keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Voi hyvän tähen

Kävin tänään jälleen materiaalihakumatkalla. Osuin ohimennen erääseen nimeltä mainitsemattomaan askarteluliikkeeseen. Kassalla jonottaessani todistin seuraavaa: nuori nainen oli ostamassa kymmenkunta kappaletta jotain tuotetta. Kauppias puhui puhelimessa päämajaan ja kovalla äänellä valitti edessä olevasta asiakkaastaan, kuinka hän ostaa koko varaston ko. tuotetta ja he sitten joutuvat myymän muille asiakkaille eioota. Ja että tämä on jo mones kerta kun tämä sama asiakas ostaa saman tuotteen loppuun. Niin että nyt en aio enää myydä niitä hänelle, kertakaikkiaan kun kaikki aina vie, ja eikö se voisi ostaa sitten nettikaupan kautta tukusta, mehän ollaan vähittäiskauppa, eikö se jo kerro että ostetaan vähän kerrallaan. Tätä kesti kauan, asiakas poistui suivaantuneena kesken jankkaamisen, asiakkaat seisoivat kassajonossa ällistyneenä, myyjä jatkoi samaa puhelua edelleen, ja puhelun loputtua vielä kollegansa kanssa. Siinä vaiheessa minäkin olin jo matkalla ovelle ostamatta mitään. Ei tarvitse varmaan selittää miten monella tapaa kauppiaan toiminta oli typeryyden huippua.

Ja nyt selvyyden vuoksi, toivotan suurin sydämin ja erittäin lämpimästi tervetulleeksi kenet tahansa ostamaan minkä tahansa tuotteeni loppuun. Ja jos haluatte toistaa ostokokemuksenne useaan otteeseen niin sehän sopii. Lupaan että voin jo toisella kertaa hoksata varautua vuoksesi suuremmalla varastolla. Senkin lupaan että saat kahvisi kanssa vähintään toisenkin pikkuleivän.




4 kommenttia:

Pörrö kirjoitti...

Nauran täällä kippurassa. Oikeasti ei näin :)

Multakin saa ostaa koko varaston tyhjäksi. Pipareita en lupaa mutta aina täältä jotain extraa järjestetään suurtilaajille. :)

Anna kirjoitti...

Niin siis pikkuleipiä, piparista en tiedä mitään :)

violet kirjoitti...

Amen!
En ole koskaan tajunnut mitään yksi per talous -myyntejä.
Myöskään en tajua miten tuollaisia tonttuja voi olla olemassa (siis se myyjä, et sinä!)
Tervetuloa vaan kaikki ostamaan multakin taulut pois!

Anna kirjoitti...

Niinpä! Ei nähnyt myyjä metsää puilta.

Sinun taulut ovat ihania, tosi kivoja ajatuksia ja kauniita katsoa.