maanantai 10. lokakuuta 2011

Oppia ikä kaikki

Esivanhempani kohtasivat mitä romanttisimmalla tavalla. Isoisoisovanhemmillani oli Joensuussa puoti jossa Mummini äiti työskenteli silloin kuin aikaa koulun käynniltä jäi. Olipa eräs painostavan kuuma kesäpäivä, puodissa oli hiljaista, niin, koko kaupungissa oli hiljaista ja uneliasta. Mummin äiti istui puodin tiskillä, pitkästyneenä, heilutteli ajatuksissaan jalkojaan. Kas, kenkä lennähti jalasta, lennähti ovesta ulos ja laskeutui erään nuoren miehen jalkojen juureen. Nuori mies toi kengän liikkeeseen, sujautti kainosti neitosen jalkaan ja loppu on, kuten sanotaan, historiaa. Tuon romantiikan kukkasen siemeniä minäkin kannan veressäni.

Kun ajattelen tuota suloista päivää näen silmieni edessä siistiin mekkon pukeutuneen nuoren naisen joka istuu tiskillä eteen päin nojautuneena, sormet kietoutuneena tiskin reunan ympärille, jalat heiluvat, on kuumaa ja pitkästyttää. Hän on ajatuksissaan, kaihoilee kenties ystäviään uimarannalla. Kaupan seinät ovat tietyn sinivihreät. Tähän aina pysähdyn sillä huomaan tuosta sinivihreästä että kuvitelmani sijoittuu huomattavasti tuoreempaan aikakauteen kuin vuosisadan vaihteeseen. Eikä se mekkokaan taida sijoittua tarpeeksi vanhaan (kai nyt uimarannalla sentään käytiin?). Tajuan ettei minulla ole mielikuvaa miltä siihen aikaan näytti, mitä värejä sisustuksessa käytettiin, millaiset mekot ja kampaukset henkilöillä jotka pitävät kauppaa Joensuussa. Jotensakin järkyttävää miten lyhyelle historiassa mielikuvani riittävät.

Niin, savupirttiajasta on enemmän kuvia päässä koska olen joskus käynyt museossa. Tai vuosisadanvaihteen kuninkaallisista ja kuuluisuuksista. Tuskin Joensuulainen puotityttö näytti Aino Acktelta.

Kun oikein mietin mieleeni nousee sellaisia termejä kuten aatelisto, porvarit, kauppiaat ja käsityöläiset. Sanoja historian tunneilta. Feodaaliaika. Torpparit ja maanomistajat. Nuorena lukemani Kaari Utrion kirjat maalaisneitosista joista tulee yllättäen rohkeutensa vuoksi aatelisia. Hälyttävää. Minä joka haikailen menneitten aikojen perään en osaa kuvitella kuin kaksi sukupolvea taaksepäin. Tiedän kyllä tärkeät käänteet mutta visuaalinen puoli on sokea. Miksi ihmeessä historia ei kiinnosta siinä iässä kun sitä opiskelee, se pörisee korvien välistä sujahtaen. Jättää jälkeensä irrallisia sanoja. Nyt kun pääsisin samoille tunneille oikein rypisin menneissä ajoissa. Mutta. Voi sitä opiskella ihan omin päinkin. Onneksi.

Ei kommentteja: