keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Keittokirjoista

Rakastan keittokirjoja. Anteeksi noin voimakas ilmaus, mutta keittokirjoja on ihana lukea (montakohan kertaa tämän olen tänne kirjoittanut). Niiden mukana pääsee päässään jonnekin muualle, toisiin kulttuureihin ja maailmoihin. Saa suunnitella ja kuvitella, maistaa kuvittelusuussa makuja, sitten oikeasti kädet kiinni ruokiin. Kokkailukin on kivaa. Se elvytetty harrastukseni siis. Viime ajat kiire on kuristanut jopa ruoanlaittoaikaa, ollaan menty maailan tylsimmällä salaattilinjalla, pah. Mutta tänään oli pitkästä aikaa hiukkasen ylimääräistä aikaa selailla keittokirjapinkkoja ja suunnitella tulevia herkkuja. Olipa kivaa.

Muistattekos kun hommasin nämä uudet kun otin haasteekseni oppia Kokkaamaan Hyvin Intialaisittain?



Viime kuukausina olen keitellyt miltei kaikki (etenkin lihaisat) ruokalajit oikealla olevasta Madhur Jaffreyn kirjasta Indian Cooking (huomattavasti kiintoisampi versio siitä alkuperäisestä kirjastani jonka reseptit on miltei kaikki testattu nekin). Paljon vaihtelevampia reseptejä, tuo alkuperäiseni oli ilmeisesti jotenkin englannistettu versio. Aloitin Madhurin kirjasta koska se oli selkein ja helpoin lähestyä (lue länsimaisin). Yksi resepti/sivu, paljon kuvia annoksista. Kiva huomata että eri kirjailijalla on omia mieltymyksiä, Madhur ei esimerkiksi käytä koskaan gheetä, lisäksi harvoissa ruokalajeissa on kastikemaisia herkkuja, noita ns. kuivempia versioita kuten viimeiseksi postaamani Vindaloo. Tätä kastike vs. kuivempi sapuska eroa olen mittinyt paljon koska esimerkiksi miltei kaikki Namaskaarin ruoat ovat hyvinkin kastikemaisia. Onko kyse siitä mistäpäin Intiaa Namaskaarin reseptit tulevat, vai onko tässä lisätty kastiketta suomalaiseen makuun? (Sivumennen sanoen en ole koskaan pettynyt Namaskaarissa).

Keskimmäinen kirja, Christinen Manfieldin Tasting India,  on huikaiseva. Miltei puolet kirjasta on kiinnostavia kuvia ja tietoa Intian eri osista, niiden kulttuureista, tavoista ja keittiöistä. Olen juuri nyt siirtynyt tähän  kirjaan ja tehnyt kaksi reseptiä, lisäksi lukenut infoa pari lukua (ei ole ollut aikaa enempään, harmillista). Kirja esittelee kattavasti eri maanosien annokset ja sen mitä yhtäaikaa ruokapöydästä voi löytyä,  mukana paljon kasvisruokia ja jälkkäreitäkin. Tästä kirjasta seuraa lisää myöhemin, mutta jos mietitte intialaisen keittökirjan ostamista, suosittelen ehdottomasti tätä (olen itse ainakin ihan pähkinöinä). 

Viimeisintä, eli tuota vasemmanpuoleista Pupesh Pantin Indiaa, en ole kuin silmäillyt. Se on selkeästi haastavin, kuten tiesin jo etukäteen. Kuvia on vain vähän ja reseptejä vaikuttaisi olevan tuhansia. Mausteseoksia löytyy sivutolkulla. Lukuisia variaatioita tietyistä annoksista. Jos olisin intialainen, tämä kirja olisi varmaan se paras tietokirja muuttaessani lapsuuskotoa omaan keittiööni, mutta vihreänä aloittelijana lähestyn sitä vähän hirvittyneenä, varovan kierrellen. Ajattelen että parempi harjoitella ensin helpommilla opuksilla. Minulla on tunne että viimeisin kirja on kuin palkinto kaikesta opettelusta ja kokeilusta :)

Muutama asia joka intialaisessa ruoassa häkellyttää. Mausteita laitetaan ruokaan hurjia määriä, mittaillaan ruokalusikoilla, heitellään mukaan kokonaisia valkosipuleita ja chilejä. Mutta lopputulos ei ole mitenkään älyttömän mausteinen, eikä missään nimessä ylimaustettu. Jos samat mausteet huitelisi johonkin suomalaiseen sapuskaan heittyisi vesilintu sillä alle aikayksikön. Toinen mykistävä asia on että lukuisa kastike syntyy sipulista. Sitä haudutellaan, keitellään ja mörssäillään jollakin blenderivehkeellä tasaiseksi kastiksi.  Jännä ajatus etä sipuli onkin tavallaan suurus. Ja että se toimii siinä hommassa niin hyvin. Kaikki testatut sipulikastikesysteemit ovat vieneet kielen mennessään. ja tietysti vielä se seikka että jugurtilla saa lihat niin ihmeellisen mureiksi.

Mitä haluaisin vielä tietää? Haluaisin päästä kärpäseksi katossa intialaiseen peruskotikeittiöön ja tsekkailla interiöörin ja välineet. Millaisissa pannuissa herkut keitellään. Ne otteet jotka ovat sytyneet vuosien kokkailuista, sellaiset nopsat kädet ja eleet (varmasti erit kuin meillä). Haluaisin nähdä normiperheen ruokapöydän astioineen ja ruokalajineen. Mitä intialainen tekee niille kokonaisille mausteille joita ruoassa on, kuten kardemummapalot ja kokonaiset neilikat. Poimiiko äittee ne pois ennen tarjoilua, syljeksitäänkö lautasen reunalle kesken ruokailun, pureksitaanko stoalaisesti, vai nielaistaanko muina miehinä kokonaisena? Kasvatetaanko korianteria jättisatseissa takapihoilla? Mitä intialaiset syö aamupalalla? Ja hitsi vieköön haluaisin todella tietää miten ne siellä Namaskaarissa keittää sen maailmojen taivaita hipovan kardemummkahvin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

varmaan ihania keittokirjoja. Harmi, että ne on englanninkielisiä - muuten Leena-täti varmasti tykkäisi niistä just sen takia, että niissä on paljon muutakin tietoa Intiasta. Kyllä hän reseptejäkin tutkii mielellään, vaikkei koskaan teekään ruokia. Taitaa tällä hetkellä olla menossa keskiajan keittiö
Mutsis

Anna kirjoitti...

Keskiajan keittiö kuulostaa kyllä kiinnostavalta sekin. Varmaan on suomenkielisiäkin tietokeittokirjoja.