Eilen illalla yömyöhän pyörä-juoksulenkillä tein ylimääräisen lenkin tipauttaakseni erääntyneet äänikirjat kirjaston palautusluukusta. Kun saavuin kirjaston pihaan huomasin että pihalla jolkotteli kettu. Aika nukkavierun laiha tapaus, talvikarva läiskittäin lähdössä. Saapumiseni ei tehnyt häneen sen kummempaa vaikutusta. Ehkä toinen korvista värähti minua kohti. Repolainen nuuski ja ruopsutteli maata, jätti hajumerkin koivun juurelle, humpsutteli ihan rauhakseltaan puuhiaan. Minä seisoin jähmettyneenä, äänettä, säikyttämättä ja sykkyrällä. Pian kettu jatkoi matkaansa ja jatkoin tiputelemaan cd:t luukkuun.
Kun toimitus oli ohi, kävelin pyörälleni ja yllätyin. Kas kettu oli kiertänyt toiselle puolelleni ihan hiljaa vaivihkaa, noussut viereisen pihan korkealle kukkaistutukselle muutaman metrin päähän seisomaan. Ja sieltä katsoi korvat hörössä minua. Niin tiiviisti ja liikkumatta. Haa, ehkä olinkin kiinnostavampi kuin teeskenteli. Syvän ihan sykähti, oli niin hieno ja kaunis.
Ketun lisäksi näin jälleen Julianiksi ristimäni jäniksen joka löytyy aina samasta paikasta, työmatkan varrelta kohdasta jossa on ilmeisen herkullista ruohoa. En ole koskaan nähnyt siellä kuin yhden jäniksen ja päätin että se on aina sama tyyppi (tai sitten ne noudattavat jotain jänisetikettiä että vain yksi kerrallaan). Hendrikin tapaamme taas Laajasalon urheilukentän viereisiltä pihoilta (en uskalla kertoa tarkkaa paikkaa ettei sen kotikolo paljastu...). Hendrik oli postauspaikallaan jo viime kesän öinä. Tänä kesänä sillä on tyttöystävä. Nenät yhdessä rouskuttelevat kasviksiaan. Onkohan ensi kesänä luvassa perheenlisäystä.
Kun toimitus oli ohi, kävelin pyörälleni ja yllätyin. Kas kettu oli kiertänyt toiselle puolelleni ihan hiljaa vaivihkaa, noussut viereisen pihan korkealle kukkaistutukselle muutaman metrin päähän seisomaan. Ja sieltä katsoi korvat hörössä minua. Niin tiiviisti ja liikkumatta. Haa, ehkä olinkin kiinnostavampi kuin teeskenteli. Syvän ihan sykähti, oli niin hieno ja kaunis.
Ketun lisäksi näin jälleen Julianiksi ristimäni jäniksen joka löytyy aina samasta paikasta, työmatkan varrelta kohdasta jossa on ilmeisen herkullista ruohoa. En ole koskaan nähnyt siellä kuin yhden jäniksen ja päätin että se on aina sama tyyppi (tai sitten ne noudattavat jotain jänisetikettiä että vain yksi kerrallaan). Hendrikin tapaamme taas Laajasalon urheilukentän viereisiltä pihoilta (en uskalla kertoa tarkkaa paikkaa ettei sen kotikolo paljastu...). Hendrik oli postauspaikallaan jo viime kesän öinä. Tänä kesänä sillä on tyttöystävä. Nenät yhdessä rouskuttelevat kasviksiaan. Onkohan ensi kesänä luvassa perheenlisäystä.
Olen niin iloinen aina kun näen villiä elämää kaupungissa. Minusta se on jonkinsortin riemuvoitto. Lisääntykää ja täyttäkää maa! Minulla ei ole mitään sitä vastaan että kompuroisin eläimissä kotiovellani.
Kuva Jiri Bohdal
Kuva Jiri Bohdal
3 kommenttia:
Seuraava eläin vois olla sitten Birger tai Jaarli!
Ihania elämyksiä. täällä taas on parina aamuna ollut jänis jalkapallokentällä. Mahdollisimman matalana, korvat pitkin selkää. Välimatkaa parikymmentä metriä. koira eka kerralla alkoi haukkua ja vetää sinne - jänis ei liikahtanut. toisella kerralla oltiin tuulen yläpuolella eikä koira kiinnittänyt siihen mitään huomiota. onneksi pari päivää välissä. Muuten olisin varmaan mennyt kohti tarkistamaan, että se on elossa. Ketyuista olen kyllä kateellinen
Minna, jos karhu tulee vastaan ristin sen oitis Jaarliksi!
Anonyymi, onneksi sentään jäniksiä näkee kaikkialla. Minusta on niin omituista nähdä kettu kaupungissa, en vielkään ole tottunut.Ihanaa ja hauskaa kyllä.
Lähetä kommentti