Lumipyöräily rules

Aijaijai että pääsen taas hehkuttamaan uutta vuodenaikaa. Talvi, oi, talvi, tule kunnollisena ja oikeana, valkoisena, runsaana ja hiiskatin kylmänä!

Eilen illalla meni taas töissä pitkään, fysiikka huuti kunnon rentouttavaa pyöräilylenkkiä päivän päätteeksi. Niinpä belgialainen mies ajoi minun pyöräni työhuoneelle iltakymmenen jälkeen ja lähdimme siitä sitten juoksu-pyörälenkille. Juuri kun lähdimme alkoi satamaan lunta. Mikä ilahdutus!

Ensin maahan leijaili niitä ihanan isoja hahtuvaisia hiutaleita, sitten välistä niitä lasinsiruja jotka vaakatasossa porautuvat suoraan silmiin, välillä meinasi mennä vedenkin puolelle. Mutta maa tuli valkeaksi ja äänet kummasti vaimenivat. Lumen se ihanista ihanin vaikutus että maailma hiljenee, pumpuliset äänet enää. Jopa näinkin vaatimattomalla määrällä kuin eilen saatiin. Ja tietenkin kaikki on kaunista ja raikasta. Meitä nauratti lumikeot harteilla ja pipoilla. Voi poijjat että oli mukavaa!

Viime viikolla kirjoitin facebookissa että minusta on nyt tullut kaiketikin vanha koska pelkäsin niin perusteellisesti pyörälillessäni niljaisilla lehdillä ja jäisellä asfaltilla. Ajoin hitaammin kuin olisin kävellyt, olin puolihalvaantunut pelosta. Eilen jostain syystä tunne oli toinen, oli liukasta kyllä, mutta ilo lumisesta pyörälenkistä oli suurempi kuin ajatus liukkaudesta. Hiekkatiet olivat kivikovan kivoja ajaa, puolijäinen pururata humisi ja narisi hauskasti pyörien alla, jälkeemme jäi neitseellisessä lumessa juoksijan jalanjäljet ja renkaiden urat.

Joulu hiipi mieleeni, ihan tahtomattani. Lumen tulo ilmeisesti herkistää pääni pehmeäksi pesiytymismössöksi. Kaipaan sukulaisiani ja ystäviäni Kuopiossa, leipomisen heruttavia tuoksuja, yhdessäoloa, yhteisiä illallisia, laiskottelua ja sitä selittämätöntä harrasta joulutunnelmaa.

Kotiin tultua kiireolo oli kadonnut, mieli oli iloinen ja rento, veri kiersi lämpimästi, keuhkot olivat tuulettuneet kangaspölyistä ja aivot turhista ajatuksista. Erityisen hyvä saldo siis.