Olette varmasti huomanneet useinkin kaihoni menneisiin aikoihin. Minulla on tietenkin niistä kovin romantisoitu ja haaveellinen kuva, myönnän sen. Ymmärrän mainiosti että normaalit surut ja säryt sinnekin kuuluivat ja moni asia oli vaikeammin. Mutta varmasti myös paremmin.
Olen ollut niin kovin liikuttunut Haaviston kannatuksesta ja siitä että meistä löytyy vielä yhteisöllisyyttä, ylimääräistä yritystä ja ponnisteluja oman maan puolesta. Minusta se on jotain sitä minkä koen usein jääneen noihin menneisiin aikoihin.
Haaveellisesti kaipaisin sellaista pikkukyläyhteiskuntaa. Sellaista jossa vedetään yhtä köyttä koska muuten ei tulla toimeen. Autetaan toisen heinät talteen ja talot pystyyn. Riidellään siinä sivussa mutta silti isketään nyrkki yhteiseen pöytään. Tiedetään että se Kankkus-Jorma on viinaan päin, ettei sillä arki oikein enää luista, siitä tulee hankalakin tansseissa kun saa liikaa kotipolttoista. Mutta sekin hyväksytään koska Kankkus-Jorma on osa porukkaa, että minkäs teet. Samaten ne jokaisen kylän kylähullut, joista osa varmasti oli kehitysvammaisia ja hullun etiketillä kohdeltiin. Kuitenkin pidettiin huolta ja jaksettiin. Leipäpalat voideltiin köyhimmille kun alkoivat nälkää nähdä. Katsottiin kylän lasten perään ja syöteltiin puurot uunin kyljissä lämmitteleville vanhuksille. Toivottiin että Koljosen penska pääsisi kouluun kun sillä on sitä lukupäätä, siinä vähän auteltiinkin kun jäi siitä hyvästä talossa työkäsipari vähemmälle.
Jotain tällaista kaipaisin. Inhimillisempää yhteiskuntaa ja yhteistä hyvää. Haluaisin edelleen leuhkia maailmalla että meillä on hienoin koulutusjärjestelmä ja tuet joiden avulla jokaisella on mahdollisuus kouluttautua, että meillä saa hoitoa ilman vakuutuksia ja vähempituloiset perheet kodin, vaatetta ja ruokaa. Että Suomessapa ollaan tasa-arvoisia ja jokainen hyväksytään ihan itsenään. Niin ja meillähän on maailman puhtain luontokin jota arvossa pidetään. Ja kulttuuri johon satsataan. Että meillä yhdessä puuhalletaan samaan hiileen.
Pelkään että näistä ja monista muista asioista joista suomalaisena on voinut olla ylpeä livutaan pikkuhiljaa kauemmas. Toivon hartaasti että ei.
Olen ollut niin kovin liikuttunut Haaviston kannatuksesta ja siitä että meistä löytyy vielä yhteisöllisyyttä, ylimääräistä yritystä ja ponnisteluja oman maan puolesta. Minusta se on jotain sitä minkä koen usein jääneen noihin menneisiin aikoihin.
Haaveellisesti kaipaisin sellaista pikkukyläyhteiskuntaa. Sellaista jossa vedetään yhtä köyttä koska muuten ei tulla toimeen. Autetaan toisen heinät talteen ja talot pystyyn. Riidellään siinä sivussa mutta silti isketään nyrkki yhteiseen pöytään. Tiedetään että se Kankkus-Jorma on viinaan päin, ettei sillä arki oikein enää luista, siitä tulee hankalakin tansseissa kun saa liikaa kotipolttoista. Mutta sekin hyväksytään koska Kankkus-Jorma on osa porukkaa, että minkäs teet. Samaten ne jokaisen kylän kylähullut, joista osa varmasti oli kehitysvammaisia ja hullun etiketillä kohdeltiin. Kuitenkin pidettiin huolta ja jaksettiin. Leipäpalat voideltiin köyhimmille kun alkoivat nälkää nähdä. Katsottiin kylän lasten perään ja syöteltiin puurot uunin kyljissä lämmitteleville vanhuksille. Toivottiin että Koljosen penska pääsisi kouluun kun sillä on sitä lukupäätä, siinä vähän auteltiinkin kun jäi siitä hyvästä talossa työkäsipari vähemmälle.
Jotain tällaista kaipaisin. Inhimillisempää yhteiskuntaa ja yhteistä hyvää. Haluaisin edelleen leuhkia maailmalla että meillä on hienoin koulutusjärjestelmä ja tuet joiden avulla jokaisella on mahdollisuus kouluttautua, että meillä saa hoitoa ilman vakuutuksia ja vähempituloiset perheet kodin, vaatetta ja ruokaa. Että Suomessapa ollaan tasa-arvoisia ja jokainen hyväksytään ihan itsenään. Niin ja meillähän on maailman puhtain luontokin jota arvossa pidetään. Ja kulttuuri johon satsataan. Että meillä yhdessä puuhalletaan samaan hiileen.
Pelkään että näistä ja monista muista asioista joista suomalaisena on voinut olla ylpeä livutaan pikkuhiljaa kauemmas. Toivon hartaasti että ei.
4 kommenttia:
aivan samaa mielta!!!
juuri yhta kaihoisana ajattelen menneita vaikeita aikoja, jolloin kuitenkin oli enemman kaikki lahella.
ehka meita ei tarvi ysmyyn asti vartoa, vaan siihen asti etta korva antaa lentaa:)
Hanna
AI kun olisikin kiva jos korva sallisi aikaisemman vierailun :) Voidaan sittn yhdessä romantisoida menneitä aikoja
On se varmasti vaikeetakin, yhteisö voi paitsi tukea myös jyrätä eihyväksytyt
Olet varmasti oikeassa ettei kaikki aina niin ihanaa ollut, aina ja kaikille.
Lähetä kommentti