Ylitäydellistä

Joskus harvoin kun jollakin on joku oikein erityinen taito (tai ominaisuus), siitä voi aikojen saatossa kehittyä ihmeellinen ylitaito, joka vie taitajan elämän mennessään. Sitten sitä taitoa ihastellaan ja ällistellään, yleensä ihan aiheesta. Mutta samalla jossain sielunperukoilla lepattaa.

Minulle yksi suurista lepattajista on pointillismi.

Maalaus (tai pilkutus) on Georges-Pierre Seurat:n "A Sunday Afternoon on the Island of La Grande Jatte", 1884-1886 (!!), maalausta voi ihailla nykyisin Chicagossa paikassa nimeltä The Art Institute of Chicago. Mm. tätä kuvaa (voit klikata kuvan suuremmaksi) tarkastelemme maalauskurssieni pointillismiteoriaosuudessa ja väitellään nerouden ja hulluuden rajamaastosta. Maalausta katsoessaan on pakko ihastella miten Monsieur Seurat on saanut kaikki muodot, vivahteet, perspektiivin, valot ja varjot aikaan noin ihmeellisesti pelkillä pienillä pisteillä. Miljoonilla pienillä pisteillä. Miljoonilla pienillä samankokoisilla pisteilla jotka jakaantuvat tasaisesti vierivieressä koko maalauksen alalla.

Ajattelen Georges-Pierreä seisomassa kankaan edessä päivästä toiseen, huolella sekoittamassa väreja pikkuruisiin kuppeihin, kastamassa niihin monia pikkuruisia pensseleitä, töpöttämässä noita pikkuruisia (tasaisen pyöreitä) pisteitä, täsmällisesti oikeisiin kohtiin, kuvioiden teräviin reunoihin, valopilkkuja ja varjopilkkuja. Näkeekö hän pilkullsia unia, herääkö aamulla ilolla uuteen pilkutuspäivään (Ahh bien! Tänään töpöttelen loppuun etualan pikkuapinan jonka aloitin eilen)?

Aamulla eksyin erään vakkariblogini kautta hääkuviin. Ihania kuvia jota katsoessa alkaa taas lepattamaan, kaikki on niin täydellistä, tehty niin hirvittävän aikaavievän viimeistellysti jokaista yksityiskohtaa myöten. Jotenkin minusta tuntuu että joku raja on ylitetty ja minua vähän hytisyttää. Seuraava ällistys oli sivusto josta kuvat löytyivät: Martha Stweard Weddings.
Kaunista ja karmaisevan täydellistä.

Hyrrrrr