Kaksi äippäilahdutusta

Kun omaa omaa aikaa on vähän, täytyy juttuja sovitella. Sekä itsensä, että belgialaisen papan kanssa. Sikäli haastavaa sovittelua, belgialainen perhejoukkio on Belgiassa ja minun puolikkaani Kuopiossa. Ei ole paikkoja joihin vyötiäinen pääsisi joskus hoitoon.

Oma entinen henkireikäni, lukeminen, hiipui, koska vyötiäisen korvat ovat päikkäriaikaan virittyneet heräämään ihan parhaiten paperin kahinaan. Naapurin kylyphuoneremontti ei herättänyt. (Mainittakoon tässä myös se ettei sylivyötiäinen edelleenkään nuku kunnon päikkäreitä ilman minun vieressäoloani. Nykyisin ei enää tarvitse olla sentään sylissä, eikä liikkeessäkään). Belgialainen mies keksi tähän avituksen ja osti syntymäpäivälahjakseni Kobon, lukuhärpäkkeen, johon voi ladata kirjoja. Eipä kahise sivut, ja laite valaisee itse itsensä, joten hämärämmässäkin voi lukea. Ja olipa helppoa ottaa kirjakokoelmaa mukaan mökille. Ai autuutta. Suosittelen lämpimästi. Sopii hyvin myös niille pariskunnille joissa toinen haluaa nukahtaa heti ja toinen haluaisi vielä lukea.

Toinen ilostus löytyi Yoogaiasta, nettijoogastudiosta jonka tunneille voi osallistua kun se omaan aikatauluun sopii. Entisessä elämässäni olin liikkuva, koska työni oli fyysisesti vaihtelevaa ja osittain raskastakin. Sen lisäksi hoidin hartioitani kuntosalilla. Nykyinen kotosalla oleilu ja vyötiäisen kanniskelu-nostelu jumitti lihakseni palikoiksi. Olo oli aika kurja, kankea ja ankea. Jooga auttaa ihanasti kankeutusankeutukseen ja rauhoittaa ruumiin lisäksi sieluakin. Aivan loistavaa onpi tällainen nettisali, joka on olemassa juuri silloin kun siihen on aikaa, ja juuri sellaiseen moodiin kuin tekee mieli. Tunneille voi osallistua livenäkin, jolloin ohjaaja antaa sinulle nettikameran avustuksella vinkkejä. Huomaan tykkääväni meditatiivisesta, 'sisäänpäin kääntyneestä' joogasta kovasti ehkä siksikin että se jotekin korvaa samaisia tunnetiloja joita sain ennen työstäni. 

Näillä kahdella ilahduksella saan äippäakkuja mukavasti ladattua.

Äitiyden tuoma muutos yrittäjäaivoon

Ennenkuin vyötiäinen syntyi, ajattelin olevani kotosalla tuon aivan pikkuvauva-ajan, ja palailevani sitten töihin muutamaksi tunniksi muutamana päivänä, lapsosen jokellellessa suloisasti kaukalossaan, tai nukkuessa päiväuniaan. Ajatus oli aika nopeasti käsitelty koska ensin oli järkivajaat joulukiireet, ja sitten sitäkin kiireempi täydentää varastot ennen vyötiäisen suurta h-hetkeä, (painoin vuoden varaston T-paitoja vielä 5 pv ennen kuin vyötiäinen putkahti maailmaan). Sen verran sivusta katsottua kokemusta minulla oli, että ymmärsin tarkkojen suunnitelmien tekemisen muutenkin olevan aika turhaa. Ajattelin että teen suunnitelmia sitten lennossa jahka näen millaista se vauva-aika kohdallamme on. Mutta ajattelin silti, että töitä jossakin määrin varmasti teen.

Pohdiskelin vauva-työ-asiaa monien kanssayrittäjien kanssa, joista suurin osa kehoitti olemaan rauhassa kotosalla vauvan kanssa. Kertoivat myöhemmin, kun lapsi oli jo isompi,  katuneensa 'menetettyjä pikkulapsiaikoja'. Hukkasivat kiirehtiessään, eivätkä ehtineet viettää tätä nopeasti ohikiitävää aikaa lapsen kanssa.  Ymmärsin, sillä olen sivustaseurannut yrittäjiä, jotka ponkaisevat vauva kainalossa saman tien puikkoihin. Joillakin oli alaisia, joiden työosuus on riippuvainen tuoreen äidin työn osuudesta, mutta useimpia ajoi pelko siitä ettei enää ole yritystä äitiysvapaan jälkeen.

Otin neuvoista vaarin ja ajattelin tehdä asian kevyemmin. Työtä, mutta reilusti vähemmän. Ei silti käynyt mielessäkään luopua työhuoneestani, josta maksoin vuokraa 900e/kk.

Kun vyötiäinen saapui, hän saneli oitis omat ehtonsa. Hän ei todellakaan ollut tyyppiä joka viihtyilee  äipän työskennellessä. Tytsy oli sylimallia 24/7. Naiivi suunnitelmani numero 1. lennähti vauhdilla ikkunasta ulos. Ainoa mahdollisuus töihin olisi ollut illat ja viikonloput,  kun belgialainen papamies olisi kotosalla töistä. 

Sitten huomasin etten halunnutkaan mennä iltaisin ja viikonloppuisin töihin, koska olisimme menettäneet kaikki yhteiset perheen kesken vietetyt hetket. Ja pian huomasin että omakin aika olisi jees, etenkin kun vedin itsestäni kaikki mehut ennen vyötiäisen syntymää.  Huomasin, että olin aika kuitti ja että olisi myöskin jees olla emo jolla olisi energiaa poikaselle ammennettavaksi. Jokseenkin luonnollisesti asiat pakkautuivat tärkeysjärjestykseen vyötiäinen edellä, muu sen jälkeen.

Niinpä päätin olla kokonaan kotona seuraavaan syksyyn saakka.

Kesän alussa kävi ilmi että sylivyötiäinen oli niin sylivyötiäinen, koska hänellä oli paljon allergioita ja vatsakipuja. Helpotus oli suuri kun syy löytyi, mutta syksy meni silti vielä kiinteässä sylittelyssä. Tosin ahkeroin muutamat viikonloput varaston täytössä. Töihin paluu siirtyi luonnostaan vuoden alkuun. Mutta kas, joulun aikaan allergiat eivät olleet silloinkaan väistyneet, enkä voinut ajatellakaan laittaa lasta päiväkotiin. Siinä vaiheessa oli suuremman päätöksen paikka. Luovuin työhuoneesta, koska vuokra oli jo vuoden aikana syönyt hiivatin ison osa jemmarahastoa, ja pistin kamat varastoon. Jäin osuuskunnastakin äitiysvapaalle, koska en enää jaksanut käyttää vähäistä vapaa-aikaani niihinkään hommiin (allergialasten vanhemmat varmaan ymmärtävät miten vähäisiä ovat yöunen määrät). Surin syvää luopumissurua noin kuukauden ja sen jälkeen tulikin yllätys, koin suuren vapautumisen tunteen.

Tajusin päässeeni kiivaasti eteenpäin hujeltaneesta junasta asemalle. Ja vasta asemalla pystyin näkemään, että vauhti oli ollutkin aivan liian kovaa. Niin kovaa, ettei sitä enää pysty pysäyttämään. Niin kovaa, ettei sen tajua olevan kovaa. Olin tehnyt aivan liikaa töitä, niitä 14 tuntisia päiviä toisensa perään, kuukausia ja kuukausia, ottaen uusia ja uusia juttuja työlistalle. Uneksinut kaikki yöt yrityksestä, pohtien kaikki pienet vapaa-ajan sirpaleet yritystä. Sitten olin vauhdissa hypännyt äitiysjunaan toisella jalalla, ja koettanut pysyä siinä ensimmäisessä junassa toisella jalalla roikkuen. Uuvuin. Teki hirveän hyvää pysähtyä kokonaan.

Elin tätä helpotusta kuukauden ja sen jälkeen tuli seuraava yllätys. Päähäni oli asettunut vahingossa tunne että olin juminut siihen asemalle. Pikajuna meni, ihanaa, uutta junaa ei ollut tulossa vielä, kiva,  mutta minä unohduin istumaan lapsen kanssa asemalle. Muut ajelivat omilla junillaan, elämäkin, ja me vaan odotimme. Tajusin että minun tulisi varmaan astua asemalta pois, lopettaa jonkin nimettömän odottaminen ja alkaa elämään.

Oli äärettömän vaikeaa pysähtyä vain olemaan. Olin niin tottunut tekemään kokoa ajan töitä. En enää tiennyt miten olla hiljaa paikallaan. Ei saa nyt ymmärtää väärin, toki minulla oli maailman rakkain käpyisä siinä vierellä, jonka kanssa oli antoisaa, maailman ihaninta olla, mutta se pään sisäinen haastepörräys, johon olin mitä ilmeisimmin koukuttunut, jätti tilalle tyhjiön, jonka täyttämiseen piti opetella. Tyhjän täyttämiseen rauhalla. Paikallaan olemisella. Tällä hetkellä. Suunnitelmattomuudella. Tekemättömyydellä. Läsnäololla. Opin tämän lopullisen kunnolla vasta tänä kesänä, mökillä, luonnon helmassa, vyötiäisen kanssa aaltoja kuuntelemalla. (Kaikkein paras opettaja tässä on ollut vyötiäisen antama esimerkki. Syvästi voi neulanen, koppakuoriainen ja mustikka pysäyttää).

Äitiys tuli minulle maailman parhaalla hetkellä, hetkeä ennen kuin en olisi enää jaksanut, hetkeä ennen kun olisin menettänyt työstä nauttimisen kokonaan, sen hetken jälkeen kun järkevä yrittäjyys oli jo kadonnut, sisimmän luovuuden jo uuvahdettua. Olen kiitollinen, lapsestani tietenkin, mutta myös mahdollisuudesta kääntää yrittäjänä uusi sivu. Minulla alkaa olla taas energiaa luovuuteen, päähäni putkahtelee uusia tuoreita ideoita. Olen oppinut kärsivällisemmäksi, kaikkea ei tarvitse tehdä heti, asioita voi pohtiakin ennenkuin rynnistää toimeen. Jaksan odotella työhön palaamista siihen saakka kun on sen aika. Ei ole kiire mihinkään.

Nyt nautin hiekkakakkujen leipomisesta. Palikkatornin kasaamisesta kaadettavaksi. Luen samoja lastenkirjoja uudelleen ja uudelleen, mielelläni. Teen välillä vähän töitäkin, verkkokauppani on auki ja syksyllä on parit messut, mutta työtä vain sen lusikallisen joka on mukavasti mahdollista (ihanaa käytää välillä työosaa aivoista, mutta kiva näin vähäisästi). Aivoissani ja rintakehässäni on tilaa. Siellä on hiljaista. Jopa niin hiljaista, että huomaan kankeutta käydä normaaleja keskusteluja jotka eivät koske lasta ja siihen liittyviä asioita. Siitä pahoittelut ystävilleni, kuulen kyllä pitkästymän äänessänne, toivottavasti jaksatte odottaa näiden aikojen yli. En ole hermostunut ja poissaoleva, belgialainen papamies on tästä iloinen. Stressaan enää vain siitä onko lapsella talveksi sopivan kokoiset toppahaalarit, vai hankinko liian vähän kasvuvaraisen.  En enää elä listojen mukaan, vaan sen mukaan miltä tuntuu. 

Tai minne vyötäinen kuningattaren sormellaan osoittaa.

Sydänkäpyisä onni

Hahaa! Täälläpä ollaankin edelleen. Ettepäs uskoneet. Mutta mikä on tämä kaiku täällä tyhjässä blogikammiossa?

Edellisessä postauksessa luki hyvää joulua 2013. Kirjoitin joissakin noissa viimeisimmissä postauksissa uudesta suuremmasta tulevasta projektista. Sellainen alkoi maaliskuussa 2014. Kevätpäivän tasauksena. Tyttäreni, sydänkäpyni, ihanaiseni, syntyi.  Tämän aivan uudenkaltaisen 'projektin' parissa olen nyt sitten viettänyt pian puolitoista vuotta. Aikaa on ollut vähän, edelleen, mutta aivan toisista syistä. Kiirus töihin palaamiseen ei ole vielä näyttäytynyt. Yritys olkoon rauhassa välitauolla. Aika senkin on vetää välillä henkeä. Vaikka käynkin muutamat syyskauden messut.

Nyt aikani menee aamuköllimisiin, lattialla könyämisiin, kirjanlukuihin (muttei dekkareihin), palikoihin, pehmoleluihin, hiekkalaatikoihin, kiikkuihin, sylittelyyn, unitteluihin, vaipan vaihtoon ja sapuskoimisiin. Tällaista minulle nyt kuuluu. Olen onnellinen.

Katsotaan josko aikaa olisi tännekin taas useammin.

Hyvää joulua!

Oikein oikein oikein hyvää joulua kaikille teille jotka vielä eksytte tähän blogiin! Vuoden alusta taas hiljenee kiireet ja aikaa kirjoittelemiseen on ihanasti jälleen. Siitä olen iloinen. Kuten myös siitä että on joulu, mamá leipoo keittiössä maustekakkua, muitakin tuoksuvaisia leivonnaisia luvassa, veden kielelle herisyttävä joulumenu, ahkeraa laiskottelua, pinkkakaupalla hyviä kirjoja, ei kiirettä, pelkkää nautinnollista lepoa, yhdessäoloa ja löhöilyä. Belgialainen mies pyörii kaikkialla (tiellä) ja koettaa esittää osallistuvansa kokkaukseen, mutta sentään onnistuu naurattamaan meitä välillä mahan pohjaan saakka.  Ottaa se käskytystäkin vastaan. Kissa piiloutuu sänkyyn peitteiden poimuihin ja nukkuu touhut ohi. Hyvä työnjako kaikilla. Tätä kaikkea ihanaa toivon kaikille teille sylikaupalla, nautiskelkaa, rentoutukaa ja laiskotelkaa!

Kaikenlaista

Tervehdys kaikille piiiitkästä aikaa. Kiire, tuo vanha sitkeästi kintereilläni pysyttelevä kaveri on ollut vakiovieraana edelleen. Ja tainnut tuoda mukana muutaman kaverinsakin. Surettaa etten ehdi postailla koska blogaaminen on ollut se ainokainen armas harrastukseni ja henkireikäni. Paitsi tietysti keittiössä huseeraaminen, joka sekin on jäänyt kiireen jalkoihin. Käyköhän niin että ehdin kirjoittelemaan tänne oikeastaan vain kevätkauden alussa? Kurkistella keittokirjoihini vain tammikuussa? Toivottavasti ei. 

Kulunut vuosi on ollut huomattavasti entisiä kiireisempi uusien projektien myötä, tarkoitukseni ei suinkaan ole elää näin hektistä elämää, ei minun, naustiskelija-laiskottelijan, ei. Pärjään kyllä kiireen kanssa, olen oppinut järjestämään kalenterini niin priimaan organosintiin että kaikki langat pysyy käsissä. Osaan paremmin jo elää hetkessä, etten stressaa huomisien työlistoista, tai etten osaisi nauttia muutamista pienistä lepohetkistä ennen nukkumaanmenoa. En kärsi enää niin paljon lyhkäisistä yöunistakaan. Olen oppinut pitämään päässäni vain ne käsillä olevat asiat. Tämä kaikki olisi ollut utopiaa reilu vuosi sitten.  Mutta silti arvostan niin paljon hitaampaa elämää jossa on aikaa pysähtyä, tavata ystäviä kahvilla, tai edes soittaa heille puhelimella, lojua sohvalla lukemassa kirjaa, kävellä syksyisessä metsässä, viettää laiskoja viikonloppuaamuja sängyssä köllien. Ei tällainen jatkuva miuuttiaikataulu oikein ole omiani. Vaikkakin työni on kiinnostavaa, rakasta ja hykerryttävän haasteellista, koen että joudun uhraamaan sen eteen hiukan liikaa, erityisesti sosiaalisesti. Ei ole hyvä että ainoat sosiaaliset suhteet löytyy bussin kanssamatkustajista ja hotkaissusta illallisesta baeglaialisen miehen kanssa. Valinta on minun, ja aionkin joulukiireen jälkeen pohtia hartaasti kuinka järjestäsin työni toisin, mistä voisin karsia, mistä ytimestä pitäisin kiinni. En halua olla se henkilö joka polttaa itsensä kymmenessä vuodessa tyystin romuksi ja löytää itsensä samalla ilman ystäviä. Huh, en. 

Kun aikaa on vähän, löytyy itsestä tunnistamattomia piirteitä. Olen kärsimätön, kamalan kärsimätön, en kestä jos jokin itsestä riippumaton asia vie minulta liikaa aikaa. En kestä hidastelua, jonottamista, ruokakaupassa käyntiä, tai bussin myöhästelyä. En tiedä mitä telkasta tulee ja mistä puhutaan maailmalla. Trendit, mitä ne on?  Huumorini on usein jossakin kahvitauolla tai jotain. Kissa seuraa minua kotosalla huoneesta toiseen, hiljaisella kissamaisella tavalla kertoo miten yksinäistä on. Huono omatunto. Lupasin joulun jälkeen tuplehellittelyjä, mutta ei se siitä leppynyt. Nukkuu yöt tiiviisti lonkkani päällä, raukka. Ei reilua.  Syömme neljästi viikossa samaa ruokaa joka heitetään keittymään sammiossa viikonloppuna. Eilinen neljännen kerran bolognesekastike ei tarjonnut enää lohtua vaikkakin oli ihanasti pakattu valkosipulilla ja reilusti juustoraastetta päällä. Belgialainen mies on kullan arvoisen kärsivälinen vaikkakin laiminlyöty hänkin. Kimppaavat kissan kanssa. 

Ei se voi olla minä joka elää näin, eihän?

Mutta enää jouluinen rutistus. Joulu on ihanaa aikaa. Rakastan joulutapahtumia joissa ihmisillä hyvä lämmin mieli. Kiire unohtuu siinä, joulutunnelmassa. Jostain syystä kaupungilla tavarataloissa tuo tunnelma on kadoksissa. Siellä käsissä on vain tunkeminen, kiire ja liian kovalla soitetut joulurallit. Kaikki kiukkuisia henkilökuntaa myöten. Suosin jouluostoksiini tunnelman vuoksi myyjäisiä, mutta myös siksi että saan sieltä ajatuksella tehtyjä, laadukkaita suomalaisia käsitöitä.

Noniin, mutta asiaakin olisi. Siis muutama asia mistä en ole muistanut infota:

1. Nettisivuni ovat uudistuneet: www.rantakoskidesigns.fi , käykää  tsekkaamassa. Sivut laati Kissaniitty. 
2. Nettikauppani uudistui samalla myös http://kauppa.rantakoskidesigns.fi/. Pidän kovasti uudesta selkeän rauhaisasta ilmeestä.
3. Tulevat vielä jäljellä olevat myyjäiseni:
   Naisten joulumyyjäiset Helsingin Katajanokalla Wanhassa Satamassa 4-8.12, myyjäiset avoinna klo 10-18.  Löydyn salista G.
   
   Ornamon joulumyyjäiset Valkoisessa salissa, Aleksanterinkatu 16-18, perjantaina klo 11-17 ja lauantaina klo 10-17.
   
