Puhtaalta sohvalta

Zaijai kun aurinko paistaa! Ihanaa, valoa, kirkkautta, säkenöintiä. Mitä parhain reippailupäivä! Ja minä aion viettää tämän reippailupäivän sohvalla pyjamassa, hahaa, törkeän laiskana. Niin juuri. Pitäkää suksenne ja luistimenne, täällä ei vaihdeta edes päivävaatteita päälle.  Aamupalalla söin suklaakakkua vaniljalaten kera. Olen ratkiriemuissani tällaisista sopimattomista valinnoista. 

Telkasta löysin uuden koukutuksen, Top Chef Just Desserts. Sen katsominen sopii parhaiten suklaakakkuaamupalalle.  Olen haltioitunut ohjelmasta, siinä kirjaimellisesti loihditaan-taiotaan jälkkäreitä ja leivonnaisia aivan äärimmäisen toisella tasolla millä minä olen tottunut noita herkkuja ajattelemaan ja maistelemaan. Kilpailijat tekevät omia mielikuvitusellisia suklaakonvehteja (alkaen rouhimalla kaakakopavut) täytteenä kaikenlaista jännittävää. Jälkiruokalautasilla lepäilevät herkästi rullat ja lehdykkeet, paperinohuet koristukset ja kerrostukset ja monimuotoiset tekstuurit. Mestarit puhuvat aineksista joista en ole kuullutkaan, ja puhuvat niin hellyydellä ja innolla, käsittelevät höyhenen keveästi raaka-aineksiaan. Äärimmäisen kiehtovaa. Ja mikä parasta tuomarina on Top Chef Masterseista tuttu Hubert josta hehkutin hiukkasen jo aikaisemmin. Ainoa miinus on amerikkalaisohjelmien ketuttava ja erittäin tylsiinnyttävä selkäänpuukotus jota tietenkin amerikkalaisohjelmien tyyliin viljellään mahdollisimman paljon. Mitä idioottimaisempi riita, sitä enemmän siitä puristetaan irti. Tuollaiset kohdat kannattaa telkasta mykistää (suosittelen) niin ohjelmasta pystyy nauttimaan. Jos et ole jo tsekannut, uusi kausi alkoi juuri AVA:lla. Itse seuraan ohjelmaa Katsomosta. 

Viime viikon koulutuspäivän inspiroiva kouluttajamiesmän suositteli että jokainen päivä pitää aloittaa niinkuin alottaisi kaiken uudelleen. Puhtaalta pöydältä ja innostuneena. Minusta laiskottelupäiväkin tulee aloittaa näin. Ensinnäkin  minulla on ihan oikea vapaapäivä. En ole enää sairas. Olen laiska koska saan olla laiska (yeah!). Minulla on uusi pyjama ihanan pehmeästä aineksesta, se on muikean oranssi. Tuoretta kahvia pannu puolillaan. Belgialainen mies nukkuu vielä (siinä on toinen joka osaa ottaa laiskottelupäivät). Kissa kerällä kainalossa, sen nenä viheltää vienosti syvän unihengityksen tahdissa. Uusin Anne Cleevesin dekkari odottaa puolivälissä. Illalla ehkä vuokraan On The Road-leffan netistä.  Eipä hassumpi uusi päivä, ei.

Kiireessä katoaa pää

Nonni, hyvää uutta vuotta ystävät ja kylänmiehet! Hengissä ollaan edelleen, vaikka piti ihan tarkistaa miten tuon seikan kanssa onkaan. Sain viime metreillä viimeisten myyjäisten kohdalla, viikkoa ennen joulua, mojovan flunssan ja sairastan vieläkin sen rippeitä antibioottien kera. Nukun 12 tuntisiä öitä ja nokkaunia päivällä. Luen kanssasisarten päivityksiä Facebookista ja miltei jokainen parantelee flunssaa tai jotain muuta vaivaa rankan syksykauden jälkeen. Minullakin tämä on jo kolmas vuosi että tammikuun alku menee sairastaessa. Pitäisiköhän tämä lisätä jo yrityksen vuosikalenteriin että joulun ja alkuvuoden lomaviikot ovatkin sairastusviikkoja. 

Syksy olikin melkoista myllytystä kuten ehkä arvasitte radiohiljaisuudesta ja luitte muutamasta harvasta postauksesta. Tein elokuun alusta saakka joka ikinen päivä töitä ja pitkiä päiviä, vähillä unilla, kiireellä, hepulilla ja stressillä. 

