Olin mökkeilemässä viime viikon, oli ihanaa, tietenkin. Minunkaltaiselle lomailijalle mikään ilma ei ole huono, aina on kivaa. Minunkaltaisella tarkoitan siis persoonaa joka ei ihmeemmin puuhastele kesälomallaan. Vain ne pakolliset. Muuten istutaan terassilla ja katsellaan järvenselälle, luetaan kirjoja ketjussa ja keskitytään hyviin ruokiin ja juomiin. Telkkaria ei tule avattua, netti toimii niin hitaasti ettei tule surffailtuakaan. Kerran päivässä lampsitaan kävely mamán koiran kanssa. Sauna lämipiää jos saunan kaipuu ylittää lämmityslaiskuuden. Kutsutaan sellaisia ystäviä kylään jotka elelevät samalla kaavalla.
Pieni poikkeus puuhastelemattomuuteen oli mummitribuuttipäivä. Haravoin kaikki polut ("että on kiva kävellä paljain jaloin" "ja niin hyvää liikuntaakin se on") ja kitkin saraheinät jotka koettavat vallata alaa hiekkarannalta, haravoin kompostiin aaltojen hiekalle tuomat kuivat kaislat. Nämä puuhat olivat yksi miljoonista asioista jotka mummi hoiteli, hän nimittäin oli päinvastainen mökkeilijä kuin minä, tekemättä oli vaikea olla.
Mummilta olemme oppineet miljoonia viisauksia. Kuten esimerkiksi että huussiin on laitettava pintamaata, sellaista jossa on multaa, lehtiä, neulasia. Siinä on kuulemma juuri oikea bakteerikanta niin ettei huussi haise. Eikä ole haissut meillä koskaan. Mietin miten hirmuinen määrä tärkeää tietoa valuu hukkaan meidän uusavuttomien sormien lomasta. Tuollaista tuikitärkeää nippelitietoa joita on opittu oppimalla, sivusta seuraamalla, yhdessä puuhailemalla. Esmes pitkinä mökkikesinä.
Mummi ja ukki asustivat omassa rakennuksessaan kesät läpi ja minä sain olla heidän kanssaan ihanasti. Mamá ja isä kävivät töissä päiväsiltään mökiltä käsin. Niitä pitkiä lapsuuden kesiä. Mummi laittoi ihania oikeita mummiruokia ja soitti ruokakelloa kun ruoka oli valmis. Ukki jaksoi puuhastella lapsen tahtiin. Naapurin pystykorva hauskuutti joka ikinen päivä, seurasi kantapäillä tunneista toisiin, illalla komennettiin kotiin. Puolet päivästä meni järvessä. Eipä ihme että mökki kasvoi minuun kiinni tiukasti ja on edelleen se maailman paras paikka.
Maanantaina ahdisti tulla takaisin kaupunkiin, viihtyisin mielelläni mökillä vaikka ympäri vuoden. Mutta sitten lähdimme yömyöhän pyöräjuoksulenkille ja kaupunkiahdistus kaikkosi. Ilta tuoksui saapuvalle kesäyölle, lopuksi pysähdyimme uimaan. Kuu oli suuri persikka ja loi persikansävyisen maiseman, tuuli oli yltynyt myrskyäväksi, tuoksui merelle ja oli lämmin vaikka tuuli puhalsi silmät viiruiksi. Istuttiin pitkään hiekalla vaan maisemaa katsellen. Olipa hyvä olo.
Kesä on niin ihana.
Pieni poikkeus puuhastelemattomuuteen oli mummitribuuttipäivä. Haravoin kaikki polut ("että on kiva kävellä paljain jaloin" "ja niin hyvää liikuntaakin se on") ja kitkin saraheinät jotka koettavat vallata alaa hiekkarannalta, haravoin kompostiin aaltojen hiekalle tuomat kuivat kaislat. Nämä puuhat olivat yksi miljoonista asioista jotka mummi hoiteli, hän nimittäin oli päinvastainen mökkeilijä kuin minä, tekemättä oli vaikea olla.
Mummilta olemme oppineet miljoonia viisauksia. Kuten esimerkiksi että huussiin on laitettava pintamaata, sellaista jossa on multaa, lehtiä, neulasia. Siinä on kuulemma juuri oikea bakteerikanta niin ettei huussi haise. Eikä ole haissut meillä koskaan. Mietin miten hirmuinen määrä tärkeää tietoa valuu hukkaan meidän uusavuttomien sormien lomasta. Tuollaista tuikitärkeää nippelitietoa joita on opittu oppimalla, sivusta seuraamalla, yhdessä puuhailemalla. Esmes pitkinä mökkikesinä.
Mummi ja ukki asustivat omassa rakennuksessaan kesät läpi ja minä sain olla heidän kanssaan ihanasti. Mamá ja isä kävivät töissä päiväsiltään mökiltä käsin. Niitä pitkiä lapsuuden kesiä. Mummi laittoi ihania oikeita mummiruokia ja soitti ruokakelloa kun ruoka oli valmis. Ukki jaksoi puuhastella lapsen tahtiin. Naapurin pystykorva hauskuutti joka ikinen päivä, seurasi kantapäillä tunneista toisiin, illalla komennettiin kotiin. Puolet päivästä meni järvessä. Eipä ihme että mökki kasvoi minuun kiinni tiukasti ja on edelleen se maailman paras paikka.
Maanantaina ahdisti tulla takaisin kaupunkiin, viihtyisin mielelläni mökillä vaikka ympäri vuoden. Mutta sitten lähdimme yömyöhän pyöräjuoksulenkille ja kaupunkiahdistus kaikkosi. Ilta tuoksui saapuvalle kesäyölle, lopuksi pysähdyimme uimaan. Kuu oli suuri persikka ja loi persikansävyisen maiseman, tuuli oli yltynyt myrskyäväksi, tuoksui merelle ja oli lämmin vaikka tuuli puhalsi silmät viiruiksi. Istuttiin pitkään hiekalla vaan maisemaa katsellen. Olipa hyvä olo.
Kesä on niin ihana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti