Yhteinen hyvä

Olette varmasti huomanneet useinkin kaihoni menneisiin aikoihin. Minulla on tietenkin niistä kovin romantisoitu ja haaveellinen kuva, myönnän sen. Ymmärrän mainiosti että normaalit surut ja säryt sinnekin kuuluivat ja moni asia oli vaikeammin. Mutta varmasti myös paremmin.

Olen ollut niin kovin liikuttunut Haaviston kannatuksesta ja siitä että meistä löytyy vielä yhteisöllisyyttä, ylimääräistä yritystä ja ponnisteluja oman maan puolesta. Minusta se on jotain sitä minkä koen usein jääneen noihin menneisiin aikoihin.

Haaveellisesti kaipaisin sellaista pikkukyläyhteiskuntaa. Sellaista jossa vedetään yhtä köyttä koska muuten ei tulla toimeen. Autetaan toisen heinät talteen ja talot pystyyn. Riidellään siinä sivussa mutta silti isketään nyrkki yhteiseen pöytään. Tiedetään että se Kankkus-Jorma on viinaan päin, ettei sillä arki oikein enää luista, siitä tulee hankalakin tansseissa kun saa liikaa kotipolttoista. Mutta sekin hyväksytään koska Kankkus-Jorma on osa porukkaa, että minkäs teet. Samaten ne jokaisen kylän kylähullut, joista osa varmasti oli kehitysvammaisia ja hullun etiketillä kohdeltiin. Kuitenkin pidettiin huolta ja jaksettiin. Leipäpalat voideltiin köyhimmille kun alkoivat nälkää nähdä. Katsottiin kylän lasten perään ja syöteltiin puurot uunin kyljissä lämmitteleville vanhuksille. Toivottiin että Koljosen penska pääsisi kouluun kun sillä on sitä lukupäätä, siinä vähän auteltiinkin kun jäi siitä hyvästä talossa työkäsipari vähemmälle.

Jotain tällaista kaipaisin. Inhimillisempää yhteiskuntaa ja yhteistä hyvää. Haluaisin edelleen leuhkia maailmalla että meillä on hienoin koulutusjärjestelmä ja tuet joiden avulla jokaisella on mahdollisuus kouluttautua, että meillä saa hoitoa ilman vakuutuksia ja vähempituloiset perheet kodin, vaatetta ja ruokaa. Että Suomessapa ollaan tasa-arvoisia ja jokainen hyväksytään ihan itsenään. Niin ja meillähän on maailman puhtain luontokin jota arvossa pidetään. Ja kulttuuri johon satsataan. Että meillä yhdessä puuhalletaan samaan hiileen.

Pelkään että näistä ja monista muista asioista joista suomalaisena on voinut olla ylpeä livutaan pikkuhiljaa kauemmas. Toivon hartaasti että ei.

Ilahdus

Pitäisi ryhtyä töihin mutta juutuin internetinihmemaahan. Löysin aarteen. Esther Horchner, kuvittaja Hollannista on tehnyt aivan mielettömän hauskan teeastiaston Bathing Girls Tea Set. Näitä pitäisi saada Suomeenkin, ilahduttaisi takuulla kaikkia yksin-, kaksin- ja moninteejuojia.

Estherin kuvitukset ovat kivoja myös, mutta paperileikkaukset aivan uskomattomia, katsokaas täältä. Saattanut vierähtää tovi niitä tehdessä. Myös suositellut linkit ovat kaikki ajan käytön arvoisia, sillä ne ovat muutamalle muulle hollantilaiselle kuvittajalle, joillakin aivan ihania töitä, klikkaus tästä. Ja vielä, kaikki astiat löytyvät tästä linkistä. Mukavaa lauantaita sisätiloissa pakkasta ja viimaa paossa!

Ravintolapäivästä lisää

Ravintolapäivä lähestyy, se on siis huominen. Kävin eilen toisen Kraftin jäsenen kanssa somistamassa ravintolan, pöytiin tuli Rantakoski Designsin liinat ja 'maljakkoihin' Elohiiren huopakukkasia (haluan heti kotiini samoja kukkia, miten helppo kaunistus kattaukseen, ei tarvitse huolehtia kastelusta ja kukkien tuoreudesta). Seinille nostimme Maarit Kontiaisen ihastuttavaa grafiikkaa. Meillä oli hauskaa. Itse huomisen teen muita töitä joten en pääse keittoa tarjoilemaan, mikä harmi. Uskon että Bckin talossa on hauskaa, kertakaikkiaan.

