Ravintolapäivästä päivää

Olen usein haaveillut osallistuvani joskus ravintolapäivään. Nyt ilokseni saan siihen tilaisuuden, tosin en ruoan laittajana koska sen valmistaa ihan aito keittömestari, mutta muuhun tohinaan sentään. Bockin talossa, siis siellä missä istun nytkin puotipuksuna, tarjoillaan lauantaina 4.2. klo 11-17 luomupunajuurisosekeittoa, tietekin smetanan ja itsetehdyn leivän kera, kyytipoikana raikasta kaivovettä. Annos maksaa peräti 5e ja sen laittaa keittömestari Bockin talon kesäravintolasta. Keitto on kuulemma huumaavan hyvää. Odotan innolla ja vatsa kuristen.

Tulkaa tekin mukaan, mielelläni ojentaisin teille annoksen! Ja sitäpaitsi, päivän aikana kaupunki pullistelee kaikkea kivaa ja hyvää. Huono päivä istua kotosalla siis.

Ravintolapäivän humun voipi tsekata täältä ja täältä mikäli oleilet Facebookissa.

Food porn

Tällä kertaa jaan kanssanne niin herkullisia asioita että oksat pois.

Tarinan historia; taannoisissa Ornamon joulumyyjäisissä viereistä pöytää pitivät Edel Cityn omistajat, neiti Itävallasta ja herra Luxemburgista (molemmat asuneet Suomessa jo vuosia). Edel City-kaupoista (toinen Fredalla ja toinen Kluuvissa) saa kaikenlaista kivaa ekologis-eettistä kierrätysdesignia, usein Helsinki-aiheisia. Ehdottomasti vierailun arvoiset kaupat, osoitteet ylläolevasta linkistä.

Mutta heillä on myynnissä myös itävaltalaista käsintehtyä suklaata.

Katselin kauniita pakkauksia ja kuuntelin kaihoten suklaaesittelyjä, maut olivat nimittäin ihanan erilaisia ja sangen kiinnostavia, shampanjaa, chili-konjakkia, mansikkaa, kaneliomena-hunajaa, mitä erilaisempia pähkinä-nougatsysteemejä, hedelmiä, marjoja, konjakkeja ja brandyjä. Lisäksi heillä oli ihanalta kuulostavia pötköjä kaakaoksi sulatettavaa suklaata. Näitä en pystynyt ohittamaan, näin sieluni silmin itseni sohvailemassa joulukiireiden jälkeen höyryävän kaakaokupposen kanssa.

Ostin siltä seisomalta neljän maun pakkauksen; chilikaakao, kaneli-banaani, kurpitsansiemennougat ja mantelinougat. Pötkö on tarkoitus sulattaa kupilliseen, tai kahteen, maitoa (koska pidän voimakkaista syvistä mauista yksi patukka ehdottomasti yhteen kuppiin). Ja nyt, kaikki maut kokeilleena voin kertoa että olivat taivaallisia, kalliihkoja kenties, yksi pötkö maksaa 2,5e, mutta erityisiin herkkuhetkiin ehdottomasti hintansa väärtejä (sitäpaitsi harvasta kahvilasta saa normikaakaonkaan 2,5 eurolla).

Testaus; Mantelinougat oli taivaallisen voimakas ja täyteläinen nougat, kaneli-banaani suosikkini maistuessaan oikealle banaanille, eikä esanssille, hyvin kiinnostava kaakao, todellinen ihanuus (myös belgialaisen miehen suosikki). Kurpitsansiemen maistui myös voimakkaasti nougatille mutta joukossa ihana pieni vihreä vivahdus, kaakaon värikin oli vihreähkö. Chilissä oli niin mahtavan voimakas puraisu että siitä tuli uusi kylmien päivien suosikkini. Suosittelen kokeilemaan koko herkuttelijan sydämelläni. Suklaa suli maitoon helposti, iso plussa koska normisuklaata saa sulatella maitoon ihan ajatuksella. Makuja löytyy vielä vaikka kuinka paljon, ja suunnitelmissa siintääkin matka ostoksille Kluuviin.

Kirkas tulevaisuus; Koska olin niin otettu herkuista, selauduin suklaan tekijöiden sivuille (kyllä, siellä tuotteet oli halvempia, mutta kun niihin lisää postikulut ollaan taas samoissa lukemissa kuin Edel Cityssä). Mutta tekijöiltä voi tilata kustomoitua sulkaata. Kuulitteko, kustomoitua suklaata! Sivuilta löytyy Mi-xing bar, josta voi klikkailla omaan levyynsä suklaat, tai suklaasekoitukset, levyyn voi sitten sekoitella makuja, mausteita ja herkkuja 99 sortimentin valikoimasta. Tsekkailin ohjelmaa ja sommittelin jo muutamia vaihtoehtoja, mutta päätin sulatella vielä joulusuklaita hiukan pidempän ja tilata myöhemmin. En aio tätä tilaisuutta ohittaa, lupaan. Parasta suklaalle tapahtunutta ikinä!

Pakkaukset tässä, hieman rypistyneenä, koska Jyväskylän joulumessujen aikana belgialainen mies oli käynyt maistiaisilla (varmaan paikannut huutavaa ikäväänsä).

Sain ylimääräiseksi maistiaiseksi levyn mansikkasuklaata. Aivan mielettömän hyvää, maistui oikeille mansikoille, ei esanssille, eikä pakastemansikoiden mynnähtäneelle, vaan tuoreille herkullisille mansikoille. Sana suklaa tässä yhteydessä oli vain koostumus ja suussasulavuus, itse suklaan makua ei herkussa ollut, mutta (kuvitelkaa!) en sitä siihen kaivannutkaan.

Mars herkkuostoksille siitä, luminen talvi kaipaa lämpöä vatsoihin!

Toukan elämää ja sen tarkoitusta

Satuittekohan katsomaan Avaran luonnon Jäinen Planeetta-sarjaa? Napa-alueista kertoo se. Katsoin eilen ensimmäisen jakson ja erään eriskummallisen perhosen elo jäi kovasti askarruttamaan. Ajattelin jakaa siitä teille jotka ette ohjelmaa katsoneet. On nimittäin niin että kun perhosen toukka munasta loppukesästä kuoriutuu alkaa se vimmatusti syödä. Se syö ja syö, yötä päivää. Rouskuttaa menemään mehikasvin toisensa perään. Mutta vaikka se söikin urhealla tahdilla kesä on niin lyhyt ettei se ehtinyt lihoa tarpeeksi muodonmuutosta varten (kovin on energiaa vaativaa se metaformoituminen). Niinpä se ryömii kiven alle ja pakkasten tullen jäätyy. Siis kalikaksi, umpijäähän, sydän pysähtyy ja kaikki.

Mitä tapahtuu sitten keväällä? Kas kun lumi ja jää sulaa, herää toukka henkiin. Pim vain nousee ja jatkaa syömistä. Sitten se syö ja syö, samalla vimmalla. Mutta taaskaan syksyn tullen se ei ole saanut itseään lihotetuksi tarpeeksi. Se menee kiven alle jäätymän herätäkseen henkiin taas keväällä. Näin käy 13 kertaa. Kolmentoista vuoden ajan toukka kuolee ja herää henkiin ja syö syömistään. Sitten neljäntenätoista keväänä se sitten koteloituu herättyään. Muuttaa muotoaan ja kuoriutuu perhoseksi. Sitten sillä onkin muutama kiireinen päivä löytää kumppani ja pariutua. Sitten se kuolee.

Tämän elon kaari on kovin sitten kummiteut mielessäni ja mukafilosofisissa aattoksissani.

Hyveellisen laiska

Parhaat unet nukkuu ihan varmasti silloin kun päättää nukkua rokuliin. Tai jos lähtee koulusta/työstä kesken päivän, ylenmäärin luksukselta tuntuu varastetut loikoiluhetket. Herkullista myös kääntää kylkeä vielä pariksi tunniksi kun joku toinen taloudesta joutuu jo heräämään töihin.

Eilinen työpäivä venähti lopulta niin pitkäksi ettei busseja enää kulkenut. Jos, oi jos, minulla olisi ollut pyörä, olisin voinut nopsaan huitaista kotiin. Mutta nyt piti tilata taksi. Samalla hoksasin että voisinkin ottaa pestävät pyyhkeet kotiin ja jäädäkin pesupäivää viettämään omalle sohvalle. Olkoonkin että muutama muu homma jää nyt seuraavaan kertaan.

Aika luksusta tällainen työpäivä että voin istuskella sohvalla, lukea kirjaa, kuunnella lempimusaa ja laiskotella. Kunhan välillä kehtaan vääntäytyä vaihtamaan pyyhesatsin koneeseen. Olo on jotenkin syntisen lötkö. Ja silti samalla hyveellinen koska kuitenkin tulee 'tehtyä töitä'. Aika hyvä kombinaatio.

