Stressaamisesta

Olen edelleen pohtinut stressiä ja stressaamista. Kevät on ollut poikkeuksellisen kiireinen ja kesä jatkuu samalla tahdilla. Yrittäjälle kiire on oikeastaan erittäin hyvä asia, mutta stressaaminen ei auta niin yhtään. Ketään. Ei edes yrittäjää.

Stressaaminen, sitä että ajatuksissani pyörii koko ajan tulevat työt ja aikataulut. Yöllä herään hetkeksi, heti asiat syöksähtävät mieleen ja uni on kaukana. Aamulla herään työajatuksiin, yhtä työtä tehdessä mietin seuraavia. Illalla lähden töistä ja mietin mitä huomenna ekaksi ja sen jälkeen. Niin hölmöä, siksi olen miettinyt paljon hetkessä elämistä.

On nimittäin niin että sillä hetkellä kun muistan ajatella että nyt olen vain tässä ja teen juuri tätä hommaa, tuntuu että tietoisuuteni leviää rennommalle ja laajemmalle, huomaan muitakin juttuja niinkuin eilen huomasin että tuuli havisee taas puissa (lehdet ovat yllättäen ehtineet kasvaa niin isoiksi) ja ilahduin havinasta suunnattomasti. Rentouduin oitis ja sen hetkinen homma tuntui kivalle. Niin pienestä kiinni kun vaan muistaisi. Vaan kun ei muista, on jossakin stressikiireputkessa joka jo ajatuksena stressaa lisää. Ei kuule ei huomaa miten ihanaa kun on kesä, miten ihanaa kun saan tehdä omia töitäni. Että juuri se hetki jossa olen on hieno ja keskittymisen arvoinen, olemisen arvoinen. Että se on ainoa joka minulla oikeasti on ja josta voin oikeasti nauttia.

Kuulostaa kenties hörhözeniltä mutta huomaan että jokaikinen kerta kun muistan pysähtyä hetkeksi ja miettiä olevani tässä ja nyt, oloni parantuu heti. Saman tien. Rentoudun. Olen onnellisempi. Sulan.