tiistai 18. lokakuuta 2011

Oodi pyörälle

Pyöräily. Siinäpä ihana sana. Ja tapahtuma. Pelkään talvea siksi etten enää uskalla pyöräillä pajalle. Joudun bussiin. Habitaren jälkeen oli huikaiseva tunne päästä taas liikkumaan pyörän päällä, vauhdilla alamäet ja kurvit. Edessäni ajava vanhus mutkitteli keskiviivan molemmin puolin, hetken pelkäsin että pyörrytyskö iski, mutta sitten huomasin ilon virneen kasvoilla. Tunsin suurta yhteenkuuluvuutta, minulla oli sama tunne, pyöräilyn vapaus ja ilo.

Ei tarvitse katsoa aikataluja kun lähtee liikkeelle, ei odottaa, ei tungeksia, eikä harmistua kun jatkobussi lähti liian aikaisin, tai on myöhässä. Kukaan ei kaiva nenäänsä vieressä, kukaan ei puhu kovasti puhelimeen, tai haise vahvalle hajuvedelle. Ja sitten kun joutuu käsissään kantamaan kassit. Ai kun on ilo pakata pyörän etukori täyteen ja samat takakorille. Selkään mahtuu vielä reppu ja hätätilassa olkalaukkukin matkaan. Samaa satsia ei käsissään bussittelisi, ei. Ja parasta; voi itse päättää että ajaa läpi ne parhaat maisemat. Matkalla virkistyy ja virittyy, ihan elähtyy. Vaikka sataisi. Pyöräilyviitan keksijälle virtuaalisuukko.

Minun mummi polki pyörällä todella pitkään ikään. Silloinkin kun ei oikein kävellä voinut kun niin huimasi. Meitä hirvitti. Mutta ymmärrän. Ymmärrän!

Näissä fiiliksissä tänään. Mukana kulkee kirjastoon kassilinen kirjoja ja vaihdossa sama määrä mukaan varattuja, kaksi tilauspakettia postiin, kuntosalivaatteet ja -kengät, tietsikka, käsilaukku normivermeineen, lounas, ja matkalla haen vielä paketin matkahuollosta.

Ei kommentteja: