sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Easy Like Sunday Morning

Sunnuntait ovat ihania päiviä (kun ei ole enää kouluiässä ja tarvitse kärsiä sunnuntaiangstista). Luetaan kirjoja, kuunnellaan musiikkia, katsellaan tallennettuja ohjelmia, käydään ehkä maleksimassa metsässä jossain välissä, syödään viikonlopun tähteitä ettei kenenkään pidä ruoanlaittoon vaivautuman. Siis hartaudella ja ajatuksella tehdään vain mukavia asioita ja Laiskotellaan koko ruumiin voimalla. Kaikenlainen rönsyily sallittua.

Esimerkiksi George olisi mitä parhainta sunnuntaiseuraa


Tänään teen pienen poikkeuksen, vatsa niin vaatii, ja laitan kunnon Currya, intialais-thai-aatoksia ja ihania mausteita. Koska olen huomannut ettei mikään maailmassa yhdistä naisia (ja joitain miehiäkin) niinkuin resptien kysely ja vaihto, laitan reseptin tänne. Ja siksi että tämä resepti on todella kokeilemisen arvoinen. Täydellistä ruokaa laiskalle sunnuntaille.

Ja että kokkaaminen sujuisi juuri oikeassa vireessä varmista että Etta James on myös paikalla. Ääni paksua, kermaista ja mausteista, kuin parhaassa curryssa.





Mussaman curry

600ml kookosmaitoa
n.600g maustamattomia lihasuikaleita (itse käytän porsasta, mutta nauta ja kana perinteisempiä)
250g kookoskermaa
3rlk Mussaman currytahnaa (Thaivaikutteinen curry, jos et pääse aasialaisiin kauppoihin, voit käyttää ruokakaupan currytahnaa, mutta ehdottomasti tahnaa)
2 rkl kalakastiketta ('Fish sauce', löytyy marketeistakin Aasiahyllyltä)
2 rkl sokeria
Ripaus kardemummaa (tai 6 kpl kokonaisia kardemummapalkoja)
1 kanelitanko
3 isoa perunaa pieninä kutioina
1 iso sipuli suikaleina
50g paahdettuja maapähkinoitä (esim. suolapähkinät huuhdeltuina)
Basmatiriisiä
  1. Kaada kookosmaito esim. wokkipannuun, kun se kiehuu laita sekaan lihapalat, hauduttele hiljalleen kannen alla n. 40 min.
  2. Kaada pieneen kattilaan kookoskerma, kiehuttele n. 5 min, kunnes kerma erottuu, lisää sitten currytahna ja kiehuta vielä hetkinen. Lisää lihapataan.
  3. Lisää kaikki loput ainekset paitsi pähkinät. Anna hautua kunnes perunat ovat kypsiä. Keitä samalla riisi.
  4. Lisää pähkinät ja poista kanelitanko. Tarjoile riisin kera kunnon kulhoista. Jos haluat enemmän kasviksia, keitetty parsakaali sopii kivasti makuihin.

Mon Dieu, miten hyvää.


Ps. Jos olen oikein laiska jätän kakkosvaiheen välistä ja lisään currytahnan suoraan kookosmaitoon. Silloin jätän kookoskerman pois (tai lisään maidon sekaan kolmosvaiheessa), hyvää näinkin, muttei kyllä ihan yhtä hyvää.

Ps.2. Jos käytät kanaa, suosittelen koipia ja reisiä, hiukan sotkuisempaa syötävää mutta maut sen arvoisia.

Ei kommentteja: