maanantai 30. tammikuuta 2012

Me, myself and I

Viime viikolla pyysin karvain mielin ystävääni ottamaan minusta kuvia. Karvain mielin siksi että valokuvattavana oleminen on minusta harvinaisen kamalaa. Ja tulos on sen mukainen, näytän aina ihan kummalliselta ja ahdistuneelta ja jäykältä, koska olen ahdistunut ja tunnen itseni sillä hetkellä kummalliseksi ja olen siten jäykkä. Yleensä en kestä sitä hetkeä kun kamera tarkentaa ja alan aina vääntelehtiä ja höpöttää juuri kun kuvaus naksahtaa. Mutta, tarvitsin edes yhden säällisen kuvan itsestäni yritysesittelyä varten, ei auttanut kuin ryhtyä hommaan.

Ystävä kärsivällisesti napsutteli yli 700 kuvaa. Suurin osa oli kamalia mutta joukkoon mahtui muutama ihan hyvä, onneksi ja suureksi helpotukseksi. Nämä hyvät olivat viimeisiä, vasta kuvan 600 jälkeen rentouduin sen verran että osasin olla suhteellisen epäjäykkä. Koko ajan mielessäni oli mummini ja äitini joilla oli ja on ihan sama ongelma, aina kuvissa kumma ilme naamalla, taitaa olla geeneissä tämä probleemi. Mainittakoon että ystäväni oli hyvä kuvaaja siinäkin mielessä että sai aikaan sulamista.

Mutta hauskinta minulla on ollut leikkiä kuvilla jälkeenpäin. Phoshop-ohjelma tarjoaa siihen välineet.

Posterisointia











Valoilla pelaamista






Hassu kierosilmäinen kuva joka on oma suosikkini koska tunnistan tässä itseni



Ja joku näistä tylsemmistä otetaan käyttöön, en tiedä mikä vielä, ei taida olla väliä. Mitä suositelisitte?

Mukarento?

Herkkis?

Pohtivahko?

Poliitikko?

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

vaikea valita. Olisko mukarento?

Anonyymi kirjoitti...

Moi!
Tykkään tuosta viimeisenä olevasta kuvasta. Meille tuli eilen Maalla-lehti. Siinä oli kuva siun kekkosesta. Jopi huomasi. Myöhästyneet synttärionnittelut! T.Tuula

Anna kirjoitti...

Kiitos mielipiteistä anonyymi ja Tuula.

Kiitos Tuula vinkistä, en tiennytkään maalais-Kekkosesta! Ja kiitos onnitteluista :)

Rva Pulmunen kirjoitti...

pohtivako sopii minusta mainioisti. Mutta mielettömän hienoja kuvia kaikki! vaikea uskoa,ettei kuvattavana oleminen olisi sulle vaikeaa!

Anna kirjoitti...

Yksi ääni jokaiselle kuvalle :)

Pulmusen rouva sanoo noin kun ei nähnyt niitä 698 kuvaa jotka oli ihan hirveitä :D Olin tikkujäykkä, kummallisia ilmeitä, hermostushiki ja punastus jne.

Anonyymi kirjoitti...

heissan, ei siina pensselien kanssa kuvassakaan ole vikaa, mutta se ei ollu sun aanestyslistalla! tuleepahan kuitenkin viela kirjavampi aanestystulos, kun aanestan sita. mutta ehka se ei oo sellanen yritysesittelykuva. oliko se kuvaaja muuten se joka on taalta, missa juuri nyt lumi tukkii puoli valtakuntaa vaikkei sita ole juuri nimeksikaan?

Hanna

Anna kirjoitti...

Hehhee, ehkö pitääkin täyttää markkinointimatskua vain omilla kuvilla :D

Kuvaaja oli työhuonenaapurini, ei siis ihan virallinen sellainen.