Näin jälkikäteen on mielenkiintoista huomata mitä seuraa liian tiukasta tahdista. Päätila loppuu kesken. Sitä riittää vain työlistan seuraamiseen. Ajattelukyky katoaa siinä määrin ettei enää ihan kunnolla leikkaa, unohtaa älyttömän paljon tärkeitäkin asioita jos niitä ei ole kirjoitettu ylös, huumorintaju katoaa, ehkä osittaisin siksi että pää toimii niin jähmeästi ettei pysty seuraamaan tilannekomiikkaa ja nopeita ajatuksen ketjuja (muiden). Tulee tosikoksi ja tylsäksi. Parisuhde kärsii kun ei jaksa jutella, 'olla läsnä' ajatuksenkaan tasolla. Ystäville ei ole aikaa sitäkään vertaa (kissakin kärsi eroahdistuksista). Alkaa kyseenalaista kummallisia asioita, nähdä outoja unia silloin kuin niitä ehtii nähdä. Joustokyky katoaa 100%, pienikin vastoinkäyminen tuntuu jättimäiseltä, hankalat ihmiset kamalilta. Minimaalisiakin valintoja on mahdoton tehdä kun järjen autobaana on poikki. Kaikkinainen luovuus on jonkinlainen muiston häive. Ja kun energia ei meinaa millään riittää alkaa syödä kaikenlaista väärää joka väsyttää sitten vieläkin enemmän. 

On kuin olisin elänyt jossakin muualla, jossakin maailman kaukaisessa kolkassa. En lukenut yhtäkään kirjaa (kamalan näivettävää), en katsonut telkkaa, en ehtinyt lukea/katsoa uutisia, en tiedä mitä maailmalla tapahtui, en ehtinyt lukea blogeja, jutella ystävien kanssa. Ihanaisen uuden kummityttöni ristiäisissä piipahdin pikaisesti juosten, ainoa ystävähetki. Kaikki 'ilmiöt'  meni ohi. Joululomalla kerkesin käydä ostoksilla ystävän kanssa ja parin tunnin aikana löytyi jo useita mimmimaailman uusia ihmeitä joista en ollut kuullutkaan. 

Muuten syksykausi meni valtavan hienosti. Tapasin paljon mukavia ihmisiä messuilla ja Legendani ilahduttivat lukuisissa joulupaketeissa. Nyt kun matskuväylät on auki niin pystyn valmistamaan joulupakettien ilahdutukset aikaisemmin, jo kevät-kesäkauden aikana. Jospa tämä oli viimeinen järjetön syksy (muistuttakaa minua tästä postauksesta jos unohdan hyvät aikeet ja ensi syksynä vedän yhtälailla punaisella), en todellakaan halua elää elämääni näin. Vapaapäivät ja kiva kuuluu elämään, sanon.

Kertoomatta jääneitä asioita on paljon, toivottavasti muistan niistä edes osan. Tärkein kuitenkin tässä: purimme ja paketoimme Kraftin varastoon eilen. Bockin talo menee remonttiin kevääksi ja putiikki on tylsästi nyt sitten kiinni. Ei enää mukavia puotilikkapäiviä vähään aikaan. Avaamme ovet uudelleen uusin kujein ja uusituin tiloin heti kun remppa on ohi. Meille on luvattu että viimeistään ennen kesää. Sormet ristiin ja peukut pystyyn että näin on.

Puolivapaa

Tänään on ollut sangen kummallinen päivä. On nimittäin niin että olen ollut kotona ja töitä on ollut mukana vain vähän. On jokseenkin outo olo kun seurattavana ei olekaan pitkää listaa. Mukavaa kyllä. Heräsin vahingossa kamalan aikaisin, söin aamupalan ja ryömin vielä pikku-uniksi belgialaisen miehen viereen. Sitten söin muina miehinä aamupalan numero kaksi. Katsoin vähän nettitelkkaa. Luin vähän kirjaa. Pesin pyykkiä, siivosin. Sitten kaivoin koneen esille ja tein pari tuntia töitä. Ihmeellistä miten paljon päivän aikana ehtiikään kotosalla, työmatkoihin ei mene aikaa. Sain laiskan puoleisen sihteerin työavukseni. Sitä hymyilytti.

Viime viikonlopun WeeGeen joulumyyjäiset meni mukavasti. Kiitos kaunis kaikille joulumielisille pistäytyjille! Sunnuntaina seuraavat joulumyjäiset, Ornamon, Valkoisessa salissa, klo 11-17 ja maanantaina klo 11-19. Tervetuloa pistäytymään, sinnekin ilmaiseksi sisään!

Keski-iän ihanuus

Terveisiä Tampereelta jossa messusin viime viikonlopun. Oli sangen yllättävän kivat messut. Asiakkaat olivat harvinaisen mukavaa sakkia, välillä sain nauraa vedet silmissä. Kerran jopa niin että vedin omaa sylkeäni ruhtinaallisesti väärään kurkkuun. Kyynelöt siitäkin sitten seurasi.

