Muuan rouva Pulmunen, rinnakkaisluokkakaveri ala-ja yläasteelta, kirjoittaa hauskaa blogia parisuhteestaan ja perheestään; Pulmusen Pohdintoja Parisuhteista. Olen mietiskellyt Pulmusen erästä kirjoitusta vanhasta miehestä joka muisti edelleenkin muinaisen tapahtuman treffeistään joista sluibasi kun pelkäsi pieraisevansa hienossa ravintolassa. Mies jätti siis menemättä, eikä edes perunut. Ja sitä hän katui katkerasti vielä tänäkin päivänä. Lukekaa koko tarina tästä.
Minulle tarina oli kirpaiseva muistutus kuinka helposti pelko ohjaa ratkaisua. Noita hetkiähän tulee eteen tuon tuosta. En tarkoita etten lähtisi jonnekin pierunpelossa, vaan kun siellä jossakin uudessa tuntemattomassa voi olla se tuntematon, uhka, moka, inhottava hetki, tilanne, ihminen. Epäonnistuminen. On niin mukavampaa ja helpompaa väistää, pysyä tutussa ja turvallisessa.
Nämä viimeiset 2,5 vuotta yrittäjänä ovat kuljettaneet minua reimasti mukavuusalueeni ulkopuolella lukuisia kertoja ja näin menee tulevassakin. Olen oppinut paljon ja kaikkein eniten kantapään kautta. Parhaiten sellaisessa tilanteessa jolloin juuri siinä kaiken valaisevassa hetkessä hoksaan että nyt kuulkaa tuli tehtyä virheliike. Jos en olisi kokeillut tuota liikettä, olisi oloni sillä hetkellä huikeasti mukavampi, mutta tietäisin huomattavasti vähemmän.
Olen juuri oppimassa hyväksymään sen että kokeilen usein vääriä asioita ja että se kuuluu oppimisprosessiin. Vähän niinkuin kulkisin labyrintissä lukuisia kertoja umpikujiin tai kiertoteihin kunnes löydän niitä yllätyksiä ja ehkä lopulta jopa jonkinsortin maalin. Tähän mennessä olen nimittäin soimannut itseäni kaikista virheliikkeistä. Olen 'pelänyt pierua' ja väistellyt epämukavia asioita vain löytääkseni ne asiat edestäni uudelleen. Olen menettänyt oppirahoja sijoittaessani johonkin kannattamattomaan. Antanut liian nopeasti periksi. Pelännyt lähestyä hankalaa asiaa uudelleen. Käyttänyt monumantaalisesti aikaa oman häntäni jahtaamiseen. Ollut itselleni noista asioista vihainen.
Mutta nyt kun katson taakseni huomaan että olen aivan toisenlainen yrittäjä kun olin yritykseni aloittaessa. Olen oppinut paljon, karaistunut, voimistunut ja saanut itsevarmuutta, löytänyt hyviä kolosia yritykselleni, kokenut paljon ihania onnistumisia, noussut ylös kompuroinneistani, enkä lannistu vähästä. En pelkää hankalia ihmisiä, vaikken heistä nautikaan. Hyväksyn sen että mukavuusaleen ulkopuolella piipahdellaan. Joskus jopa odotan sitä. Että kaikesta, myös vähemmän loistokkaista hetkistä olen kuitenkin oppinut paljon, yksikään niistä ei ollut turha vaan kenties jopa välttämätön.
Niin että antaa tulla vaan, paljon on vielä oppimatta. Pierua päin!
Minulle tarina oli kirpaiseva muistutus kuinka helposti pelko ohjaa ratkaisua. Noita hetkiähän tulee eteen tuon tuosta. En tarkoita etten lähtisi jonnekin pierunpelossa, vaan kun siellä jossakin uudessa tuntemattomassa voi olla se tuntematon, uhka, moka, inhottava hetki, tilanne, ihminen. Epäonnistuminen. On niin mukavampaa ja helpompaa väistää, pysyä tutussa ja turvallisessa.
Nämä viimeiset 2,5 vuotta yrittäjänä ovat kuljettaneet minua reimasti mukavuusalueeni ulkopuolella lukuisia kertoja ja näin menee tulevassakin. Olen oppinut paljon ja kaikkein eniten kantapään kautta. Parhaiten sellaisessa tilanteessa jolloin juuri siinä kaiken valaisevassa hetkessä hoksaan että nyt kuulkaa tuli tehtyä virheliike. Jos en olisi kokeillut tuota liikettä, olisi oloni sillä hetkellä huikeasti mukavampi, mutta tietäisin huomattavasti vähemmän.
Olen juuri oppimassa hyväksymään sen että kokeilen usein vääriä asioita ja että se kuuluu oppimisprosessiin. Vähän niinkuin kulkisin labyrintissä lukuisia kertoja umpikujiin tai kiertoteihin kunnes löydän niitä yllätyksiä ja ehkä lopulta jopa jonkinsortin maalin. Tähän mennessä olen nimittäin soimannut itseäni kaikista virheliikkeistä. Olen 'pelänyt pierua' ja väistellyt epämukavia asioita vain löytääkseni ne asiat edestäni uudelleen. Olen menettänyt oppirahoja sijoittaessani johonkin kannattamattomaan. Antanut liian nopeasti periksi. Pelännyt lähestyä hankalaa asiaa uudelleen. Käyttänyt monumantaalisesti aikaa oman häntäni jahtaamiseen. Ollut itselleni noista asioista vihainen.
Mutta nyt kun katson taakseni huomaan että olen aivan toisenlainen yrittäjä kun olin yritykseni aloittaessa. Olen oppinut paljon, karaistunut, voimistunut ja saanut itsevarmuutta, löytänyt hyviä kolosia yritykselleni, kokenut paljon ihania onnistumisia, noussut ylös kompuroinneistani, enkä lannistu vähästä. En pelkää hankalia ihmisiä, vaikken heistä nautikaan. Hyväksyn sen että mukavuusaleen ulkopuolella piipahdellaan. Joskus jopa odotan sitä. Että kaikesta, myös vähemmän loistokkaista hetkistä olen kuitenkin oppinut paljon, yksikään niistä ei ollut turha vaan kenties jopa välttämätön.
Niin että antaa tulla vaan, paljon on vielä oppimatta. Pierua päin!
Kuva täältä.
3 kommenttia:
Haa! Niin hyvä kirjoitus TAAS ja ihan paras lopetus! PIERUA PÄIN! Otan tuon kannustushuudokseni (hiljaiseksi sellaiseksi). Milloinkohan sinua pyydetään kolumnistiksi johonkin lehteen!?!
Just noin! Itse hyvin usein väistän hankalaa tilannetta. Ei tosiaan pitäisi. Sen verran olen kuitenkin oppinut, että en pidä epäonnistumisia katastrofeina eikä häpeänä. Miksihän sitten väistelen...
Anonyymi 1, kiitos kaunis mutta kyllä olisi pitkä matka näistä kirjoituksista kolumnistiksi :D
Anonyymi 2. Sanopas muuta, kai sitä mieluiten kuitenkin olisi rauhassa ja omissa oloissaan.
Lähetä kommentti