Itäksekus (ostoskeskus), tuo Helsingin villilänsi, sinne kun astuu pitää varautua kuin astuisi tuntemattomaan viidakkoon. Sillä kas, siellä mellestävät rinnakkain kaikki Helsingissä asuvat moniongelmaiset joiden ongelmat eivät pysy vain omalla tontilla. Kaiutimista kuulutetaan usein mitä kummallisimpia varotuksia kansalle.
Harmillisesti hyvä ompelutarvikeliike sijaitsee siellä joten joudun pakkottautumaan paikkaan ostoksille säännöllisesti.
Kuten eilen. Poistumismatkalla pysähdyin ostamaan Hesburgerin tonnikalasalaatin. Siinä jonossa seistessäni koin pikkuruisen nykäyksen repussani (joka roikkui olkapäälläni, ei selässä), käänähdin ja kas repussani olikin käsi. Käännyin nopeasti ja takanani seisoi mafia. Kolme keski-iän ohittanutta mafiosoa ja kolme hieman nuorempaa versiota. Kaikki pukeutuneina mustaan, tuijottamassa uhkaavasti yhtenä seinämänä. Ja pihistämässä kukkaroani. MINUN kukkaroani!
Minulla on usein hankaluuksia sanoa mitä haluaisin, mutta tietyissä tilanteissa sellaista vaikeutta ei ole, silloin kun koen 'oikeutettua kiukkua'. Niinkuin eilen. Huusin kuin torimuija että mitä p**kelettä minun kassiako koetit avata. Miehet nostelivat olkapäitään silmät lautasen kokoisina että ei ei, emme edes tiedä mitä ihmettä siinä huudat. Katsoin reppuani ja se oli apposen auki, kukkaroni tuijotti minua sieltä silmiin. Nykäys oli tuntunut kun käsi oli jo tarttunut kukkaroon ja koetti nostaa sitä ulos.
Ai mikä raivo valtasi, minun reviirille oli tultu pahan kerran, omaan tilaani astuttu, tuollaisella ällöjoukolla. Jatkoin seuraavaksi raivoamista englanniksi; pa**iaiset olivat otamassa minun, MINUN, rahojani, mitä muuta otitte, häh. Tyypit esitelivät että ei varmasti meillä on, katsos tässä, omaakin rahaa. Ketut sinun rahoistasi että yrititte varastaa ääliöt ja jatkoin yhtä sun toista ja samalla myös Hesen teinipoikatyöntekijälle että soittaa vartijat paikalle heti. Poika tuijotti lamautuneena, ei pystynyt toimimaan. Silmät ymmyrkäisinä ja suu auki poika lopulta astui pari askelta taaksemmaksi ja hävisi hakemaan esimiestä. Siinä vaiheessa mafia tietenkin liukeni takavasemmalle ja pisti juoksuksi. Vartijaa ei Hesburgerista kutsuttu. Mafia saa vapaana väijyä seuraavaa jonottajaa.
Olin niin vihainen että kävelin pidemmän kaavan mukaan työhuoneelle että saisin jotenkin purettua latauksen. Siinä ei haikailtu enää hilkunkaan vertaa sitä yhteistä pientä kylää jossa kaikista huolehditaan. Olisin ollut valmis ihan itse omin pienin pullein kätösin heivaamaan sakin sinne mistä ikinä tulivatkin ja salpaamaan ovet jäljestä tiukasti kiinni.
Onneksi eivät saaneet kukkaroani, se oli kyllä niin pienestä kiinni. Ja onneksi, oi tuhannen onneksi, he eivät avanneet taskua jossa on uutukainen iPhoneni. Sillä jos siihen olisivat kajonneet niin olisin varmasti käyttäytynyt rumasti.
Harmillisesti hyvä ompelutarvikeliike sijaitsee siellä joten joudun pakkottautumaan paikkaan ostoksille säännöllisesti.
Kuten eilen. Poistumismatkalla pysähdyin ostamaan Hesburgerin tonnikalasalaatin. Siinä jonossa seistessäni koin pikkuruisen nykäyksen repussani (joka roikkui olkapäälläni, ei selässä), käänähdin ja kas repussani olikin käsi. Käännyin nopeasti ja takanani seisoi mafia. Kolme keski-iän ohittanutta mafiosoa ja kolme hieman nuorempaa versiota. Kaikki pukeutuneina mustaan, tuijottamassa uhkaavasti yhtenä seinämänä. Ja pihistämässä kukkaroani. MINUN kukkaroani!