Kohokohtana kylpytakkini valittiin Kädentaitojen 10 parhaan uutuustuotteen joukkoon vuosimallia 1012.  Siitä seurasi ei kyynelöitä vaan silkkaa iloa.

Mietin messumatkalla että nyt minusta on sitten tosiaan tullut keski-ikäinen. Osa myyjistä asui nimittäin jossain kummallisessa parakkimajoituksessa, karuista karuimmissa. Olin mykistynyt. En voisi ikipäivänä nukkua sellaisissa oloissa messupäivän jälkeen. Pitkän päivän seisomisen ja satojen ihmisten kanssa rupattelun jälkeen tarvitsen a. omaa rauhaisaa tilaa, b. hyvän sängyn ja oman suihkun, c. hyvää ruokaa ja lasin punaviiniä ja d. mielellään mahdollisuuden katsoa hetken telkkaa hiljaa vällyjen alta.  Tajusin että nuorempana en olisi piitannut missä nukuin koska a. olisin mennyt messupäivän jälkeen luultavasti baariin b. tullut myöhään nukkumaan muutamaksi tunniksi ja c. piitannut kissanviiksiä missä se nukkumapaikka on. Niin ja olisin silti ollut ihan virkeä messupäivät. Nyt ajatuskin että olisin lähtenyt baariin huvitti. Tai hirvitti. En tiedä kumpaako enemmän.

Ensimmäiset yöt majoituin Scandic Rosendahlissa. Hotelli oli täynnä jotain kongressivieraita, mutta sain sieltä kuitenkin huoneen kahdeksi ensimmäiseksi yöksi (toivoin näin koska ystäväni majoittuivat samassa hotellissa). Huoneeni oli kuitenkin aika karu pyörätuolihuone jossa oli runsaasti tyhjää tilaa ja reunalla vuode (taisi olla ainoa vapaa huone). Kaikui, ei ollut kodikasta. Decor oli 80-lukuista mintunvihreää. Ilmastointi rämisi kaksi yötä enkä oikein nukkunut. Rosendahlin ravintolassa on harvinaisen epäonnistunut kalsea valaistus ja kylmän ankea fiilis. Viimeisen yön vietin Scandic Cityssä. Huone oli lämpimästi valaistu, siellä oli pörröinen tummanpunainen matto, sohvaryhmä, jättimäinen sänky, vedenkeitin, kaakao- ja teevalikoimaa, sekä ihana paksu kylpytakki. Olin niin onnellinen siemaillessani kaakaota kypytakissa, vällyjen alta, telkan ääressä. En vetänyt kukkahattua päähäni, mutta oli aika hiiskatin kiva olla keski-ikäisesti siellä omissa oloissani mukavassa huoneessa. 

Ensi viikonloppuna avaan joulukauden, on ensimmäiset joulumyyjäiseni tänä vuonna ja ne ovat Espoon näyttelykeskus WeeGeessä. Kuuleman mukaan niissä on ihanan jouluinen mukava tunnelma, paljon kivaa ohjelmaa ja hyvää ruokaa. Mukavaa. Ja onneksi saan nukkua ihan omassa sängyssä yöt.

Pari uutta lämpöistä

Huhuu! Hengissä ollaan, ollaanko siellä? Tänään on ensimmäinen päivä naismuistiinn että on vain normaali määrä töitä edessä. Ei siis 14 tuntista päivää! Istun peräti kotisohvalla pyjamassa, saan olla näin koko päivän, oi onnea. Tänään töitä tehdään vaan koneella. Huomenna on sitten toinen juttu, suuntaan kimpsuineni kohti Tamperetta ja Kädentaitomessuja. Kamat on jo miltei jo pakattu. Huomenna pientä säätöä vielä. Kolmet messut jo takana ja viidet edessä. Varauduin ostamalla elämäni ensimmäiset tukisukat.

Kanssasisariltani olen nyt huomannut että he hoitavat bloginsa ja Facebook-sivunsa kiireaikoina paljon paremmin kuin minä. He postaavat lyhyesti ja usein. Äärettömän viisaita ovat, lyhyitäkin juttuja, tilannekatsauksia, on kiva lukea. Miten olenkin itse tällainen kaikki tai ei mitään-suuntaan kallistuva tyyppi. Että aikaa pitää sitten olla kunnolla ennenkuin voin mitään postailla. Tai sitten minun pääni tila on vaan rajatumpi eikä sinne mahdu edes lyhyitä juttuja. 

Tajusin etten ole teille esitelly muutamaa uutuutta, syksyistä sellaista. Pehmeitä, paksuja, ihania huppareita, sekä suklaanruskeita kylpytakkeja. Liitän ne tähän, laitan kahvin kiehumaan, villasukat jalkaan ja alan töihin. Mukavaa päivää teillekin ja jos tulette Tampereelle, tulkaahan moikkaamaan!

