Joulutunne

Kun lunta alkoi tupata Helsinkiin sain vakavan joulunnekohtauksen viikoiksi. Olo oli harras, iloinen, kaikki tuntui tunnelmalliselta, ihanalta odotukselta. Polttelin kynttilöitä toisensa perään ja ostelin innoissani täydennyksiä. Ihastelin valkoista kauneutta ja odotin joululomaa. Sitten tuli Kiire ja sen myllerrykseen katosi hartaus ja joulutunne. Ajatelin häviytynyttä tunnetta viime viikolla työhuoneellani, enkä saanut enää sen liepeistä otetta. Ei ollut enää aikaa kaikille joululahjoille mitä olin ajatellut, olin jopa suunnitellut kerrankin tekeväni oikein pitkän kaavan joulusiivouksen, eikä sitäkään ehtisi. Harmitti. Jouluilo oli karannut jonnekin ihan muualle.

Torstai-iltana kotibussissa pitkän työpäivän jälkeen sain lahjan. Bussiin tuli puolivälissä reittiä äiti kaksosrattaiden kanssa, kirkkaan pinkkeihin toppahaalareihin puetut pikkutytöt olivat 3-4-vuotiaita. Kun bussi lähti matkaan alkoivat lapsoset laulaa. Kauniilla kirkkailla äänillä he lauloivat ällistyttävän virheettömästi Heinillä härkien kaukalon. Uudelleen ja uudelleen. Vannon että silllä hetkellä herkistyi koko bussi, ilmapiiri muuttui ihan käsissä. Joulutunne valtasi sen tien ainakin minut. Hymyilytti ja herkistelin.

Parjantaina oli viimeinkin aikaa siivota kaiken kiireen jälkeen. Siivosin kunnolla mutta en perinteisen joulusti, se riitti tähän hetkeen ihan mainiosti. Laitoin kynttilöitä palamaan taas, puhtaat lakanat sänkyyn, pesin lattiat perinteisella Tolulla, pakkasin joululahjoja. Illalla huomasin että joulutunne oli mukanani edelleen.

Tänään olen suunnitellut vatsa kurnien joulumenyytä. Ihan fiiliksissä. Enpä olisi voinut parempaa bussimatkaa tehdä. Ihana lahja joulun hengiltä. Minulla on joulutunne!

Ho-ho-ho, I'm back!