Noniin, nyt sitten sataa lunta kun vieraat ovat lähteneet... Vaikka pakkasta puuttui olivat vieraat onneksi haltioissaan lumen määrästä ja ihmettelivät ihmetelemistään miten asiat voi noin sujua tällaisen lumimäärän kanssa (Belgiassa kun lunta tulee 2cm pysähtyy koko maa). Erityisesti lumeen hautautuneet autot olivat iso ihmetys. Lukuisia valokuvia otettiin, löysimme tuulettomista paikoista lumettuneita puitakin, asteltiin varovasti jäällä ja heiteltiin lumipalloja. Kivuttiin lumivuorille ja liukasteltiin. Vieraat saivat kokea sen kivan tunteen kun tullaan sisälle kylmän lenkin jälkeen kun posket punoittavat, kun iloitsee lämmöstä ja kuumasta teestä. Tiedättehän sen tunteen, jotenkin on vaan eläväinen olo.
Hauskaa on se ettei oikeastaan tiedä mikä on niitä kivimpiä juttuja ulkomaalaiselle. Monet asiat joita itse innoissaan osoittaa ei olekaan jännää ja toisin päin. Esimerkiksi minä osoittelin jäniksen jälkiä hangella ja he hautautuneita autoja. Kauhean kivaa on nähdä tuttua toisen silmin, ne ovat ihan toisien juurien silmät kuin nämä omat, vaikka näin lähellä toisiamme elämmekin.
Belgialainen anoppi oli saanut työkeveriltaan pyynnön tuoda jotain suomalaista ruokaa tuliaisiksi. Ehdotin kylmäsavuporoa, poronlihaleikkeleitä, leipäjuustoa, perunarieskaa. Viiliä, hapankorppuja tai näkkileipää. Päädyimme lakka-, puolukka ja tyrnihilloon, koska ne on helppo kuljettaa ja maistuvat kaikille. Mutta kas, lakkahilloa ei löytynytkään. Useasta kaupasta kävimme. Onneksi löytyi omena-lakkahilloa joka maistuu normaalia lakkahilloa imelämmältä, mutta lakalta kuitenkin. Kauppias kertoi että lakkahillo on kortilla koska lakkasadot ovat olleet niin huonoja liian lämpimien ja kuivien kesien vuoksi. Lakkaa on vähän ja se maksaa niin paljon ettei sitä hilloksi asti riitä. Ravintoloihin menevät kaikki. Järkyttävää. Työkaveri saa hillon kaveriksi ilmastollisen säikähdystietoiskun.
Kun nyt siirryin ruokapuolelle raportoin myös että tämän vierailun hopeisen ruokatähden saivat Savukalkkunaleikkeet, niitä napsittiin pakettikaupalla. Ja että merilohta saa tuoreena kaupasta suhteellisen edullisesti ja että se on pannulla paistettuna ihanaa. Myös pakastimesta ostetut erilaiset vähärasvaiset perunalisukkeet olivat kiinnostavia. Marinoitu paisti. Ikisuosikkina suomalaiset jugurtit jotka kuulemma voittavat belgialaiset mennen tullen. Jääkaappi olikin pian taas täynnä jugurtteja ja aamupalat jugurtintestaushetkiä. Mutta kultaisen tähden saivat Fazerin marjapiirakat. Vieraat olivat ihastuneita miten aidon ja marjaisan makuisia on jokin joka ei ole juuri tuoreena leipomosta ostettu (heidän sanansa, ei minun). Ja minä kun olin jälkiruokaa tarjoillessani niin nolo kun en ehtinyt leipoa... Lupasin pyhästi pakastaa paketillisen raparperinmakuisia heti kun niitä tulee vastaan.
Kiitos kaunis Fazerin-sedälle, setä oli tämän kiireisen emännän pelastus. Tuliaislaukkuun pakattiin (jälleen kerran) nipuittain Geishaa, Fazerinaa ja Sinistä. Käsipakaasiin hellästi mansikkapiiraat (jotka ovat takuuvarmasti mössöä perillä).
Hauskaa on se ettei oikeastaan tiedä mikä on niitä kivimpiä juttuja ulkomaalaiselle. Monet asiat joita itse innoissaan osoittaa ei olekaan jännää ja toisin päin. Esimerkiksi minä osoittelin jäniksen jälkiä hangella ja he hautautuneita autoja. Kauhean kivaa on nähdä tuttua toisen silmin, ne ovat ihan toisien juurien silmät kuin nämä omat, vaikka näin lähellä toisiamme elämmekin.
Belgialainen anoppi oli saanut työkeveriltaan pyynnön tuoda jotain suomalaista ruokaa tuliaisiksi. Ehdotin kylmäsavuporoa, poronlihaleikkeleitä, leipäjuustoa, perunarieskaa. Viiliä, hapankorppuja tai näkkileipää. Päädyimme lakka-, puolukka ja tyrnihilloon, koska ne on helppo kuljettaa ja maistuvat kaikille. Mutta kas, lakkahilloa ei löytynytkään. Useasta kaupasta kävimme. Onneksi löytyi omena-lakkahilloa joka maistuu normaalia lakkahilloa imelämmältä, mutta lakalta kuitenkin. Kauppias kertoi että lakkahillo on kortilla koska lakkasadot ovat olleet niin huonoja liian lämpimien ja kuivien kesien vuoksi. Lakkaa on vähän ja se maksaa niin paljon ettei sitä hilloksi asti riitä. Ravintoloihin menevät kaikki. Järkyttävää. Työkaveri saa hillon kaveriksi ilmastollisen säikähdystietoiskun.
Kun nyt siirryin ruokapuolelle raportoin myös että tämän vierailun hopeisen ruokatähden saivat Savukalkkunaleikkeet, niitä napsittiin pakettikaupalla. Ja että merilohta saa tuoreena kaupasta suhteellisen edullisesti ja että se on pannulla paistettuna ihanaa. Myös pakastimesta ostetut erilaiset vähärasvaiset perunalisukkeet olivat kiinnostavia. Marinoitu paisti. Ikisuosikkina suomalaiset jugurtit jotka kuulemma voittavat belgialaiset mennen tullen. Jääkaappi olikin pian taas täynnä jugurtteja ja aamupalat jugurtintestaushetkiä. Mutta kultaisen tähden saivat Fazerin marjapiirakat. Vieraat olivat ihastuneita miten aidon ja marjaisan makuisia on jokin joka ei ole juuri tuoreena leipomosta ostettu (heidän sanansa, ei minun). Ja minä kun olin jälkiruokaa tarjoillessani niin nolo kun en ehtinyt leipoa... Lupasin pyhästi pakastaa paketillisen raparperinmakuisia heti kun niitä tulee vastaan.
Kiitos kaunis Fazerin-sedälle, setä oli tämän kiireisen emännän pelastus. Tuliaislaukkuun pakattiin (jälleen kerran) nipuittain Geishaa, Fazerinaa ja Sinistä. Käsipakaasiin hellästi mansikkapiiraat (jotka ovat takuuvarmasti mössöä perillä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti