perjantai 23. lokakuuta 2009

Ruoka-Belgia vs. Ruoka-Suomi

Kiva viikonloppu tiedossa, muutama Belgiasta takaisin muuttanut ystävä kokoontuu Belgen simpukkaviikkojen kunniaksi yhteen. Kerrotaan vuoden kuulumiset ja muistellaan Belgiaa. Istumme pöytään joka on Belgian kuningasparipotretin alla. Ja syödään ihania simpukoita.

Juhlistan perjantaita ja tulevaa viikonloppua ruokapostauksella, mietteitä Belgiasta, joka on ihana ruokamaa, jossa syömiseen panostetaan antaumuksella. Juhlat koostuvat useista ruokalajeista ja miljoonista lisukkeista, pöydässä istutaan pitkään, juodaan hyviä viinejä ja seurustellaan. Kaikkea on oltava paljon (ylipaljon) ja juhla syntyy aina kun joku tulee kylään. Jos ei ehdi itse laittaa kaikkia ruokalajeja, pieniä herkkuputiikkeja on kaikkialla myymässä erikoisuuksiaan, viettelevät leipomot tarjoavat jälkkäreitä ja kakkuja. Tai aina on mahdollisuus viedä ystävät ravintolaan pitkän kaavan mukaan.

Kun Belgialainen mies istui ensi kerran Suomalaiseen joulupöytään (joka on suomalaisittain runsas) oli hän hämmentynyt. Ruoka oli syöty reilussa tunnissa. Koko tapahtuma menee niin että ruokakippoja kuljetetaan nopeaan tahtiin ruokailijalta toiselle, alkupalat lastataan lautaselle ja syödään. Sitten vaihtuu kattaus, edellinen tapahtuma toistuu ja vaihdetaan jälkiruokakattaus, tiedätte kuvion. Belgiassa valutetaan yksi ruoka lisukkeineen kerrallaan pöytään, siitä nautitaan hartaudella ja tuodaan seuraava satsi sisään. Tunti poikineen vierähtää, tilaa on vielä kolmannellekin jälkiruoalle (aloin kyllä jo pitkästyä istumiseen). Ensimmäisellä jouluillallisella Belgiassa appi kysyi saako suomesta pastaa ja tortellineja... Suomen ruokaimago rules.

Työpaikkaruokailu oli belgialaiselle järkytysten yliäiti, suomalaiset istuvat pöytään, kauhovat (mättö)ruokaa naamaansa ja nousevat pöydästä kun oma lautanen on tyhjä (n.15 min). Belggarit menevät pitkälle sosiaaliselle lounaalle hyvään ravintolaan, istuvat kaikessa rauhassa porukalla ja lähtevät yhtäaikaa kun kaikki ovat kahvinsa ja konjakkinsa juoneet. Belgialainen mies ottaa nykyisin voikkarit lounaakseen töihin mukaan koska ei kestä suomalaisia lounaita.

Belgialaiset syövät ravintolassa usein, ottavat alkupalat, jälkiruoat, viinit (niin muuten tehtäisiin suomessakin jos ravintolaruoka ei olisi niin kallista). Kahviloita on tiheään, niissä istuu aina paljon ihmisiä, leivonnaisvalikoima on kuin runsauden sarvesta valutettu. Myös ruokakauppojen hyllyt pursuavat leivonnaisia joiden hinta on muutama kymmen sentti. Ja sokeria ei olla sitten säästelty, herkut tihkuvat makeutta niin että hampaita vihloo (siihenkin kummasti tottui...). Belgialaisen miehen mielestä jokainen suomalainen leivonnainen on "half-party" ja niissä on kitsailtu sokerin kanssa (kun leivon kotona kaadan aina ylimääräistä sokeria kyytipojaksi). Belgialaisesta suklaasta ei varmaan tarvitse mainitakaan...

(Tiesittekö muuten että ranskalaiset perunat keksittiin Belgiassa, ei Ranskassa, ja että ne on ehdottomasti syötävä paksun majoneesin kanssa.)

Ruokakulttuuri Belgiassa solahti persoonaani kuin nyrkki silmään, en tunnetusti hyvää ruokaa kohti sylje. Siitä huolimatta meillä syödään lähinnä suomalaisittain, ei siksi etten kelpuuttaisi herkkukavalkaadia pöytään, vaan siksi etten kehtaisi ryhtyä moiseen hommaan. Eikä kehtaa belgialainen mieskään, yksinkertaisempi ruoka kelpaa hänenkin kokkausrepertuaariinsa. Tosin hänen mielestään kaikki uunilaatikot ovat käsittämättömiä makujen sotkuja (Belgiassa ei perinteisesti ole juuri uuniruokia, eikä uuni kuulu keittiön vakiovarusteisiin). Lindströmin murekkeen jälkeen kommentti oli "I would rather die than eat this again".


4 kommenttia:

Maria Veikontytär kirjoitti...

Olinpa kirjoittamaisillani jotain...? Mutta taidankin miettiä ensin asiaa, ja lähden kanalaan siivoushommiin.

Anna kirjoitti...

tuohan oli jo oikein hyvä kommentti :)

Maria Veikontytär kirjoitti...

Minäkin tekisin samoin Belgiassa, tarkoitan niitä työeväitä. Luulen että työpäivänä belgialainen lounas ei sopisi minun psyykelleni eikä nimenomaan fyyselle.
Onko Belgiassa työaikalakia?
Ihanko kaikki syövät lounaan arkenakin näin?
Miten tämä asia herättikin näin kamalasti kysymyksiä, yritin kai jotenkin saada tuota systeemiä tänne, sula mahdottomuus, liian erilainen kulttuuri(perimä).

Anna kirjoitti...

No ei varmaan ihan kaikki syö näin joka päivä Belgiassakaan. Suurin osa varmaan kuitenkin, se vaan on tapa, siinä missä kaikilla on tapoja.
On sielläkin työaikalaki, työpäivä on 9 tuntia ja tunnin ruokis siinä välissä. Ja se sopii hyvin kaikille Belggareille.

Belgiassa on oikeasti hirvittävä määrä lakeja, kaikesta pikkuasioistakin, ja niitä ei oikeasti kukaan valvo, kukaan ei varmasti seuraa esim. työaikoja.