Kuntosalikaverini kiekaisi puhelimessa että mikä se semmonen loma on kun maalataan. Silloin kun kerroin että olen mökillä maalaamassa seiniä enkä pääse salittamaan. Sanoin että ei ne seinät kyllä itsestäänkään tule kuntoon.
Jäin sitten miettimän ajatusta lomasta ja mitä lomalla ei saisi tehdä, tai mitä saisi. Että enpä tosiaan koe maalaushommaa työksikään, vaikka työksenikin maalaan. Niin erilaista hommaa on huhkia isolla sudilla, yhdellä värillä, ulkoilmassa, ihanissa kesämaisemissa. Ajatukset saa vaellella ihan muualla, keskittyminen on erilaista. Minusta menee kategoriaan lomahomma. Jossakin vaiheessa totesin että maalaaminen oli vahingossa viisasta aloittaa paraatipuolelta, silloin jaksoin vielä panostaa ja keskittyä, ne viimeiset osat meni vähän huolettomammin, lomailijalla. Tai jos oikein rehellinen olen niin se kaikkein viimeisin osa, takaseinän kattokolmio joka on kamalan korkealla, alkoi näyttämään päivä päivältä olevan paremmassa kunnossa. Niin että lopulta se oli vielä ihan priima eikä sitä turhaan kannattanut maalata.
Ainoa miinus koko maalausurakassa oli lautojen ja erityisesti kattopellin alta paniikissa syöksähtelevät ötökät (olen varmaan joskus maininnut etten tule läheisesti toimeen hämähäkkien kanssa). Niihin oli erityisen kyseenalaista törmätä tikkailla keikkuessa. Alkuun muutenkin hellästi keräisi ötököitä (voi voi pikkuruiset luonnonlapset) pois etteivät menehdy katkuiseen maaliin. Urakan edetessä ei jaksanut enää vaivautua erityiseen hellyyteen vaan jahtasi ne (mokomat hyönteiset) pensselillä tieltä (Run Forrest, run!) ja lopulta suurella kostolla liiskasi nuo perskeleen tuholaiset ikuisiksi ajoiksi maaliin fossiloitumaan. Öisin näin unia juoksevista hämähäkeistä. Universumin kosto.
Niin, tämän jutun ajatus oli se että miten kivalta tuntuu nähdä kun jokin työ valmistuu. Se että on tehty, kunnossa ja valmista. Tietää että nyt on hoidettu muutamaksi vuodeksi etiäppäin. Sama tunne kun tekisi kellariin hillot, tai kun pakastaa kesän vadelmat talvea varten. Tuntee itsensä jollakin tapaa kunnon ihmiseksi. Varmaan esi-isien geenit hurraavat kun tuli kerrankin tehtyä järkeviä immeisten hommia.
Maalauskaverina jaksoi päivästä toiseen mamán koira Kero. Vahti jopa maalauskengätkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti