Edellisistä ihanuuksista aasinsilta seuraaviin. Ajattelin esitellä seuraavan rakkaan aarteeni, tai oikeastaan aarrerykelmän. Ihanasti nostalgisen leikkisohvaryhmän jonka ukkini nikkaroi ja mummini kauniisti päällysti tädilleni kun hän oli pikkutyttö. Ja kun itse olin pikkutyttö, vietin päiväni hoidossa mummilassa leikkien päivät pitkät samaisilla leluilla. Aarteen kruunaavat he jotka sohvalla ja nojatuleilla istuskelivat mitä erilaisimmissa puuhissa, keskustellen päivän polttavista asioista teetä siemaillen. Nuken nimi on Maija mummin sisaren mukaan, nallen nimi on mielikuvituksekkaasti Nalle.
Ainoastaan Nalle otti nokosia sohvalla. Syy siihen on eittämättä se että assosioin Maijan mummiin ja Nalen ukkiin. Mummini oli maailman tehokkaisin ja puuhaisin nainen. Ikinä en nähnyt mummia nokosilla. Mutta ukki otti nokoset mukavasti joka päivä. Nalle oli muutenkin sellainen saman tuntuinen, ukin villakangastakkeihin ja lempeään olemukseen liittyvä. Maijaa taas puettiin siististi ja Maija kävi tuon tuostakin kaupungilla asioilla. Minusta on ihana että tämä aarre on minulla tallella ja että aina sitä katsoessani minulle tulee niin elävästi mummi ja ukki mieleen. Ja niin osuvasti vielä.
Ja ei, ei tule mieleenikään että ikinä kunnostaisin huonekalut ja niiden asukit. Ei missään nimessä. Ei. Ne ovat täydelliset juuri tällaisina, nuhruisina ja tuhruisina, sukupuuni elämää nähneinä.
Ja ei, ei tule mieleenikään että ikinä kunnostaisin huonekalut ja niiden asukit. Ei missään nimessä. Ei. Ne ovat täydelliset juuri tällaisina, nuhruisina ja tuhruisina, sukupuuni elämää nähneinä.
4 kommenttia:
En ole ikinä nähnyt näitä sulla! Ihania.
Tuolla Nallella on ihan bostonin suun ilme. Y-kirjain nurin :D
Olen lukjenut lastenkirjan, montakertaa, sinulle, jossa puhutaan siitä, miten lelusta tulee ihan oikea lelu. Nuo molemmat näyttävät ihan loikeilta leluilta. Ihanaa, että ovat tallessa.
Minna, ne oli kyllä Hallikadulla kaikki vuoden kirjahyllyssä... Ja Belgiavuodet mamán yläkerran vierashuoneessa kirjahyllyssä. Täällä odottavat vielä paikkaansa jahka saadaan maalailtua jne rempattua loppuun.
"Anonyymi" ei mamá, muistan tietenkin sen kirjan, se oli pupu se lelu, minua niin itketti kun se lapsi joutui siitä pupusta luopumaan jonkin tulirokkoviiruksen takia ja pupu heitettiin roskiin. Mutta koska sitä oli niin kovasti rakastettu se heräsi henkiin ja loikki metsään muiden pupujen kanssa. Mutta minua edelleen suretti niin sen lapsen puolesta. silti kirjaa piti lukea uudelleen ja uudelleen.
Korjaus... Hallikadulla kaikki vuodeT.
Lähetä kommentti