Sammakoita

Laukut on jo pakattu, kädessä rauhallisen aamun suuri vaniljalatte. Kynnet lakkasin äsken ja nyt voin varovaisesti näppäillä ja kertoa teille vielä erään kivan asian kesästä (kynsien lakkaus on luksusta minulle koska silloin tiedän etten ole juuri menossa upottamaan sormiani maaliin). Olen ilolla lähdössä matkaan, mutta aina matka-aamuna mietin että olisinko kuitenkin ollut onnellisempi laiskotellessa ihan kotisoffalla, nukkumassa pitkille aamupäivään... Käykö teille koskaan näin? Kuitenkin reissusta nautin täysillä, laiskuuskohan sitten iskee lähdön hetkillä.


Niin, yksi kivoimmista kesän kokemuksista on ehdottomasti olleet sammakot. Niitä on ollut hirveän paljon enemmän kuin aikaisempina kesinä. Minusta ne ovat yksi sympaattisimmista eläimistä. Laajasalossa pomppii muhkuraisia korvapuustin kokoisia rupisammakoita, ne hyppäävät laahustamalla, yhden harkitun hitaan ja lyhyen riuhtaisun kerrallaan, vähän pitkästyneen oloisesti, eikä niillä ole kiire mihinkään ikinä (jos niitä kohti kävelee, kiertävät ne hitaasti piiloon peräti kantapään taakse). Ja sitten niitä pienempiä tummia sammakoita jotka hyppäävät korkeammalle kuin pidemmälle. Huvittava näky, hurja retkahtava hyppy korkealle jalat harallaan ja nopeasti perään toinen, ja kolmas. Hyperiä intoa piukalla nämä.

Erään pidemmän hellejakson jälkeen satoi pari tuntia kunnolla vettä. Ilma oli kuuma ja painostavan kostea. Lähdimme silti pyörä-juoksulenkille belgialaisen miehen kanssa. Kun astuimme metsän halki kuljettavalle kävelyreitille huomasimme heti että reitti oli aikalailla varattu. Sammakoita oli ryöminut ties mistä kolosista tielle ja niitä oli kymmeniä ja kymmeniä. Pyöräileminen oli vaikeaa koska niitä oli niin paljon. Pitkän lenkin puolivälin jälkeen sammakot alkoivat näyttää huvittavasti sumopainojioilta tai punnertavilta yrmyilmeisiltä ukoilta. Siinä vaan istuivat liikkumatta ja tuijottivat ties mitä. Kummallisia ja hauskoja otuksia.

Mietin polkiessani etten enää muista miltä tuntuu ottaa sammakko kämmenelle. Muistan kyllä lapsuudestani että se oli jostain syystä hauskaa. Niinpä kun tapasin viimeisen sammakon kotiportailta otin sen käteeni. Se oli hauskaa. Sen pienet herkät varpaat rapisivat kuivasti kämmentä vasten, alaleuka pumppasi tauotta ja se tuijotti ilmeettömänä, muina miehinä naamaani. Istui vain siinä sitten. Suosittelen kokemusta, erityisen hauska tunne. Vielä nimittäin ehtii, toissapäivänä viimeksi poimin minikokoisen portailta pimeästä ja kiikutin syrjempään. Sitten mietin olikohan siltä mennyt kauan kun se oli portaat ylös kivunnut. Joutuikohan aloittamaan happamana taipaleen uusiksi.