Poukkoilen lumi-intoilusta kesän muistoihin. Törmäsin sattumalta tietokoneellani erääseen kuvaan jonka sain mökkivierailta viime kesänä. Ja tulin niin hyvälle mielelle. Kuvaan oli tarkoitus vangita ilmapatjalla uivia poikasia ja roiskuvaa riemua illansuussa. Me aikuiset istuimme terassilla ihastelemassa kaunista luontoa ja hiljenevää iltaa. Söimme mansikoita ja herneitä ja juustoja, rupattelimme hiljaisen laiskasti. Eräs meistä neuloi, niinkuin mökkiterassikuvaan hänen osaltaan aina kuuuluu. Juuri kun kuvaaja (em. neuloja) laukaisi kameran, heitti mamá yhden monista tyhjistä herneenpaloista metsikköön. Palko ikuistui sattumalta kuvaan ja se nauratti meitä sillä hetkellä jostain syystä niin mahdottoman paljon.
Kuvasta nousee ihanasti mieleen tuo hetki, kesän ihanuus, rakkaat ystävät ja elähdyttävä mahanpohjanauru.
Kuvasta nousee ihanasti mieleen tuo hetki, kesän ihanuus, rakkaat ystävät ja elähdyttävä mahanpohjanauru.
5 kommenttia:
ihana. ihana on.
Tuliko sinullekin kortejoki-ikävä? Joko mietit mitä neulot ensi kesänä :)
tuli. ja jo ;)
Haa, arvasin :)
Tuli kesäikävä, vaikka luultavasti noina aikoina kaipasin talven pakkasia. Vasta viime viikolla pääsin eroon klo 6 (= talviaikaan 5) rytmistä, johon kerkesin oppia, kun lähettiin Keron kanssa lenkille ennen pahinta kuumuutta
Lähetä kommentti