Hesarissa kerrottiin että tämä joulukuu on ollut pääkaupunkiseudulla vetisin 50 vuoteen. Eipä haittaa. Ei, vaikka olenkin vankumaton lumi-pakkastalven kannattaja. Mutta nyt olen ihanasti päässyt koko syksyn pyörällä töihin, ette arvaa miten iloitsen siitä. Enää en edes pelkää hiekoitussoralla ajamista vaikka kurveissa se luistaakin pyörän alla, talvijäillä en kuitenkaan uskalla pyörän selkään. Vielä? Sateella auttaa sadeviitta joka kovilla tuulilla paukkuu selässä.
Ajan töihin mukavaa reittiä joka seurailee meren rantaa. Eräässä kohtaa matkaani on paikka jossa ihmiset käyvät säännöllisesti syöttämässä sorsia. Siinä kohtaa on pieni silta ja virtauspaikka, meri pysyy sulana pitkään. Tässä syksyn mittaan olen seurannut miten sorsien määrä on vakaasti kasvanut tällä paikalla (+ kaksi joutsenta). Nyt niitä on kuhisemalla. Reilu sata ainakin. Hirmuinen meteli niistä lähtee kun ohi ajaa, ne innostuvat jokaikisestä ohikulkijasta.
Eräänä viimeviikkoisena aamuna paikalla oli isoäiti n. 4-vuotiaan lapsenlapensa kanssa. Isoäiti tunki pojan käteen vaaleaa paahtoleipäviipaletta. Sorsia tungeksi jaloissa ja ympärillä, lisää nousi maihin tasaisella vaappuvalla virralla, osa yritti hypähdellen napata leipää pojan sormista. Ohiajaessa kuulin pienen kauhusta piukan äänen huutavan EMMÄÄ USKALLA! Johon isoäiti huusi vastaan ÄLÄ HUUDA, NE PELÄSTYY.
Minua nauratti vielä työhuoneellanikin.
Sivumennen sanoen eilen oli meren pinta tulvinut niin että jouduin muutamasta kohtaa ajamaan takaisin päin ja menemän kiertotietä. Reitti kulkee em. pienen sillan ali, tie kurvaa tiukasti sillan alle. Eilen pyyhähsin alamäkeä vauhdilla sillan alle ja ehdin juuri ja juuri ajoissa jarruttaa, vettä oli tien päällä reilu metri. Se mikä minua ajoissa varoitti oli juuri sorsien kaakatus. Ne uivat nokat ammollaan auki, pullaa vailla, minua vastaan. Pyörätiellä.
Ajan töihin mukavaa reittiä joka seurailee meren rantaa. Eräässä kohtaa matkaani on paikka jossa ihmiset käyvät säännöllisesti syöttämässä sorsia. Siinä kohtaa on pieni silta ja virtauspaikka, meri pysyy sulana pitkään. Tässä syksyn mittaan olen seurannut miten sorsien määrä on vakaasti kasvanut tällä paikalla (+ kaksi joutsenta). Nyt niitä on kuhisemalla. Reilu sata ainakin. Hirmuinen meteli niistä lähtee kun ohi ajaa, ne innostuvat jokaikisestä ohikulkijasta.
Eräänä viimeviikkoisena aamuna paikalla oli isoäiti n. 4-vuotiaan lapsenlapensa kanssa. Isoäiti tunki pojan käteen vaaleaa paahtoleipäviipaletta. Sorsia tungeksi jaloissa ja ympärillä, lisää nousi maihin tasaisella vaappuvalla virralla, osa yritti hypähdellen napata leipää pojan sormista. Ohiajaessa kuulin pienen kauhusta piukan äänen huutavan EMMÄÄ USKALLA! Johon isoäiti huusi vastaan ÄLÄ HUUDA, NE PELÄSTYY.
Minua nauratti vielä työhuoneellanikin.
Sivumennen sanoen eilen oli meren pinta tulvinut niin että jouduin muutamasta kohtaa ajamaan takaisin päin ja menemän kiertotietä. Reitti kulkee em. pienen sillan ali, tie kurvaa tiukasti sillan alle. Eilen pyyhähsin alamäkeä vauhdilla sillan alle ja ehdin juuri ja juuri ajoissa jarruttaa, vettä oli tien päällä reilu metri. Se mikä minua ajoissa varoitti oli juuri sorsien kaakatus. Ne uivat nokat ammollaan auki, pullaa vailla, minua vastaan. Pyörätiellä.
2 kommenttia:
mummo onnistui järjestämään pojalle luontoelämyksen niin kuin sorsatkin sinulle. Olihan niillä pyörät??
Sorsillako? Ei kyllä valitettavasti ollut, höh.
Lähetä kommentti