maanantai 14. maaliskuuta 2011

Narinamaanantai

Olen huono maanantai-ihminen. Herään vaivalloisesti, tai en oikeastaan edes herää, toimin hitaasti ja automaattisesti aamun ohi. Silmissä on liimaa. Haluan ryömiä takaisin sänkyyn ja nukkua lisää. Väsyttää. Tökkii. En suoriudu normaalisti juuri mistään.

Olen vastahanka ja enkä.

Pakottaudun työhuoneelle koska niin kuuluu tehdä maanantaisin. Istun bussissa edelleen kärttyisänä kun kaikki ärsyttää. Töissä surffaan koneella pari tuntia turhaa ja edelleen tahmoo. Sitten juon työhuonenaapurin kanssa kahvit (n. 1,5 litraa itselle). Hitaasti alan virkoamaan ja saan ehkä jotain tuottavaakin tehtyä. Mutta koko päivänä en ole vielä tiistain tasolla.

En ymmärrä miksi aina näin. Vaikka olisin kuinka nukkunut riittävästi ja levännyt halki viikonlopun. Tämä on tyystin henkistä maanantain vastustusta jonka alitajuntani kehittää ilokseni, ihan itsenäisesti. Siitäkin huolimatta että työni on kivaa ja rakastan työhuonettani. Onko tämä ekaluokasta asti kehittynyttä opittua maanantaitapaa?

Tänään olen surffannut luontaiskosmetiikkasivuja, vaatteita, puhelinliittymiä ja oikotiellä asuntoja. Lukenut uutisia ja blogeja. Suunnitellut tulevia päiviä kalenteriin ja siirtänyt osan tämän päivän hommista huomiselle (jokamaanantainen toimenpide). Kuplapeliin en ole vielä alkanut vaikka sekin saattaa olla edessä. Harmittelin että ystävä on saanut töitä enkä voi soittaa tunnin puhelua hänelle. Söin lounaani etuajassa koska en keksinyt enää muutakaan tekemistä. Mietin Kekkosta ja Mannerheimia. Ja japanilaisia. Pohdin joulupipareita ja että kehtaisinko ottaa nokkaunet työhuoneen sohvalla. Katselin päivän työlistaa viidennen kerran ja arvoin voisiko jostain vielä karsia. Sitten sätin itseäni kun en ryhdy. Hitsi kun olen itselleni vaivalloinen.

Huomenna tämä on ohi. Olen taas normaalissa työvireessä ja energinen. Perjantai-iltana harmittaa kun lauantaina en tee töitä. Kun innostaisi vielä kokeilla tuota ja viimeistellä tämä. Sunnuntai-iltana kahdeksan jälkeen alkaa sunnuntaiangsti ja maanantai avautuu totuttuun tapaan vaikeasti. Ei kuulkaa järjen häivää tässä.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muistan vielä olotilan. Sunnuntaina usein siivosin, jos muistat, ja lämmitin saunan. Ei kerennyt vajota angstiin. Nykyisin joskus harmittelen, kun ei ole enää perjantaioloa (2 ihanaa aamua edessä), mutta ei maanantaitakaan. Huh. Eläkeläisen onnea.

Anna kirjoitti...

En muistanut, ehkä olin niin uppoutunut omaan sunnuntaiangstiini. Se on kyllä totta että sunnuntaiangstilla saa ihanan perjantaiolon.