   Päällekäisyyksien vuoksi olen itse mitä luultavimmin Ornamon myyjäisissä tuossa välillä ja minulla on Wanhassa satamassa tuuraaja. Tervetuloa kumpaankin, tunnelmat on ihanat molemmissa!
   
4.  Ja sitten vielä se etten ehtinyt täällä esitellä kolmea uutta Legendaani! Heidät esiteltiin Habitare-messuilla ensi kertaa. Leidit ja gentlemannit, saanko esitellä:

Freddie 

Audrey

John

Kaikki löytyvät lukuisista erilaisista tuottehista. 

Oikein mukavaa joulukauden odottelua teillekin ystäväiset! Toivottavasti tapaamme hivenen useammin tulevaisuudessa.

Habitaren uusia

Terveisiä tämän syksyn Habitaresta! Tosin siitä on jo viikko joka hujahti ottaessa kiinni Habitare-kiireiden alla karanneita sähköposteja, kyselyitä ja listalla alimmaisiksi jääneitä asioita.

Habitareenhan mennään esittelemän uusimpia uutuuksia, niitä esittelin tänä vuonna poikkeuksellisesti kahdella osastolla. Sisustamisen pientavaroiden alueella löytyi Legendat, uutukaiset sekä ikisuosikit, ja Interiore alueelle vein uuden tuotteeni joka on maalattu ja/tai painettu akustiikkalevy. Kuva tästä osastosta yllä.

Akustiikkalevyt saivat varsin ilahtuneen vastaanoton. Tiesin kyllä että monissa kodeissa kärsitään erilaisista akustiikkaongelmista, mutta että etenkin kaikuongelma osottautui olevan hyvin hyvin yleinen. Sisustetaan pelkistetysti, pintamateriaalit ovat kiiltäviä, rakennetaan korkeita huonetiloja kivitaloihin. Markkinoilla olevat levyt ovat kuitenkin soveltuvampia toimistoihin ja julkisiin tiloihin, eikä niinkään koteihin. Vierailijat olivat kovin helpottuneita koska viimeinkin eteen tuli ratkaisu jossa kodikkuuden, eikä sisustuksellisuudenkaan tarvitse kärsiä. Lisäksi teen akustiikkalevytkin tietenkin myös tyystin kustomoituina jolloin kotiin saadaan juuri oikea tunnelma ja värimaailma. Mukava tarjota ihmisille lisää asumisviihtyvyyttä, akustista ja visuaalista rauhaa. Tässäpäs pari esimerkkiä:

Lisää esimerkkejä löytyy nettisivultani.

Otin mukaan toisenkin uunituoreen, valaisimet jotka tehdään kankaistani ja voidaan nekin kustomoida asiakkaalle miltei loputtomiin, muoto, koko, kuvio, väri. Tässäpä pari esimerkkiä (riippuvalaisimia, mutta valaisimet saa toki pöytälamppuihin ja alkalamppuihin yhtälailla):

Legendat-valaisin

 Toinen puoli

 Viesti-valaisin

 Saniainen-valaisin

 Sulka-valaisin

 Kääntöpuoli

Jimi-valaisin

Nyt sitten on mukavasti aikaa ihan normaaleille työviikoille, vapaailloille, vapaille viikonlopuillekin, ainakin kunnes joulukiireet taas yllättävät. Silä nehän tietenkin aina yllättävät. Vaikka kuinka koetan varautua ajoissa ja kaikessa rauhassa etukäteen. Ei se vaan minulta onnistu, ei millään. Siispä nautin nyt parin viikon rauhasta ja lataan akut täyteen uutta virtaa ja energiaa. Aika kiva niinkin.

Uudet legendat postaan tänne aivan pian, jahka ehdin ne kuvata.

MadeBy Helsinki

Hengissä ollaan, ollaanko siellä? Kiire jatkuu aivan hölmön lailla ja koska aikaa on 5 viikkoa Habitareen tahti kiihtyy kiihtymistään. Tänä vuonna minulla on Habitaressa nimittäin kaksi omaa osastoa. Toinen löytyy Ornamon kortteleista,  siellä myydään vain Legendoja, ja toinen oma suurempi osasto jonne tuon aivan uudet akustiikkalevyni, sekä vähän muutakin uutta sisustusasiaa. Haukkasinkohan liian suuren palan? Vastauksen kuulette viiden viikon päästä. Pitäkää peukkuja, on nimittäin aika muhevat työlistat työn alla. Tunnen itseni hamsteriksi juoksupyörässään. Fiilis on juuri se mitä luulen hamstereillakin olevan, osittain pakonomaista juoksemista, vauhti kiihtyy aivan liian kovaksi, pää menee pyöryksiin, jalat sekoaa tahdista ja sitten pyöritään holtittomasti keskipakovoiman liiskatessa reunoja vasten, mutta osittain on kyllä hirmuhauskaakin. Ainahan ne hamsteritkin palaavat pyörälleen.

Viime ajat muun kiireen lisäksi on täyttynyt uuden kaupan perustamisesta. Ei mikään pieni homma.

Muistanette että Krafti, se meidän pieni käsityöpuoti Bockin talossa, meni vuoden alusta remppaan? Nyt olemme avanneet ovemme jälleen mutta aiva uudella kokoonpanolla ja konseptilla! Kaupan nimi on:

Yhdistimme voimamme kahden muun pienen osuuskunnan kanssa ja vuorasimme talon suurimman tilan, 150m2 kokoisen kauniin vanhan läpitalon huoneen. Tätä tilaa jouduimme oikein hakemaan koska Helsingin kaupunki on tämän tilan suhteen mukana voimakkaasti ja vaatimukset olivat kovat. Sepä ei meitä haitannut koska vaatimukset sopivat meille täydellisesti. Kauppamme ei nimittäin ole ihan tavanomainen kauppa. Meiltä löytyy pajatila jossa tulemme pyörittämään monenlaisia kädentaito- ja lifestyle-kursseja, sekä erilaisia luentoja. Meiltä löytyy kahvila ja tee-se-itse-juttuja. Jos sinulla on hiukan ylimääräistä aikaa, voit tulla askartelemaan, ompelemaan, lukemaan käsityölehtiä ja juomaan ne kahvit. Kahvin kanssa leivoin herkku-cookieita ja tulevassa leivonnaisten määrä vaan kasvaa. Ihanaa, olenkin oikein odottanut paikkaa jonne saisin leipoa! Kahvi on muuten hyvää, hankimme ravintolalaatuisen kahvilaitteen Nespressolta, ei siis kitkerän seisonutta kahvia meiltä.

 

Uusi uljas ovemme, kylttejä vielä odottelemme.

 Kauppaa laittamassa, siihen vierähtikin muutama viikko naiivisti arvioidun viikon sijaan.

 

Kahvilan tuolit maalattiin raikkaan oransseiksi ja kassan takana meillä on kiva liitutauluseinä.

 Tässä näyttää jo sangen valmiilta

 Kahvilan ehdottomasti suloisimmat asiakkaat, cookiet tuntuvat maistuvan!

 

Meiltä löytyy myös herkullisen väriset ulkopöydät aurinkoisten päivien kahvivieraille.

 Aurinkoisina päivinä meillä levittäydytään ovistakin ulos.

Pilkahdus Legendoja.

Kaupasta löytyy 14 osakkaan omat työt, sekä suuri joukko muitakin taidokkaita käsityöläisiä.  Ne teistä jotka ovat Facebookissa löytävät koko kaupan kirjoa täältä. Muut, tervetuloa tutustumaan kauppaan! (Tulen kyllä esittelemään jäsenistöä tälläkin jahka ehdin).

MadeBy Helsinki asustaa osoitteesta Katariinankatu 4, 00170 Helsinki. Olemme auki arkisin 10-18, lauantaisin 10-16 ja elokuun sunnuntait 11-16. Tulkaa käymään, muistakaa säästää kahvihampaan kolotuskin sinne!