Tällä kertaa jaan kanssanne niin herkullisia asioita että oksat pois.
Tarinan historia; taannoisissa Ornamon joulumyyjäisissä viereistä pöytää pitivät Edel Cityn omistajat, neiti Itävallasta ja herra Luxemburgista (molemmat asuneet Suomessa jo vuosia). Edel City-kaupoista (toinen Fredalla ja toinen Kluuvissa) saa kaikenlaista kivaa ekologis-eettistä kierrätysdesignia, usein Helsinki-aiheisia. Ehdottomasti vierailun arvoiset kaupat, osoitteet ylläolevasta linkistä.
Mutta heillä on myynnissä myös itävaltalaista käsintehtyä suklaata.
Katselin kauniita pakkauksia ja kuuntelin kaihoten suklaaesittelyjä, maut olivat nimittäin ihanan erilaisia ja sangen kiinnostavia, shampanjaa, chili-konjakkia, mansikkaa, kaneliomena-hunajaa, mitä erilaisempia pähkinä-nougatsysteemejä, hedelmiä, marjoja, konjakkeja ja brandyjä. Lisäksi heillä oli ihanalta kuulostavia pötköjä kaakaoksi sulatettavaa suklaata. Näitä en pystynyt ohittamaan, näin sieluni silmin itseni sohvailemassa joulukiireiden jälkeen höyryävän kaakaokupposen kanssa.
Ostin siltä seisomalta neljän maun pakkauksen; chilikaakao, kaneli-banaani, kurpitsansiemennougat ja mantelinougat. Pötkö on tarkoitus sulattaa kupilliseen, tai kahteen, maitoa (koska pidän voimakkaista syvistä mauista yksi patukka ehdottomasti yhteen kuppiin). Ja nyt, kaikki maut kokeilleena voin kertoa että olivat taivaallisia, kalliihkoja kenties, yksi pötkö maksaa 2,5e, mutta erityisiin herkkuhetkiin ehdottomasti hintansa väärtejä (sitäpaitsi harvasta kahvilasta saa normikaakaonkaan 2,5 eurolla).
Testaus; Mantelinougat oli taivaallisen voimakas ja täyteläinen nougat, kaneli-banaani suosikkini maistuessaan oikealle banaanille, eikä esanssille, hyvin kiinnostava kaakao, todellinen ihanuus (myös belgialaisen miehen suosikki). Kurpitsansiemen maistui myös voimakkaasti nougatille mutta joukossa ihana pieni vihreä vivahdus, kaakaon värikin oli vihreähkö. Chilissä oli niin mahtavan voimakas puraisu että siitä tuli uusi kylmien päivien suosikkini. Suosittelen kokeilemaan koko herkuttelijan sydämelläni. Suklaa suli maitoon helposti, iso plussa koska normisuklaata saa sulatella maitoon ihan ajatuksella. Makuja löytyy vielä vaikka kuinka paljon, ja suunnitelmissa siintääkin matka ostoksille Kluuviin.
Kirkas tulevaisuus; Koska olin niin otettu herkuista, selauduin suklaan tekijöiden sivuille (kyllä, siellä tuotteet oli halvempia, mutta kun niihin lisää postikulut ollaan taas samoissa lukemissa kuin Edel Cityssä). Mutta tekijöiltä voi tilata kustomoitua sulkaata. Kuulitteko, kustomoitua suklaata! Sivuilta löytyy Mi-xing bar, josta voi klikkailla omaan levyynsä suklaat, tai suklaasekoitukset, levyyn voi sitten sekoitella makuja, mausteita ja herkkuja 99 sortimentin valikoimasta. Tsekkailin ohjelmaa ja sommittelin jo muutamia vaihtoehtoja, mutta päätin sulatella vielä joulusuklaita hiukan pidempän ja tilata myöhemmin. En aio tätä tilaisuutta ohittaa, lupaan. Parasta suklaalle tapahtunutta ikinä!

Pakkaukset tässä, hieman rypistyneenä, koska Jyväskylän joulumessujen aikana belgialainen mies oli käynyt maistiaisilla (varmaan paikannut huutavaa ikäväänsä).
Sain ylimääräiseksi maistiaiseksi levyn mansikkasuklaata. Aivan mielettömän hyvää, maistui oikeille mansikoille, ei esanssille, eikä pakastemansikoiden mynnähtäneelle, vaan tuoreille herkullisille mansikoille. Sana suklaa tässä yhteydessä oli vain koostumus ja suussasulavuus, itse suklaan makua ei herkussa ollut, mutta (kuvitelkaa!) en sitä siihen kaivannutkaan.
Mars herkkuostoksille siitä, luminen talvi kaipaa lämpöä vatsoihin!

2 kommenttia:
Täytyypä muistaa, hyvä tuliaistuotekin. Heheh
No niinpäs olisi, laitan ajatuksen hattuun. Pitäisi kyllä ostaa vasta matkalla junaan, muuten olisi iso riski että menisi väärään suuhun.
Lähetä kommentti