Vähän perspektiiviä

Minusta on kiehtovaa että perspektiivin keksiminen on aika uusi juttu. Ettei muinoin tiedetty että on olemassa perspektiivi. Mietin että mitenkä ihmiset silloin hahmottivat ympäristöään, ajattelivatko näkemästään erilailla kuin me? Mietin myös itseäni lapsena, milloin hoksasin perspektiivin, opetettiinko se minulle, koulussako vai ennen sitä? Entä oliko egyptiläisten maailma yhtä litteää janaa?

Kun egyptiläiset halusivat kuvata etäisyyttä, he maalasivat hahmot kauemmaksi oikealle, tai vasemmalle, kuitenkin samalle janalle kuin muut hahmot. Sama juttu meillä lännessä, kiveen hakattiin tarinaa toisensa jälkeen riviin. Satoja vuosia myöhemmin aiheiden koko ei riippunut etäisyydestä vaan kuvattavan asian tärkeydestä. Kuninkaat olivat suurempia kuin muut, loput pienenivät tärkeysjärjestyksessä. Toisena keinona asiat pinottiin vertikaalisesti päällekäin. Vasta 500eaa kreikkalaiset kokeilivat saada maalauksistaan 'luonnollisempia' keksimällä teatterimaisen keinon maalailla asioita päällekäin, kuin kulissi toisensa päälle. Ensimmäisiä todisteita perspektiivin havainnoimisesta.

Kas tässä kulisseja toisensa päällä, Kuningas muita suurempi, sitten hovia, narri, ja työläisparat ovatkin kääpiöitä (kuva vasta 1400-luvun alusta).

Kun renessanssi kolkutteli oviamme 1400-luvulla, kaksi arkkitehtia ja taiteilijaa, Leon Battista Albertini ja Filippo Brunelleschi keksivät keskeisperspektiivin. Hekin hakivat asiaa vain tietääkseen miltä piirtämänsä kirkko näytti kun astui etuovelle. Vahingossa sitten keksivät sen että kaksi vierekkäistä suoraa viivaa lähenevät toisiaan mitä kauemmaksi mennään. Taitelijat nappasivat tämän innolla ja vähään aikaan ei muuta maalattu kuin keskeisperspektiivisiä juttuja, kyllääntymiseen asti.

Tässä yksi Rafaellon keskeisperspektiivimaalauksista

Ja kas siitäpä sitten mietittiin edelleen ja keksittiin koko matemaattinen perspektiivisysteemi useinen pakopisteineen. Hetkinen vielä ja hoksattiin että väritkin sinertyvät ja hämyistyvät mitä kauemmaksi katsotaan. Tästä saamme kiittää Hollantilaisia maalareita jotka todella hallitsivat maisemamaalauksen salat. Sanotaan että Hollannin ilmasto ainaiseine hämyisine pilvineen ja tasaisine valoineen muokkasivat heistä valon ja maiseman mestareita. Mutta se on jo toinen tarina. Hollantilaisia taiteilijoita suuresti ihailtiin ja matkittiin halki Euroopan. (Tosin Da Vinci hämyisti taustojaan intuitiivisesti jo aiemmin).

Aelbert Cuyp rypee romantiikassa

Maineestaan perspektiivin mestareina jotkin hollantilaiset, kuten Vermeer, kehittivät itsestään supertaitajia. He lisäilivät ihan uhalla maalauksiinsa erityiskikkoja osoittaakseen kykyjään. Kuten laattalattioita, risteileviä teitä, rakennuksia eri ulottuvuuksissa ja suunnissa. Vermeer rakasti lattialaattoja. Ja lisää laattalattioita. Jopa niin paljon, että ihan ilahduin miten vaikeaksi homma meni häneltäkin kun pakopisteitä olikin yhden asemasta kaksi.

Yksi pakopiste

Kahdella alkaakin lattia uhkaavasti kallistua alas oikealle

Samaan ongelmaan törmäsi myös Vosmaer

Muistatteko kun kuviksen tunnilla harjoiteltiin perspektiivin piirtämistä ja miten hankalaa se aluksi oli? Mutkikas juttu vaan sangen mielenkiintoinen. Jaksaisin jaaritella aiheesta loputtomiin, mutta työt kutsuvat. Ja eihän sitä sovi paljastaa liikaa täällä, lisää voi tulla kuuntelemaan taidekursseilleni! Loppuun katutaitelija Julian Beeverin hauska perspektiivikikoja.

Lisää Julianin kuvia täältä.