Huomenna minulla onkin puotivuoro Kraftissa. Aina mukava päivä. Jos olette liikenteessä kaupungissa, tulkaa moikkaamaan! Tarjoaisin kahvia jos voisin, mutta ainakin voin osoittaa sormella mistä päin löytyy hyvä kahvila. Päivän herkkuhetki on viisasta suorittaa Cafe Engelissä, naapurissa, sieltä saa Helsingin parhaan lattekaffin. Eivätkä porkkanamuffinssitkaan jätä mitään toiveen varaan. Melkein toivon että olisi jo huominen mutta maltan odotella rauhassa torkkupeiton alla.

Ärsytyksiä

Oletteko koskaan joutuneet sillä viisiin mainoksen uhriksi että hinkuatte maistaa-kokeilla tuotetta mitä pikimmin. Ja sitten kun kiiruhdatte kauppaan sitä tuotetta ostamaan sitä ei vielä ole siellä. Eikä seuraavallakaan viikolla. Eikä sitä seuraavalla. Siinä vaiheessa kun uutuus löytää kauppaan olette jo kypsyneet koko hommaan ettekä taatusti halua siitä enää kuullakaan. Niin ärsyttävää. Olen kärsinyt tästä mm. kinkkupizzakierteiden ja mangosuklaan kohdalla. Minusta voisi ne mainokset aloittaa kun hyllyissä on tavaraa. Niin.

Saman luontoinen harmistus on aina IKEA-matkalla. Netistä on ensin tsekkaillut asiat joita voisi käydä katsomassa, jotain joka olisi tarpeen ja ehkä se sopiva. Koettanut silleen etukäteen minimoida IKEAssa vaeltelun ajan. Mutta sitten ihmeellisen usein etukäteispongattu tuote on loppu. Ikea pursuaa tavaraa mutta juuri se tietty mitä tuli ajalla ja vaivalla hakemaan on kokonaan myyty. Niitä on 27kpl näytehyllyssä, mutta niitähän ei ole mahdollista ostaa, kaikki on siellä hyllyillä tarpeen lällättämässä että etpä nyt saakaan tätä tuotetta, ha haa. Tule kolmen viikon päästä katsomaan, voi olla että niitä on, voi olla että ei, saattoi olla että tuli ja meni. Eilen raahauduimme Vantaalle asti katsastamaan yhtä pöytälamppua ja tietenkään niitä ei ollut, hyllyt ammottivat tyhjyyttään. Kyseisiä lamppuja oli lukuisia näytehyllyssä mutta myyjillä ei ollut lupaa myydä niistä yhtään.

Joulukiireiden jälkeen on viimein odotettua aikaa keskittyä uuden kodin sisustamiseen. Olen varmasti jo useaankin otteeseen maininnut keittömme hassusta pikkuruisesta kaapista, siellä nurkassa, aivan toisella puolen huonetta kun muut kaapistot. Se on vielä omituisestipäin ettei oikein mitään muuta saa järkevästi sen läheisyyteen. Olemme ajatelleet sen purkaa pois. Pari päivää sitten varustauduin taltalla ja vasaralla ja ruuvimeisselillä on olin jo iskemässä kaappiin kiinni. Onneksi malttavaisempi ja tällaisissa asioissa ehdottomasti fiksumpi belgialainen mies ensin tutki tilannetta tarkemin ja huomasi että keittiön laattalattia onkin asennettu viisaasti kaapin ympärille. Alta löytyi hutaisten taskoitettua betonia. Aij-jai kun harmitti. Olin nimittäin asennoitunut että nyt viimein saadaan ainakin yksi huone kuntoon. Vaan ei. Vaihtoehtoina on: 1. etsiä samanlaista laattaa jolla korjata lattia (aika epätodennäköistä että juuri samaa löytyy), 2. vaihtaa koko lattia (hiivatin iso homma pikkuruisen kaapin takia), 3. jättää kaappi paikoilleen (ja se vasta ärsyttäisi).

Ajelimme sitten laina-autolla ympäri Helsinkiä etsimässä laattoja, sitä pöytälamppua ja lisäksi keittön ja makkarin lamppua, mattoja, keittöön pöytää ja tuoleja. Olin jotenkin kummassa ärsytyksen tilassa. Sitten huomasin että harmittelin eniten erään tuorejuustomaun puuttumista kaupoista. Pysähdyin. Mietin pitäisikö olla itselleen ärsyyntynyt vai huvittunut siitä miten minimaalisista asioista voi päiväänsä pilata. Ja minkä ihmeen takia. Belgialainen mies silitti päätäni ja käski rentoutumaan. Päätin tehdä niin. Viis lampuista ja tuorejuustoista. Loppupäivä parani oitis.

Tällaisen napin tarvitsisin. Laittaisin ranteeseen rannekellon paikalle.

Olé käytönnön piloille

Olen kovasti käytännön pilojen puolella (jos ne eivät ole ketään liikaa nolaavia, tai satuttavia). Metrolehdestä luin että jotkut olivat ensimmäisenä lumipäivänä pyöritellet valtavan ja painavan lumipallon, ja vierittäneet sen hissiin. ! ! ! Siinäpä sitten, myöhemmin kun palloa ei enää voitu vierittää ulos, asukkaat pohtivat että odotetaanko että sulaa vai pannaanko lapiot heilumaan. Aivan loistava pila, nostan hattua! Vieläkin naurattaa.

Ok, homma voi tietenkin tulla kalliiksi jne jne jne. Mutta arvostan silti yllättävää ideaa.

Pulska ja terve

Lehdet taas pullistelevat laihisoheita. Ihmiset keskustelevat siitä paljonko tuli lihottua jouluna, mikä on fiilis, kovin on tukkoinen ja huono. Sitten pohditaan kevennyskeinoja ja paastoja. Jotain detoxia ainakin. Laskeskellaan miten paljon voisi parissa viikossa pudottaa joulukiloja ja toiveikkaana ajatellaan että osa varmasti on kertynyttä nestettä, onhan. Sitten naureskellaan miten mukavalta tuntui taas kun ensimmäistä kertaa mahassa tuntui kummalta, kun oli pitkästä aikaa nälkä. Niin, eihän tässä ole hirveästi järkeä, mutta minusta on silti ihana että on joku juhla, tai vuoden aika, jolloin tehdään ja tarjoillaan ajan kanssa väsättyjä herkkuja. Syödään yhdessä, kiikutellaan ystäville lisää ruokaa omasta keittöstä, otetaan vastaan toisten tuomia ja nautiskellaan.

Ajattelin mistä moinen perinne on kotoisin ja että oli se joulu varmasti juhlien juhla ennen vanhaan kun ruokaa ei ylen määrin ollut. Silloin rusinat ja mantelit olivat varmaan ihan erityisherkku. Lihotettu sika teurastettiin ja oli ihanan paljon tuoretta rasvaista lihaa. Kellarin juureksista kehiteltiin jotain erityistä, ettei taas samoja keitettyjä tai uunitettuja juurespaloja. Perunalaatikkokin imellytettiin että olisi uutta makua ja makeutta. Paljon rasvaa ja normaalisti säästeltyä sokeria.

Minulle tuli hirveä ikävä vanhanajan jouluun. Jota tietenkään en ole koskaan kokenut, enkä tiedä millainen se oikeasti on. Mutta haavemaailmassa kuvittelen että olisi ihana laitella puuhellalla ja uunissa herkkuja koko talon väelle. Mielelläni posket punoittaen heräisin anivarhain laatikoiden laittoon ja kinkun paistoon. Hämmentelisin riisipuuroa. Pyörittelisin joulupullat ja leivät, lihapiiraat. Makkaroitakin. Läpsisin puulusikalla etukäteisnäpisteleviä sormia. Mutta silleen hieman hitaasti että kaikki saisivat pihistää vähän. Tarjoilisin ilolla näkäiselle herkkuja odottavalle joukolle. Lappaisin pötyä pöytään. Lautaset väärälleen. Kinkun rasvassa paistaisin sipulit ja perunat, rautapannulla rapeiksi, niinkuin tarinat kertovat mummini tehneen, että olivat jotain aivan erityistä herkkujen herkkua.

Sitten joulun jälkeen kaikki olisivat tyytyväisiä kun on lihottu. Ai kun hyvä olotila, tästäpä saakin ruumiillista ja henkistä voimaa pimeiden talvikuukausien puuhiin kun ruoka on taas vähemmällä ja sortit aika tylsän minimaaliset. Aijai miten hienoa kun saa vyön taas kauempaan reikään. Niin on terve, lämmin ja hyvin ruokittu olo.

Jaahah, röyhhh, tästäpä sitten hiirijahtiin