Hyvää huomenta teitille. Rehentelen kun kerrankin heräsin lauantaina klo 8.00. Olin se aikainen lintu, hahaa, miten hyveellinen olo (mutta pirskale kun väsyttää). Syy tähän kirkasotsaiseen ja anivarhaiseen aamuun on että olen puotipuksuna tänään Kraftissa. Mukava päivä tiedossa siis.
Minusta on ihana saapua ajoissa paikalle, siistiä hyllyjä, sytytellä valoja, tomutella lasivitriiniä, käännellä korujen kasvoja paremmin, virittäytyä puotipäivään. Tänään ilostutti erityisesti huomata että Bockin talon julkisivuremontti alkaa olla ohi, rakennustelineitä kasataan paraikaa ikkunani takana. Pian saadaan lasit kirkkaiksi tomusta ja laastista, somistetua kauniiseen talvikuntoon. Sivumennen sanoen olen saanut halittua Kraftiin aivan ihania kynttilöitä kahdelta kädentaitajalta. Niistä iso osa kantautuu meille kotiin selkärepussani... Laitan kuvia jahka ne saapuvat kauppaan.
Lauantai, mitä lauantai merkitsee teille? Minulle se on päivä jolloin:
- Oma aamu, herään aina ennen belgialaista miestä ja saan oman rauhaisan aamun (ei sillä että belgialainen mies jotenkin remuaisi aamuisin).
- Saa juoda jättimukista vaniljaletteja, kaksi sellaista, ihanassa hiljaisuudessa, ilman kiirettä, aamupalalla, hyvän kirjan kera.
- Sohva, jonka nurkaan käperryn sen kirjan ja kahvin kanssa.
- Torkkupeitto joka painaa kuin synti ja on sangen lohdullinen, sen alle voi ihanasti pesiytyä.
- Ja jos painoa ei ole täkissä tarpeeksi, lämmön varmistaa kaksi kissankerää.
- Ei tarvitse tehdä mitään mitä ei halua (yleensä).
- Saa laiskotella, soitella ystäville, lukea, katsoa telkkaa, fiilistejä ja haaveilla, tuijottaa ikkunasta kiireettä, saa haukotella, olla pyjamassa pitkälle päivään, saa syödä törkeän epäterveellisen lounaan.
- Tai jos haluaa voi lähteä kimpsuttelemaan ostoksille mutta en minä yleensä lauantaisin halua koska haluan vain ja ainoastaan olla lauantailaiska.
Paitsi tänään kun olen töissä mutta silti tämä on erityisen kivaa näin. Niinkuin huomaatte minulla ei ole mitää asiaa, ei lauantaina tarvitsekaan minusta olla, lauantaina vaan rupatellaan niitänäitä. Jaaritellaan ja ollaan ihanasti ihan turhia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti