Eilisen postauksen jatkona toinenkin ylitaitaja jonka taito vei mennessään. Ja joka myös hioi jotain niin huippuunsa että muulle ei ollut juuri sijaa. Mutta tällä kertaa minun sielussa lepattaa vain lämpimät aatokset ja kiintymys.
Eräs lempitaiteilijani Paul Cézanne (1839-1906), kompuroi läpi vaikean elämän, jaksoi uskoa taiteeseensa vaikka oli uskojissa ainoa, maalasi maalaamistaan erittäin vakavissaan ja tosissaan, lopulta eristäytyi Provencen maaseudulle Aix-en-Provenceen ja sai itselleen lisänimennimen Aixin erakko. Tänä Aixin aikana hän lopulta maalasi vain yhtä asiaa, uudelleen ja uudelleen, päivästä toiseen, vuorta nimeltä Mont Sainte-Victoire.
Nämä vuorimaalaukset ovat sydäntä sykäyttäviä, aina hieman erilaisia, eri tunnelmaisia, eri 'vahvuisia'. Voin kuvitella Paulin kävelevän hitaasti vuortaan kohti, nauttien tuoksuvasta ilmasta, kauniista luonnosta, kokevan kaiken omanaan. Ja miten maisema muuttui hitaasti vuodenaikojen myötä, valon, sään ja maalarin olotilan mukaan, että se oli pakko ikuistaa uudelleen ja uudelleen, kaikessa rauhassa, nautiskellen. Oma lempimaisema. Eikö tunnu ihanalta ajatukselta? Paul oli varmasti onnellinen.
Eräs lempitaiteilijani Paul Cézanne (1839-1906), kompuroi läpi vaikean elämän, jaksoi uskoa taiteeseensa vaikka oli uskojissa ainoa, maalasi maalaamistaan erittäin vakavissaan ja tosissaan, lopulta eristäytyi Provencen maaseudulle Aix-en-Provenceen ja sai itselleen lisänimennimen Aixin erakko. Tänä Aixin aikana hän lopulta maalasi vain yhtä asiaa, uudelleen ja uudelleen, päivästä toiseen, vuorta nimeltä Mont Sainte-Victoire.
Nämä vuorimaalaukset ovat sydäntä sykäyttäviä, aina hieman erilaisia, eri tunnelmaisia, eri 'vahvuisia'. Voin kuvitella Paulin kävelevän hitaasti vuortaan kohti, nauttien tuoksuvasta ilmasta, kauniista luonnosta, kokevan kaiken omanaan. Ja miten maisema muuttui hitaasti vuodenaikojen myötä, valon, sään ja maalarin olotilan mukaan, että se oli pakko ikuistaa uudelleen ja uudelleen, kaikessa rauhassa, nautiskellen. Oma lempimaisema. Eikö tunnu ihanalta ajatukselta? Paul oli varmasti onnellinen.
Tänne Paul myöskin kuolla kupsahti, aurinkoiselle tielle, matkalla kohti vuortaan.
2 kommenttia:
Mikä ihana kuolema!
Minulla on kaksi vaihtoehtoista ihanaa kuolemaa.
1.Omaan sänkyyn, tavallisen arkipäivän jälkeen, yksin kotona, hetken ajattelisin menneitä, kääntyisin kyljelleni elämästa kylliksi saanaana. Kuin vanha Job.
2.Veisin kanoille ruokaa, täyttäisin kupit ja katselisin kenties istahtaisin juttelemaankin. Ja kups kellellen, pyllähtäsin pehkuihin, vaikkapa nenälleen.
Minustakin olisi kiva siirtyä verheimmille metsästysmaille omasta sängystä hyvää kirjaa lukiessa. Pitänee alkaa lukemaan jännittäviä kirjoja. Tai jospa se kuolemanpilleri on jo silloin olemassa ja kuoleman voisi järjestää näin ihan itse.
Sinun kakkos-skenaario kuulostaa myös viihtyisältä kuolemalta.
Lähetä kommentti