keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Ruusuisia muistoja Savosta

Jäin miettimään tuota kiireen tunnetta kaunpungilla ja miten se tosiaan taitaa olla suurempien kaupunkien ongelma. Ehken meille suomalaisille ei sovellu asua isoissa laumoissa, stressaannutaan niinkuin sopulit kun populaatio laajenee liikaa. Näykitään toistemme kintereitä ja koetetaan juosta toistaan lujemmin.

Koska juureni uppoavat syvästi savolaiseen maahan, arvostan jos ihmisillä ei ole koskaan niin kiire ettei olisi aikaa pieneen haasteluun. Kuopiossa jutellaan naapureiden kanssa rappukäytävässä, kaupan myyjien kanssa, ravintolassa, bussissa ja jopa joskus hississä. Sellainen sopivan mittainen ystävällinen keskustelu, pari sanaakin riittää. Rikotaan ohimennen jää. Torilla kuuluu seisoskella kädet selän takana ja vaihtaa kuulumisia ohikulkijoiden kanssa. Ainakin raportoida säätila. Vanhempana lisäksi terveydentila.

Kun asuin vielä Kuopiossa minua ahdisti että tiettyjen naapureiden kanssa joutui juttunalkkiin. Juttunalkki on em. rupattelupiirteen pimeä kääntöpuoli. Tälläinen nalkittaja on henkilö joka vaanii naapureitaan, varmaan yksinäisyyksissään, eikä päästä kynsistään jos kiinni saa. Nalkittaja utelee kaiken mahdollisen, koettaa tarkkailla mitä postia saat, mitä lehtiä tilaat, millaisin kellonajoin liikut ulkona ja monelta menet nukkumaan. Hän yrittää jopa päästä ovesta sisään katselemaan miten se naapuri oikein asustaa ja kurkistella jääkaappiin.

Nalkittaja puhuu hirvittävän pitkin lausein ja aloittaa tarinat muinaisista kreikkalaista, että tarina jaksaisi kestää mahdollisimman kauan. Nalkittaja jaarittelee ja taivastelee aina laveasti ja laajalti. Ja kun se huomaa että kuuntelija alkaa olla äärirajoilla, se koventaa panokset; silloin alkaa juoruilu, yleensä aika kovan luokan panettelu koskien muita naapureita tai tuttuja. Silloin nalkittajan silmiin syttyy tietty ahne kiilto ja köyryt sormet tarttuvat hihaan, vetävät lähemmäs, ääni supattaa ja sylki roiskuu. Siinä vaiheessa viimeistään pelottaa. Nyt vanhempana pääsisin pinteestä olemalla piittaamattoman tyly, nuorena kuuntelin kiltisti, tein heikkoja yrityksiä päästä pahasta vetoamalla vessahätään, puheluun, kiireeseen ja tiesmihin, mutta eihän ne mitään nalkittajalle merkitse. Iloa vaan lisäävät. Nalkittajia löytyy myös muualta maailmasta, mutta Savossa ovat hioutuneet huippuunsa.

Nykyisin olen tilanteessa jossa itseasiassa huomaan kaipaavani jopa niitä nalkittajia, sen verran tylsää minusta on kun naapurit eivät rupattele, itseasiassa vain harva edes tervehtii. Täällä pääkaupukiseudulla ei jutella turhaan vieraitten kanssa, sillä siisti. Paitsi jos olet hullu, tai humalassa. Jos jostain ihan pakonsyystä joutuu vieraan kanssa hissiin, tai rappukäytävään, tilan valtaa se jäätävä risahtamattoman hiljainen tunnelma. Täällä ihmisillä on pokkaa vaan tuijottaa ohi jos naapuri tervehtii (seikka josta savolaissydämeni kärähtää joka kerta). Pokkaa on myös tuuppia itsensä ensimmäiseksi bussijonossa vaikka paikalla olisi vanhuksia, tai raskaita kasseja kantavia (nais)immeisiä. Aikamiehet siinä kyynärpäin työntyvät ensimmäiseksi. Bussikuskit ajavat pysäkin ohi jos et huido käsilläsi kuin hukkumaisillaan oleva.

Mutta, on toki kivoja poikkeuksia, naapurirapun koiramies jaksaa jutella (koirastaan) joka kerta, eräs ihana mies auttoi minua kantamaan syksyllä myyntituotteeni perille saakka (lukuisia raskaita laatikoita), yksi kirjaston tädeistä on mukava joka kirjastokerta, myös silloin kun maksan kahdenkympin sakkoja. Muutama bussikuski hymyilee ja odottaa että mummeroiset ehtivät istua.

Klikkaamalla tästä kuvaus savolaisesta luonteesta. Siinä sanotaan että tuppisuu on savolaisen mielestä on koppava ja ikävä henkilö. Niin että ehkäpä tämä on katsojan silmissä, eikä suurkaupunkilaisen ole oikeasti tarkoitus olla koppava ja ikävä. Kunhan on vaan tavaksi muodostunut käytäntö.

Pehmensikö riittävästi? Mielelläni Helsingissä asun.


5 kommenttia:

Ruostevilla kirjoitti...

Ilmiselvästi savolaisilla on latinoDNA!

anna kirjoitti...

Tirsk :D

Anonyymi kirjoitti...

Joo, monia nalkittajia muistan. Ainakin yks yhteinen, joka seurasi teidän katollekiipeilyä yms ja kertoili kadun perheitten tapauksista. Ei muuten milloinkaan mukavista. Aika harvoin täälläkään kukaan bussissa alkaa jutella. Viime viikolla poikkeus. Viereen istui mies, jonka kanssa ehdittiin käydä läpi nykyhetken talvikalastuksen vaikeudet, pilkkimisen pitkäveteisyys kautta aikojen, kissojen ja koirien luonne-erot ja niitten paremmuus eri tilanteissa. Poikkeuksellisen mielenkiintoinen keskustelu siis.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä näitä nalkittajia on nyt onnistanut, kun on Feisbuukit sun muut keksitty niin pääsevät utelussa aivan uusiin sfääreihin. ;)

Ensiksi itkin Ukin tarinaa ja sitten naureskelin tälle. Kiitos näistä. Pitää soittaa papalle huomenna.

anna kirjoitti...

Voi, soitithan papalle ja teit hänet iloiseksi? :)

Niinpä, netti on nalkittajien taivas. erityisesti ne kamalat keskustelufoorumien räyhääjät.