Enkäpäivästä päivää

Heräsin aamulla enkäpäivään. Niitä kummia päiviä jolloin tuntuu että on puoli askelta itseään jäljessä, asiat ei luista ja koko ajan päällä harmitus. Nämä päivät on minusta kummallisia koska ne tulevat ihan puun takaa itsestään etukäteen ilmoittamatta ja niihin vain pahaa aavistamatta herää. Tietää oitis että jaaha tämmöinen päivä sitten.

Kompuroin itseni läpi aamun, pakkasin kömpelöiden kamat pyörään ja lähdin postiin hakemaan pakettia joka olikin sitten jostain enkäpäivän syystä oli mennyt väärään postiin. Pyöräilin toiselle postille entistä kiukkuisempana. Kakkospostin ja työhuoneen välissä törmäsin arvaamatta tuoksumuuriin, iso kaari kukkivia ruusupensaita aivan yllättävässä paikassa. Tuoksu oli niin ihana että oli pakko kääntyä takaisin ja pysähtyä haistelemaan. Kauniitakin olivat, valkeita ja punaisia ja vaalean punaisia. Ja kas, oloni parani kertaheitolla.

Mietin että voisiko enkäpäivät muuttaa hyviksi tekemällä heti aamulla jotain hirmukivaa rutiineista poikkeavaa. Kun selkeästi ruusuja tuoksutellessa sain itseni kiinni ja olin taas normirytmissä. Onko niin että joskus itselleen pitää antaa hieman ylimääräistä aikaa saada hetkestä kiinni?

Sitten mietin että miksi, oi miksi, hetkessä eläminen on niin vaikeaa. Huomaan että koko ajan päässäni seilaa tulevia tehtäviä ja järjestyksiä. Olisin paljon onnellisempi jos aikatauluttamisen jälkeen sulkisin aktiiviset ajatukset seuraavilta ja elisin juuri tässä hetkessä (anteeksi vaan että toistan itseäni tässä asiassa) ja siinä tehtävässä joka on käsillä, pyöräilyssä, tuoksuissa, kankaiden tunnussa käsissä, värien sekoituksen hurmassa, kahvitauossa. Ilman että ajattelisin mitä seuraavaksi, mitä sen jälkeen, mitä huomenna, ensi viikolla, ensi syksynä. Ihan turhaakin stressaamista koska ei asioita ajattelemalla tee kun ne tehdään aina joka tapauksessa ajallaan. Oppisinko laittamaan aikataulut paperille ja sitten tyhjentämään pään niistä sille hetkelle jossa olen. Ehkä silloin kuulisinkin sen ylimääräisen hetken tarpeen enkä joutuisi enää enkäpäivän kynsiin.

Tällaisen ilahduskuvan sain belgialaisen miehen isältä jonka hoiviin ruusuni jäivät. Kuinka kauniisti ne kukkivatkaan, ihanat.