Olen kenties ennenkin maininnut että käymme ruokakaupassa tasan kerran viikossa. Enempään ei ole aikaa eikä hermoja. Systeemi on osottautunut hyväksi monessa mielessä; jääkaapin perukoilta ei löydy enää unohduksiin jäänyttä pilaantunutta ruokaa, rahaa säästyy paljon koska heräteostoksia ei tule ja vältymme päivittäiseltä mitä ruokaa tänään pähkäilyltä. Perjantaina mietin viikon ruokalistan, kirjoitan ostoslistan ja siinä se. Ruoat on mietitty siinä järjestyksessä että tuoresalaatit syödään alkuviikosta ja juures-kukkakaalihommat loppuviikosta. Pakastimeen laitamme lihaa ja leipää.
Me laitamme joka päivä ruokaa itse, vuorotellen. En ota tästä kunniaa itselleni koska menisin mieluusti monesti siitä mistä aita on matalin ja ostaisin einestä, tai tilaisin pizzaa. Mutta belgialaisen miehen on kasvattanut perusbelgialainen superäiti. Hän ostaa edelleenkin päivittäin mitä tuoreimmat lihat lähiteurastajalta, leivän lähileipomosta ja kasvikset lähituottajalta. Hän tekee kesäisin omat tomaattisäilykkeetkin pakastimeen. Tosin bolognesekastikeeseen laitetaan ylensä vain tuoreita kaltattuja tomaatteja, ja niin edelleen. Tällä kaavalla meillä ei sentään mennä mutta valmisruoat ovat belgialaiselle miehelle kauhistus. Hyvä niin, koska samalla minäkin syön terveellisempää ruokaa.
Kokkaavina kerran viikossa kaupassa kävijöinä kannamme kotiin lukuisia kasseja ruokaa. Koska käymme lähikaupassa emmekä automarketissa tällainen ostosmäärä on ilmeisesti kovin kummallista. Useat kaupan tädit ovat kiinnittäneet huomiota meihin ja kommentoivat - en nähnytkään teitä viime viikolla - taasko teillä on juhlat - aika paljon ruokaa teillä tässä - ja taas tällainen satsi, jne. Minua tämä ärsyttää äärettömästi. Minulle tulee tunne että ollaan koko kaupungin ahneet. Ne joista puhutaan että syövätpä paljon. Sitäpaitsi eniten minua nyppii se että ääneen sanovat, pitäisivät kahvihuonekummasteluina ainoastaan. Tämä kommentointi varjostaa minusta koko tätä kuviota joka toimii muuten hyvin. Belgialaista miestä se vain naurattaa.
Niinä harvoina viikkoina jolloin meillä molemmilla on niin kiire ettei kumpikaan ehdi kokkailemaan olemme joutuneet ostamaan einestä. Joka kerta ällistymme miten paljon pienempi ruokalasku on. Yleensä ajatellaan että ruokaa itse laittamalla pääsee halvemmalla. Vaan kyllä maksalaatikkolinja huomattavasti halvemmaksi tulee, siitäkin huolimatta ettei meillä normaalistikaan syödä sisäfilettä päivittäin. Laskin että laittamani kaalilaatikkokin tulee kalliimmaksi kuin kaupan valmislaatikko. Mietin sitä että näitä syövät köyhimmät, halvimpia eineksiä ilman kasviksia. Siinä jää ravintoarvot minimiin.
Pakko jatkaa vielä belgialaisesta ruokakulttuurista. On ihanaa että siellä on vielä lähiruoanmyyjiä pikkuruisissa putiikeissaan. Heiltä voi kysyä mikä on parasta tänään ja sitä juuri sitten saa. Tuoretta ja parasta joka kerta. Belgialainen anoppi tuntee lihakauppiaansa lapsuudestaan (silloisen kauppiaan poika, nykyinen kauppias, oli ollut sangen ihastunut belgialaiseen anoppiin kouluaikoina) ja lihakauppias tietää mitä rouva kenties tänään haluaisi ja on laittanut paketin parasta jo syrjään. Leikkeleet leikataan siinä odotellessa, juustot siivutetaan kiekosta katsellessa ja ne ovat vahvoja ja väljähtymättömiä. Vihannekset napakoita, tiukuvan tuoreita.
Ja leipomot. Ne ovat vaa-ral-li-sia paikkoja. Hyllyt notkuvat herkkuja jotka maksavat murto-osan meikäläisistä leivonnaisista. Belgialaisen anopin leipuri toi ennen tuoreet leivät aamuisin kotiin. Nykyisin ei kuulemma enää ehdi. Hän herää joka aamuyö leipomaan ja leipoo päivän läpi. Sunnuntaisin kuulemma myöhäiltaan saakka että asiakkat saisivat vastaleivottuja herkkuja pyhäpäivän läpi. Että ihan iltateellekin lämpimät croisantit. Ja jos vielä yön kähmilläkin tarvitsee lisää leipää voi kipaista leipomon automaatille. Sielläpä pyörivät erilaiset leipäiset hyllyillänsä nälkäistä ostajaa odotellen.
(Kun äskettäin olimme kyläilemässä kuulin aamuisin kuinka belgialainen superäiti hiippaili aamulla autotalliin ja ajoi hakemaan aamupalapöytään tuoreet leivät. Mukana tuli ne ihanat leikkeleet, tahnat ja majoneesimömmöt. Sylki herisi suuhun automaattisesti kun kuulin autotallin oven äänen.)
Jos asuisimme belgiassa emme ostaisi ruokaa vain kerran viikossa. Ostaisimme päivittäin suloisista pittoreskeista kaupoista tarvittavat tuoreet. Söisimme paremin, monipuolisemmin ja silti paljon halvemmin. Mutta aikaa menisi hurjan paljon enemmän. Jo siihen päivittäiseen kauppakierrokseen. Belgialaiseen tyyliin joka paikassa pitäisi päivittää ne kuulumisetkin. Hommaan tulisi asennoitua aivan toisin, sosiaalisemmin, kiireettömämmin. Siksipä monet naiset ovat kotirouvia, ainakin puolet päivästä. Että ehtivät hoitaa ostokset, ruoat, lapset ja talouden.
Kumpiko haluaisin olla, suomalainen tehokas kerran viikossa kauppaaja joka saa kuittailut kaupan päälle, vai belgialainen kulinaristi joka viettää lukuisiaa tunteja viikostaan ruokaputiikeissa rupatellen. Molempi parempi, molempi pahempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti