lauantai 31. joulukuuta 2011

Uusi vuosi tuokoon kaikkea hyvää

Olipa muuten tänä vuonna joulu nopea. Meni ihan tuosta vaan, jollotteli ohitte ihan omia aikojaan. Mitenkäs se noin. Minusta olisi voinut seurustella kanssamme pari päivää pidempään. Jouluaattoyönä kävimme haudoilla ja huomasin etten ehtinyt ihan päästä joulutunnelmaan ennen kuin se tuli jo. Lievästi harmitti koska olen ns. jouluihmisiä. Olisin halunnut seikkailla reseptimaailmassa ja fiilistellä joulupöydän antimilla, makustella mitä laittaisi. Ehkä myös levätä ennen joulua vaikkapa päivän. No, kaikesta huolimatta joulu on mukavaa aikaa aina. Vähemmällä fiilistelylläkin. Ensi vuonna voin miettiä jättäisikö viimeisen viikon ennen joulua vähän kevyemmäksi töistä.

Nyt laiskottelen sohvalla, mitäs muuta (voi sen laiskotteluvajeen täydentää joulun jälkeenkin). Mietin jaksaisiko vetää villasukat jalkaan ja viritellä jouluvalot viimeinkin terassille. Samalla hakea se täkki joka on tuulettunut siellä kaksi viikkoa, varmaan jo riittävän raikas. Toisaalta tässä on ihan kiva näin, torkkupeiton alla, kissa kehrää toisella reidellä, toisella tasapainottelen tietokonetta. Kissa välillä sivusilmällä huomauttaa että siirtäisitkö sitä vehjettä hieman sivummalle, ikävästi painaa kylkisiivuun. Se sai ja söi juuri lautasellisen lempiruokaansa eikä jaksaisi nyt mitään häiriöitä, kiitos.

Viettäkää armaiset ystävät mitä parhain vuoden vaihde. Ilman minkäänlaisia häiriöitä, tekin. Syökää lautasellisia lempiuokianne ja nautiskelkaa. Toivon teille kaikille hirmuisen hyvää uutta vuotta! Kiitos kaunis kaikille täällä vierailleille, ilostutatte minua suuresti.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Äkkiä ne menee mukavat ajat, joulut ja juhannukset. Nyt voikin alkaa odottaa juhannusta, onhan se niin lähellä

Anna kirjoitti...

Ehkä voi siihen väliin odottaa vielä pääsiäisen, se olisi vielä lähempänä.