maanantai 15. lokakuuta 2012

Politiikkaa

En ole kovin poliittinen ihminen. Luen kyllä uutiset ja pidän itseni ajan tasalla. Kiinnostun erinnäisistä asioista joista politisoidaan, etenkin luonnonsuojelusta. Mutta asiat kiinnostavat enemmän kuin henkilöt. Paitsi nyt vaalien alla. Yleensä tähän aikaan havahdun että ketäs sitä äännestäisikään. Tiedän että Vihreitä, mutta kukas siellä olisi oikeasti hyvä kun paperilla kaikki vaikuttaa hyviltä. Vai olisiko viisain äänestää jotakuta ääniharavaa että puolue saa paikkoja. 

Tällä kertaa minulla on onni. Tällä kertaa minulla on oikeasti hyvä ehdokas tiedossa. Sellainen jonka tunnen ja jonka poliittista uraa olen seurannut sivusta. Työhuonenaapurini Pörrö Sahlberg on vieläpä onnekseni vihreä. Jos minun pitäisi yhdellä sanalla kuvata Pörröä vastaisin peloton. Sen verran olen seurannut hänen paneutumistaan lautakuntatyöhön, hän tutustuu käsillä olevaa asiaan, selvittää sen perin juurin ja jos jotain epäkohtaa löytyy Pörrö marssii päättäväisesti kokoukseen eikä pelkää jarruttaa yhtäkään ns. läpihuutojuttua. Olen nähnyt että Pörrö kyseenalaistaa, kysyy, miettii ja tutkii, ottaa asioista oikeasti selvän. Vaikeissakin tapauksissa marssii rohkeasti ja rauhallisesti kiistatilanteisiin. Siis sellaisiin kokouksiin joihin itse en saisi itseäni pakotetuksi kynnyksen yli.

Pörrö on nainen jonka haluaisin edustavan itseäni päätöksissä. Sellainen joka selvittää, kysyy ja jaksaa vääntää kunnes asia on pihvi. Ei mene sieltä mistä aita on matalin, tai kääräise asiaa pakettiin kun on oikeastaan jo myöhä ja olisi kiva olla kotona telkan ääressä.

Suosittelen siis teille jotka olette helsinkiläisiä ja etsitte hyvää ehdokasta. Pörrö Sahlberg numerolla 1009. Vaalifacebook-sivut tässä. Ja Pörrön osuva motto: Tärkeintä ei ole tietää vaan kysyä.

2 kommenttia:

Pörrö kirjoitti...

Kaunis kiitos näistä sanoista <3

Susanna kirjoitti...

En voisi olla enempää samaa mieltä. Erityisesti tykkään ja arvostan sitä, että Pörrö osaa perustella kantansa niin että siinä on oikeasti järkeä, tavallinen tallaajakin ymmärtää pointin, eikä perustelu kuulosta sanahelinältä millä on vain tarkoitus hämätä lukija/kuulija kuvittelemaan että homma on hoidossa tms.

Vielä kun löytäisin Espoon puolelta jotain äänestettävää :/