellisyydestä.

Onnellisena katselin välipäivinä teemalta sarjan River Cottagea. Symppasin sarjoja suuresti BBC:llä Belgiassa asuessani. Seurasin suurella mielenkiinnolla kun Hugh Fearnley-Whittingstall perusti oman River Cottage maatilansa, kampanjoi lähiruoan puolesta, kirjoitti lukuisia kirjoja, sekä teki kommuunipuutarhoja tyhjille tontinpalasille asukkaiden yhteisvoimin, jossa he kasvattivat edullista luomuruokaa, kanoja ja munia, omia possuja. Ihana oli nähdä miten ihmiset kiinnostuivat aivan uudella tavalla mitä suuhunsa lusikoivat kun ruoka kasvatetaan itse. River Cottagen ideologiaa ei voi olla rakastamatta. Eettistä, puhdasta luomuruokaa, lihaa saadaan onnellisista oman tilan eläimistä. Ei lisäaineita, ei epäselvyyksiä mistä ja miten ruoka on lautaselle tullut. River Cottagen toimintaan voi tutustua tästä.

Sikalakammotukset ovat pistäneet taas miettimään lihan syömistä. Aika ajoin pohdin muutenkin että olisipa niin monelta kantilta viisasta syödä enemmän kasvisruokaa. Mutta kun on tottunut tekemään liharuokia, vähän kädettää kasvisruokasapuskat. Tiedän oikein hyvin että probleemi on vain omasta laiskuudesta kiinni. Niinpä eiuudenvuodenlupauksena päätin alkaa etsimään hyviä kasvisruokia ja pitää ainakin kerran viikossa kasvisruokapäivän. Jos hyviä reseptejä löytyy, postaan niitäkin tänne (olisipa Nigellalla kasvisruokakirja). Ja jos jollakulla on jo pistämättömiä ideoita niin otan ilolla vastaan.

Alla yksi ihanista sarjoista River Cottagen kommuunipuutarhan perustamisesta. Ensimmäisessä perustetaan puutarha, toisessa hankitaan siat, kolmannessa pelastetaan omiksi munijoiksi munatehtaan kanoja, jotka olisivat joutuneet pölkylle, koska tuottavuus laskee yli kaksivuotiailla kanoilla (ja jotka kotioloissa minuvat vielä ainakin viisi vuotta) ja niin edelleen. Aivan viimeistä osaa ei You Tubesta löytynyt, joten teurastamovaihetta pelkäävät voivat huoletta katsoa videot. Suosittelen, suloisia kylmiä väreitä, positiivista kademieltä ja liikuttumista luvassa.

Harhatteluja

Minua on viime aikoina mietityttänyt etukäteissuunnitteluharha. Tarkoitan sitä miten joku asia tuntuu sitä etukäteen suunnitellessa hirmukivalta, mutta H-hetken kynnyksellä kaduttaa. Joskus kivatkin asiat kärsivät tällaisen tappion. Miniesimerkkinä vaikka kernaasti sovittu kaffitreffi johon ei millään sitten jaksaisikaan lähteä, vaikka treffattavasta pitää kovasti. Olenko liian laiska, vanha vai saamaton kun näin käy, vai kaikkia noita yhtä aikaa. Joskus sorrun tuplaharhaan kun kuvittelen että joku vähemmän kiva asia hoituisi myöhemmin laulellen, ja suunnittelen sitä ilolla.

Näin kävi ennen joulua. Olin kauhean kiireinen, en ehtinyt edes miettiä joulusiivousta, tai siivousta ylipäätään. Sitten loman alkaessa suunnittelin välipäiville suursiivouksen, että ihan kerrankin tomuttelisin kirjahyllyt ja kirjat, ehkä keittön kaapit ja vaatekomeron. Ja oikeasti tunsin innostusta ja iloa tulevasta puuhasta. Kun maanantai koitti suunniteltuna siivouspäivänä, ilostuttiko ajatus edelleen? No ei todella. Siis mitä oikein kuvitelin, että siivoaminen olisi yhen äkkiä minusta mukavaa? Lopputuloksen olisin kyllä mielusti halunnut.

Mainitakoon tässä ettei suursiivousta sitten tapahtunut. Normisiivous kuitenkin. Torstaina. Sen sijaan olen laiskotellut olan takaa kirjojen ja leffojen parissa. Uskon vakaasti että tämä on pidemmän päälle hedelmällisempää ja tuottavampaa kuin suursiivous. Pitäähän varastot täyttää että taas jaksaa töiden alkaessa. Pähkinöitä talven varalle. Näin minun olisi pitänyt tajuta alunperinkin suunnitella. Olisin takuulla välttänyt harhan.

Tulppa suuhun sille joka turhia suunnittelee...

Il tiramisu

Olin ovela eilen ja postasin vain pääruoasta, säästin jälkkärin ja sain rakennettua tälle päivälle aasille sillan. Tänä vuonna uudeksi vuodeksi, tai siis viime vuonna, teimme jälkiruoaksi tiramisun.

Ensin vähän belgialaisesta asumisesta. Tämä liittyy kyllä lopulta aiheeseen, lupaan. Kerrostaloasuminen, siis sellaisessa isossa kunnon kerrostalossa, on Belgialaisittain noloa. Niitä on vähän, ja valtio sijoittaa taloihin vähävaraisia ja syrjäytyneitä. (Siksipä belgialaisella miehellä on mennyt vähän aikaa totutellessa suomalaiseen kerrostaloelämiseen, ettei se täällä välttämättä niin ole). Tosin suurista kaupungeista löytyy kyllä jo luksuskerrostalojakin. Parempi versio belgialaisten mielestä ovat ns. kaupunkitalot, suloiset viipaletalot joista on erotettu jokainen kerros erilliseksi asunnoksi. Mutta se oikea tapa asua on rivitalo, ihan oma viipale siis, tai jopa ihan erillinen omakotitalo. Jotenkin huvittavan vanhahtavalta kuulostava ajatus, ottaen huomioon että Savon läänin kokoisella Belgialäntillä asustaa yli 10 miljoonaa ihmistä, tontit ovat mielettömän kalliita ja isoja pihoja on aniharvalla (belgialainen appi meni ihan täpinään kun kuuli millä hinnalla suomesta voi ostaa omakotitalon isolla tontilla, paitsi tietenkin Helsingistä). Joka ikinen kolkka on asutettu, loput peltoja. Mietityttää että jos kerrostaloasutusta olisi enemmän, olisi luontoakin jäljellä enemmän.

Asuimme Bryselissä em. kaupunkiasunnossa, ylimmässä ja viidennessä kerroksessa. Meillä oli ihana katoterassi josta näkymä yli Brysselin kattojen. Rakastin asuntoa juuri terassin takia. Mutta eristykset ovat vanhoissa kaupunkitaloissa tuntemattomuus, siksi ylin asunto oli talvisin kylmä ja kesäisin sauna (siksipä vietimme ihanat lempeät kesäillat terassilla viileässä). Eristeiden puute sisältää myös äänieristeet ja kuulimme kaikki alakerran naapurin toimet, mm. kun hän aamuisin ajoi partaansa, saati sitten keskustelut ja musiikin (jota hänellä oli tapana soittaa niin että laittoi stereonsa repeat-toiminnolla toistamaan riemuksemme samaa lempibiisiä uudelleen ja uudelleen). Eräänä myöhäisenä iltana tein ilolla tiramisua, mamá oli tulossa seuraavana päivänä Suomesta kyläilemään. Raastoin suklaan käsin raastimella televisiota katsoessani. Yllättäen kesken kaiken alakerran naapuri poltti päreensä ja alkoi raivoisasti hakata harjan varrella kattoa (ensimmäinen kerta joka antoi vihjeen tulevasta). Niin kovasti kuului suklaan raastaminen alas ettei miekkonen saanut nukuttua. Tämän muistan aina kun väsään tiramisua.

Tiramisu

6 kananmunaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
3 rkl sokeria
500g mascarponejuustoa
2tl vaniljaesanssia, tai 4 tl vaniljasokeria
5dl vastakeitettyä ja jäähdytettyä vahvaa kahvia
0,5dl kahvilikööriä, amarettoa, tai konjakkia
30 italialaista savoyard-keksiä (minulle tutumpi nimitys on Lady Fingers), tai neljän munan sokerikakkupohja.
224g hienoksi rouhittua tummaa suklaata (reseptin mukainen määrä, jonka auliisti ylitän 300 grammaan ainakin ja käytän osittain maitosuklaata)

1. Rouhi suklaa monitoimikoneessa (joka meilläkin nykyisin löytyy)
   
2. Notkista kermainen mascarpone tuoksuvaisen vaniljan kera.
3. Vaahdota keltuaiset ja sokeri tiukaksi vaahdoksi ja vatkaa mascarpone sekaan tasaiseksi aaltoilevaksi seokseksi.
4. Vaahdota valkuaiset kovaksi, mutta ei kuivaksi vaahdoksi.
5. Kääntele valkuaiset varovasti mascarponeseokseen.
   
6. Yhdistä kahvi ja likööri (meidän mieleen sopii parhaiten kahvilikööri).
7. Dippaa puolet kekseistä kahvissa ja asettele tarjoiluastiaan vierekkäin. Jos käytät kakkupohjaa, halkaise kahteen kerrokseen, laita toinen vuoan pohjalle, kostuta reilusti kahvilla.
   
8. Kaada puolet masracponemassasta päälle, levitä tasaisesti ja ripotele päälle puolet suklaarouheesta.
9. Tee toinen kerros samalla tapaa.
10. Kelmuta ja anna maustua jääkaapissa ainakin neljä tuntia ennen tarjoilua, parhaimmillaan systeemi on seuraavana päivänä.

Vinkki. Monissa ohjeissa käytetään kaakaojauhetta suklaan asemasta. Älä edes kuvittele saavasi sillä kunnollista tiramisua. Vaihtelun vuoksi liköörin voi sekoittaa kahvin asemasta myös mascarponeen.

Joku oli yöllä käynyt lusikoimassa herkkua vapaalla ranteella jääkaapin oven raosta, lusikan jäljet näkyvissä. En muuten ollut minä. Oikeasti. Vaikka tunnustankin että moni ruoka maistuu juuri sillä tavalla ihan parhaimmalta.