Legendat-hupparit:

 Mister Clint

 Mister Jimi

 Mister John hupparissa sekä pitkähihaisessa trikoopaidassa

 Mister Kekkonen myös hupparissa ja pitkiksessä

Legendat-kylpytakit pinkillä painatuksella, voi aaah!

Tuota ihanaisen retroa maitosuklaan ruskeaa sain myös pyyhkeinä, mutta painoin ne eri aineella retrompaan suuntaan, kuva sinapin keltaiseen vivahtavalla beigellä. Löytyy kaikki hahmot, mutta laitan teille maistiaisen vaikkapa Heminway- ja Hitch-kasvopyyhkeistä kun herrat eivät pääseet muutoin tänään esiintymään.

Politiikkaa

En ole kovin poliittinen ihminen. Luen kyllä uutiset ja pidän itseni ajan tasalla. Kiinnostun erinnäisistä asioista joista politisoidaan, etenkin luonnonsuojelusta. Mutta asiat kiinnostavat enemmän kuin henkilöt. Paitsi nyt vaalien alla. Yleensä tähän aikaan havahdun että ketäs sitä äännestäisikään. Tiedän että Vihreitä, mutta kukas siellä olisi oikeasti hyvä kun paperilla kaikki vaikuttaa hyviltä. Vai olisiko viisain äänestää jotakuta ääniharavaa että puolue saa paikkoja. 

Tällä kertaa minulla on onni. Tällä kertaa minulla on oikeasti hyvä ehdokas tiedossa. Sellainen jonka tunnen ja jonka poliittista uraa olen seurannut sivusta. Työhuonenaapurini Pörrö Sahlberg on vieläpä onnekseni vihreä. Jos minun pitäisi yhdellä sanalla kuvata Pörröä vastaisin peloton. Sen verran olen seurannut hänen paneutumistaan lautakuntatyöhön, hän tutustuu käsillä olevaa asiaan, selvittää sen perin juurin ja jos jotain epäkohtaa löytyy Pörrö marssii päättäväisesti kokoukseen eikä pelkää jarruttaa yhtäkään ns. läpihuutojuttua. Olen nähnyt että Pörrö kyseenalaistaa, kysyy, miettii ja tutkii, ottaa asioista oikeasti selvän. Vaikeissakin tapauksissa marssii rohkeasti ja rauhallisesti kiistatilanteisiin. Siis sellaisiin kokouksiin joihin itse en saisi itseäni pakotetuksi kynnyksen yli.

Pörrö on nainen jonka haluaisin edustavan itseäni päätöksissä. Sellainen joka selvittää, kysyy ja jaksaa vääntää kunnes asia on pihvi. Ei mene sieltä mistä aita on matalin, tai kääräise asiaa pakettiin kun on oikeastaan jo myöhä ja olisi kiva olla kotona telkan ääressä.

Suosittelen siis teille jotka olette helsinkiläisiä ja etsitte hyvää ehdokasta. Pörrö Sahlberg numerolla 1009. Vaalifacebook-sivut tässä. Ja Pörrön osuva motto: Tärkeintä ei ole tietää vaan kysyä.

Ilostuksia

Aivan pakko jakaa teidänkin kanssa ystäväni vinkkaaman blogin Advanced Style. Ihania ihania vanhempia rouvia ja herrasmiehiä joilla ei ole tyyli ja persoona kadoksissa. Rautaisia tyyppejä. Niin elähdyttäviä. Sitäpaitsi sain tästä toivoa että upeaa elämää on vielä 91-vuotiaanakin, kun ei enää (ehkä) ole kiire,  ja siihen on vielä mukavasti aikaa saada oma tyylikin kuntoon. Hyvä vinkki oli Countess of Glamourilta budjettipukeutumiseen (ennenvahnaan kun vaatteet tehtiin itse tai teetettiin räätälillä, eikä vaateparsia ollut useita), muutama pusero ja muutama hame, niitä yhdistelemällä ja asusteilla kuka tahansa voi olla glamour. Etenkin siis hatut, huivit ja korut, oi korut, käyttöön. Countessin asusteet ovat vailla vertaa. Hänen mottonsa onkin more is more. Klikatkaa ylhäällä olevaa linkkiä sivuille ja muistakaa katsoa myös videot!

Eiliseen postaukseen lisään siis että ihanat pienet taukohetket päivässä, esimerkiksi tällaisten hauskojen blogien parissa, sysää energiat riittämään pitkälle iltaan! Vielä kun oppisin ottamaan niitä kuuluisia mikronokosia päivän mittaan.