Unohdinkin mainita että keiton saa myös kauniiseen kulhoon jonka voi sitten ottaa mukaansa, hinta on silloin hieman 6e kalliimpi, kulhosta riippuen. Ajatus on että keiton nauttija tukee näin myös suomalaista keraamikkoa! Muunmuassa Kraftin Kirjavaa Kippuraa.

Siispä, Bockin talosta herkullista luomupunajuurikeittoa smetanalla, itsetehtyä leipää ja lähdevettä, huomenna klo 11-15, osoitteessa Aleksanterinkatu 20. Tervetuloa!

Paikalle pääsee ratikoilla 1, 7A, 4, 4T ja 3T

Tiedättehän nämä isot vanhat pullot joissa kaiketi olutta oli. Kukka joka on pullossa on mahtavan kokoinen ja tarjoilupöydän kuningas!

Ruokailijoille avautuu mukava näkymä Senaatintorille.

Oranssi-pinkki pöytä tulee huomenna notkumaan herkkuja ja viereinen beige kauniita astioita.

Jägerin hyvä koristus sanoisin :)

Aurinko ja iloa

Olisipa, oi olisipa, tällaisia kavereita minunkin ikkunani takana. Kantaisin niska väärällä pähkinää, kyllä kantaisin. Ei tarvitsisi noin odottaa sapuskaa. Voisin ottaa viereen nukkumaankin mutta belgialainen mies ei kuitenkaan suostuisi, ei. Muuta asiaa ei tänään, ihana aurinko paistaa ja hanget kimeltää, olen energiaa täynnä ja iloa. Hauskaa päivää teillekin!

Kuva sivustolta joka ilostuttaa jokaikistä päivääni; Cute Overload.

Me, myself and I

Viime viikolla pyysin karvain mielin ystävääni ottamaan minusta kuvia. Karvain mielin siksi että valokuvattavana oleminen on minusta harvinaisen kamalaa. Ja tulos on sen mukainen, näytän aina ihan kummalliselta ja ahdistuneelta ja jäykältä, koska olen ahdistunut ja tunnen itseni sillä hetkellä kummalliseksi ja olen siten jäykkä. Yleensä en kestä sitä hetkeä kun kamera tarkentaa ja alan aina vääntelehtiä ja höpöttää juuri kun kuvaus naksahtaa. Mutta, tarvitsin edes yhden säällisen kuvan itsestäni yritysesittelyä varten, ei auttanut kuin ryhtyä hommaan.

Ystävä kärsivällisesti napsutteli yli 700 kuvaa. Suurin osa oli kamalia mutta joukkoon mahtui muutama ihan hyvä, onneksi ja suureksi helpotukseksi. Nämä hyvät olivat viimeisiä, vasta kuvan 600 jälkeen rentouduin sen verran että osasin olla suhteellisen epäjäykkä. Koko ajan mielessäni oli mummini ja äitini joilla oli ja on ihan sama ongelma, aina kuvissa kumma ilme naamalla, taitaa olla geeneissä tämä probleemi. Mainittakoon että ystäväni oli hyvä kuvaaja siinäkin mielessä että sai aikaan sulamista.

Mutta hauskinta minulla on ollut leikkiä kuvilla jälkeenpäin. Phoshop-ohjelma tarjoaa siihen välineet.

Posterisointia

Valoilla pelaamista

Hassu kierosilmäinen kuva joka on oma suosikkini koska tunnistan tässä itseni

Ja joku näistä tylsemmistä otetaan käyttöön, en tiedä mikä vielä, ei taida olla väliä. Mitä suositelisitte?

Mukarento?

Herkkis?

Pohtivahko?

Poliitikko?

Jäätä ja rallia

Musiikki on sitten merkittävä ja eriskummallinen asia. Siinä mielessä että se merkitsee niin eri asioita eri ihmisille. Joillekin se ei ole erityisen kiinnostavaa, jotkin hurahtavat muusikon maailmaan loppuiäkseen. Ja sekin vielä miten jotain musiikkia inhoaa jota toinen rakastaa. Jännää.

Olen varmaan ennenkin maininnut että minulla on eri musiikit eri tilanteisiin. Töitä tehdessäni minulle kelpaa vain harvat koska sen pitää sopia minulle saumatomasti, muuten häiriinnyn. Tämä on erityisen tarkkaa, maalatessa ei saa häiriintyä vaan musiikin pitää nostattaa. Siivotessani ja puuhastellessani kaipaan jotain raskaampaa. Yleensäkin pidän selkeästi rytmisestä musiikista, bluesista, lattareista, countrystakin.

Mutta silloin kun rentoudun sohvalla kirjan kera, tai rupatellen, taustalle sopii parhaiten ooppera. Saan siitä jotenkin kummallisen rauhan kuplan päälleni. Ihanan sellaisen. Ooppera ei minulle sovi esimerkiksi siivotessa, ei sitten millään, menee mielialat ristiin.