Minulla on usein hankaluuksia sanoa mitä haluaisin, mutta tietyissä tilanteissa sellaista vaikeutta ei ole, silloin kun koen 'oikeutettua kiukkua'. Niinkuin eilen. Huusin kuin torimuija että mitä p**kelettä minun kassiako koetit avata. Miehet nostelivat olkapäitään silmät lautasen kokoisina että ei ei, emme edes tiedä mitä ihmettä siinä huudat. Katsoin reppuani ja se oli apposen auki, kukkaroni tuijotti minua sieltä silmiin. Nykäys oli tuntunut kun käsi oli jo tarttunut kukkaroon ja koetti nostaa sitä ulos.
Ai mikä raivo valtasi, minun reviirille oli tultu pahan kerran, omaan tilaani astuttu, tuollaisella ällöjoukolla. Jatkoin seuraavaksi raivoamista englanniksi; pa**iaiset olivat otamassa minun, MINUN, rahojani, mitä muuta otitte, häh. Tyypit esitelivät että ei varmasti meillä on, katsos tässä, omaakin rahaa. Ketut sinun rahoistasi että yrititte varastaa ääliöt ja jatkoin yhtä sun toista ja samalla myös Hesen teinipoikatyöntekijälle että soittaa vartijat paikalle heti. Poika tuijotti lamautuneena, ei pystynyt toimimaan. Silmät ymmyrkäisinä ja suu auki poika lopulta astui pari askelta taaksemmaksi ja hävisi hakemaan esimiestä. Siinä vaiheessa mafia tietenkin liukeni takavasemmalle ja pisti juoksuksi. Vartijaa ei Hesburgerista kutsuttu. Mafia saa vapaana väijyä seuraavaa jonottajaa.
Olin niin vihainen että kävelin pidemmän kaavan mukaan työhuoneelle että saisin jotenkin purettua latauksen. Siinä ei haikailtu enää hilkunkaan vertaa sitä yhteistä pientä kylää jossa kaikista huolehditaan. Olisin ollut valmis ihan itse omin pienin pullein kätösin heivaamaan sakin sinne mistä ikinä tulivatkin ja salpaamaan ovet jäljestä tiukasti kiinni.
Onneksi eivät saaneet kukkaroani, se oli kyllä niin pienestä kiinni. Ja onneksi, oi tuhannen onneksi, he eivät avanneet taskua jossa on uutukainen iPhoneni. Sillä jos siihen olisivat kajonneet niin olisin varmasti käyttäytynyt rumasti.
8 kommenttia:
Niinpä. Ennen vanhaan piti vain ulkomailla muistaa varoa taskuvarkaita, mutta nyt ne ovat täällä. Hyvä että huomasit ajoissa. Kannattaa kyllä miettiä missä repun lokerossa lompsaansa säilyttää.
Huh! Ikävä juttu. Anteeksi, että vähän naurattikin. Näytit niille ryökäleille! Hampuuseille!
ârsyttâvää, hyvä kun riehuit! se auttaa vähÄn, se ettei jää vaan yllättyneen hölmistyneenä ihmettelemään. hyvät vuorosanat sulla!
ettei vaan ois ollu sieltä mun maasta... voin lähettää muutaman senkielisen solvauksen vastaisenvaralle.
Hanna
Kirsti, se on valitettavan totta. Tästä lähtien en laita enää siihen taskuun jossa normaalisti kukkaroa pidän. Tosin luulin sen turvalliseksi koska se on hankala avata. Ei ollut ilmeisesti varkaille...
Jenni, saa nauraa :) tekee ikävästä jutusta mukavamman, eikö? Näytin närhen munat kyllä ja siitä olen edelleen iloinen.
Hanna, sanoin varmasti paljon muutakin, kenties julkaisukelvotontakin... Jostain kummasta joskus kumpuaa oikeaan aikaan raivo. Yleensä ei.
Saattoivat olla sun maasta, tai jostain siitä läheltä. Opettelen heti sinun kanssa jonkun sopivan termin seuraavaa itis-keikkaa varten!
Hehheh. Ainoa joka säikähti tais olla se kassan poika. Sopiva tunnussana sattui: "acres"
Kyllä minäkin säikähdin, varmaan säikähdyksen siivin puolustauduin huutamalla.
Lähetä kommentti