Varmaan jokainen pohtii aika-ajoin identiteettiasioita. Sitä miltä vaikuttaa ulospäin, miltä haluaisi vaikuttaa ulospäin, miltä ei vaikuta vaikka haluaisi. Yrittäjänä olen pohtinut tätä paljon enemmän kuin vain ihmisenä. Ihmisenä tyydyn siihen että olen se mikä olen, muuta ei nyt vaan voi ja hyvä niin. Yrittäjänä ja lukuisia brändi-markkinointi-myyntioppaita lukeneena joudun usein pinteeseen tässä ajatusmaailmassa. Minun tulisi vaikuttaa fiksulta, energiseltä, aikaansaavalta, tehokkaalta, vakuuttavalta, itsevarmalta, pysäyttämättömältä voittajalta, mutta samalla kuitenkin lämpimältä ja helposti lähestyttävältä. Minun ajatusmaailmassani nuo piirteet harvoin kohtaavat, on joko nuo edelliset, mutta jälkimmäiset sitten ei, tai päinvastoin.
Olen kokoenut huonommuutta siitä etten ole luonteeltani Yrittäjä. En ole aggressiivinen tehopakkaus. Olen enemmänkin laiskasutkeaan suuntaan. Teen kyllä paljon töitä ja pitkiä päiviä mutta usein sellaisia töitä joita ei juuri pitäisi, meinaan tehokkaana yrittäjänä. Menen mukavuus-luovuuskylki edellä, en talous edellä. En kirjoita tätä blogiakaan markkinointimielessä vaan lähinnä omaksi ilokseni, mukavana harrastuksena. En halua ajatella että kirjoittamani sanat tulisi asetella niin että joka ikinen kerta jossakin lymyilisi piilomainos. Ajatus edustustilaisuuksista kauhistuttaa ja juuri sellaisiin pitäisi aina lähteä. Siellä sitten kuljeskelisin käyntikortit hinassa valmiina markkinoimaan itseäni jokaiselle tapaamalleni uhrille. Minun tulisi soitella myyntisoittoja silleen hienosti että olisin ystävällinen mutta samalla napakka. Soitan myyntisoittoja valitettavasti kuten savolaislikka, puhun liikaa ja ohi aiheesta.
Tulin siihen tulokseen että olkoon. Ajattelin hoitaa hommat ihan itsenäni. Etenkin kun niin se kuitenkin menee, mutta josko antaisi asoiden mennä samoin ilman tuota huonommuuden tunnetta? Toimisikohan yritys tällä energialla paremmin? Otan ilolla haasteita vastaan ja kokeilen uusia juttuja. Kiva jos opin jotain ja osaan enemmän, mutta pyrkimys olemaan Lenita Airisto ei ensinnäkään tule onnistumaan ja toiseksi ei taida olla tarpeellistakaan.
Tämä pitkä alkupuhe aasinsilta siihen mitä oikeasti halusin kertoa. Olen löytänyt parvekkeeltani joka kesä aivan uskomattoman kauniita ja suuria kuoriaisia (aina kyllä kuolleita). Hohtavan metallisen sinivihreitä, hivenen suorakulmion muotoisia pyöristetyin kulmin. Olen ihaillut näitä otuksia ja miettinyt mistä kummasta ne tulevat. Jostain suresta tuntematomasta, universumin pieni salaperäinen ilahdus. Menin lopulta selaamaan kirjastoon hyönteiskirjaa ja kas nämä kauniit hienot kuoriaiset ovatkin mitä ilmeisimmin pillerinpyöritäjiä, lantakuoriaisia. Ilmeisesti tulleet paikalle kissanvessan houkuttelevina. Arvatkaa naurattiko. Päätin lopulta tuntea itseni egyptiläiseksi ja ihailla scarabeeitani edelleen.
Tarvitsin tähän uutiseen tuon alkupuheen siksi että sillä lunastin itselleni oikeuden vaikuttaa pimahtaneelta.
Olen kokoenut huonommuutta siitä etten ole luonteeltani Yrittäjä. En ole aggressiivinen tehopakkaus. Olen enemmänkin laiskasutkeaan suuntaan. Teen kyllä paljon töitä ja pitkiä päiviä mutta usein sellaisia töitä joita ei juuri pitäisi, meinaan tehokkaana yrittäjänä. Menen mukavuus-luovuuskylki edellä, en talous edellä. En kirjoita tätä blogiakaan markkinointimielessä vaan lähinnä omaksi ilokseni, mukavana harrastuksena. En halua ajatella että kirjoittamani sanat tulisi asetella niin että joka ikinen kerta jossakin lymyilisi piilomainos. Ajatus edustustilaisuuksista kauhistuttaa ja juuri sellaisiin pitäisi aina lähteä. Siellä sitten kuljeskelisin käyntikortit hinassa valmiina markkinoimaan itseäni jokaiselle tapaamalleni uhrille. Minun tulisi soitella myyntisoittoja silleen hienosti että olisin ystävällinen mutta samalla napakka. Soitan myyntisoittoja valitettavasti kuten savolaislikka, puhun liikaa ja ohi aiheesta.
Tulin siihen tulokseen että olkoon. Ajattelin hoitaa hommat ihan itsenäni. Etenkin kun niin se kuitenkin menee, mutta josko antaisi asoiden mennä samoin ilman tuota huonommuuden tunnetta? Toimisikohan yritys tällä energialla paremmin? Otan ilolla haasteita vastaan ja kokeilen uusia juttuja. Kiva jos opin jotain ja osaan enemmän, mutta pyrkimys olemaan Lenita Airisto ei ensinnäkään tule onnistumaan ja toiseksi ei taida olla tarpeellistakaan.
Tämä pitkä alkupuhe aasinsilta siihen mitä oikeasti halusin kertoa. Olen löytänyt parvekkeeltani joka kesä aivan uskomattoman kauniita ja suuria kuoriaisia (aina kyllä kuolleita). Hohtavan metallisen sinivihreitä, hivenen suorakulmion muotoisia pyöristetyin kulmin. Olen ihaillut näitä otuksia ja miettinyt mistä kummasta ne tulevat. Jostain suresta tuntematomasta, universumin pieni salaperäinen ilahdus. Menin lopulta selaamaan kirjastoon hyönteiskirjaa ja kas nämä kauniit hienot kuoriaiset ovatkin mitä ilmeisimmin pillerinpyöritäjiä, lantakuoriaisia. Ilmeisesti tulleet paikalle kissanvessan houkuttelevina. Arvatkaa naurattiko. Päätin lopulta tuntea itseni egyptiläiseksi ja ihailla scarabeeitani edelleen.
Tarvitsin tähän uutiseen tuon alkupuheen siksi että sillä lunastin itselleni oikeuden vaikuttaa pimahtaneelta.
2 kommenttia:
Kyllä saa, jos kerta on
Kiitos anonyymi!
Lähetä kommentti