Joulun alla minulla oli kiireistä kiirein, niin kiire ei ole koskaan vielä ollutkaan. Muutama kuukaisi meni vapaapäivittä ja vapaa-ajatta. Huomasin jossakin vaiheessa olevani vähän liian lähellä burnoutia, en oikein enää nukkunut ja olin hymytön stressaaja. Työhuoneella mietin miten vielä jaksaisin tämänkin päivän. Mikään normimusiikkini ei toiminut, nekin vain lisäsivät hälyä päähäni, jopa lempibiisini. Sitten keksin kokeilla oopperaa. Ja se auttoi. Siinä vaikeassa tilanteessa sain pienen häiveen sitä rauhan kuplaa käyttööni ja pystyin sen siivillä vetämään homman läpi.

(Sivumennen sanoen, nyt kun kiire on ohi, kokeilin työskennellessäni laittaa oopperaa soimaan, ei onnistunut enää, ei millään, ei toiminut. Hyvin mielenkiintoinen ilmiö minusta. Aivoni ovat joskus niin erillinen osa ja toimivat oman päänsä mukaan).

Kuuntelin pelastavaa ooperaa iTunesin kautta, ranskalaiselta ABC-kanavalta. Yleensä pidin kaikesta mitä sieltä tuli, mutta väliin sieltä tuli barokkiaikaista kantaattilaulantaa (tms. en ole olenkaan varma termistä). Tarkoitan sellaista kirkasta täydellisen täsmällistä yksinlaulua yhden instrumentin säestämänä. Kappaleet ovat pitkiä ja täysin vailla rytmiä ja nyansseja. Lakunauhaa. Varmasti erityisen vaikea laulun laji, mutta minulle siitä tulee sama olo kuin pikkutarkkoja pointillistisia töitä katsottaessa. Liian täsmällistä ja siistiä. Ahdistavaa. Pystyn kuuntelemaan sellaista jonkin aikaa mutta pidemmän päälle minulle tulee puistattavan jäätävä olo.

Niinpä joskus havahduin työn touhussa hiipivään kummalliseen kiusaantuneeseen oloon ja tajusin että musiikki on vaihtunut kantaatteihin, vaihdoin kanavaa siltä seisomalta. Mutta kerran pysähdyin siihen että päässäni soi kiihtyvällä tahdilla Monty Pythonin Lumberjack-ralli. Ymmärsin että se oli soinut päässäni jo jonkin aikaa. Sitten kuulin että radio soitti em. kirkkomusiikkia. Hoksasin että aivoni parhaansa tehden olivat yrittäneet torjua ahdistavaa musiikin peittoamalla sitä mitä ärsyttävimmällä rallilla. Huvitti. Itse olin niin uppoutunut siihen mitä tein etten ollut tajunnut että jokin toinen puoli minusta nääntyi väärään musiikkiin.

Tässäpä näytteet:

En löytänyt niin pelkistettyä versiota kuin tarkoitin, mutta tässä idea kuitenkin.

Ralli

Toisen ilo ja toisen harmi

Onpa ihana ilma, sanoin eilen pihalla leikkivälle lapselle ja hänen äidilleen. Äiti kohotti kasvojaan aurinkoon ja kertoi nauttivansa auringon energiaa. Pikkupoika kauhoi keveää puuterilunta kasaan, aika pahantuulisesti huomasin. Sanoi kiukkuisesti ärrää sorauttaen että lumi on ihan väärin. Väärin!

Muistin yllättäen saman turhautumisen omasta lapsuudestani kun pakkaslumesta ei saanut väsättyä mitään. Se ei pysynyt missään muodossa, siitä ei saanut edes kasaa jonka päälle kavuta, saati sitten jotain lumieläintä joita tykkäsin rakentaa. Sivumennen sanoen haaveilen edelleen että menisin lasten joukkoon ja väsäisin kokonaisen lumieläintarhan. Mutta en uskalla mennä, olisin se tyhmä täti joka haluaisi tehdä kaiken itse ja rauhassa. Ehkä voisin tehdä sen jonnekin syvälle metsään satunnaisen lenkkeilijän kummastukseksi. Oih, niinpä teenkin joku suojasää, pakkaan mukaan vaihtolapasia ja kuumaa kaakaota pulloon!

Sanoin lapselle että tällaisella lumella voi tehdä kyllä paljon paljon enkeleitä. Sain vastaukseksi niin eleettömän täydellisen ylenkatseisen tuijotuksen että. Nauratti hirveästi mutta sain pidettyä naurun poskessa.