keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Keittokirjoista

Rakastan keittokirjoja. Anteeksi noin voimakas ilmaus, mutta keittokirjoja on ihana lukea (montakohan kertaa tämän olen tänne kirjoittanut). Niiden mukana pääsee päässään jonnekin muualle, toisiin kulttuureihin ja maailmoihin. Saa suunnitella ja kuvitella, maistaa kuvittelusuussa makuja, sitten oikeasti kädet kiinni ruokiin. Kokkailukin on kivaa. Se elvytetty harrastukseni siis. Viime ajat kiire on kuristanut jopa ruoanlaittoaikaa, ollaan menty maailan tylsimmällä salaattilinjalla, pah. Mutta tänään oli pitkästä aikaa hiukkasen ylimääräistä aikaa selailla keittokirjapinkkoja ja suunnitella tulevia herkkuja. Olipa kivaa.

Muistattekos kun hommasin nämä uudet kun otin haasteekseni oppia Kokkaamaan Hyvin Intialaisittain?



Viime kuukausina olen keitellyt miltei kaikki (etenkin lihaisat) ruokalajit oikealla olevasta Madhur Jaffreyn kirjasta Indian Cooking (huomattavasti kiintoisampi versio siitä alkuperäisestä kirjastani jonka reseptit on miltei kaikki testattu nekin). Paljon vaihtelevampia reseptejä, tuo alkuperäiseni oli ilmeisesti jotenkin englannistettu versio. Aloitin Madhurin kirjasta koska se oli selkein ja helpoin lähestyä (lue länsimaisin). Yksi resepti/sivu, paljon kuvia annoksista. Kiva huomata että eri kirjailijalla on omia mieltymyksiä, Madhur ei esimerkiksi käytä koskaan gheetä, lisäksi harvoissa ruokalajeissa on kastikemaisia herkkuja, noita ns. kuivempia versioita kuten viimeiseksi postaamani Vindaloo. Tätä kastike vs. kuivempi sapuska eroa olen mittinyt paljon koska esimerkiksi miltei kaikki Namaskaarin ruoat ovat hyvinkin kastikemaisia. Onko kyse siitä mistäpäin Intiaa Namaskaarin reseptit tulevat, vai onko tässä lisätty kastiketta suomalaiseen makuun? (Sivumennen sanoen en ole koskaan pettynyt Namaskaarissa).

Keskimmäinen kirja, Christinen Manfieldin Tasting India,  on huikaiseva. Miltei puolet kirjasta on kiinnostavia kuvia ja tietoa Intian eri osista, niiden kulttuureista, tavoista ja keittiöistä. Olen juuri nyt siirtynyt tähän  kirjaan ja tehnyt kaksi reseptiä, lisäksi lukenut infoa pari lukua (ei ole ollut aikaa enempään, harmillista). Kirja esittelee kattavasti eri maanosien annokset ja sen mitä yhtäaikaa ruokapöydästä voi löytyä,  mukana paljon kasvisruokia ja jälkkäreitäkin. Tästä kirjasta seuraa lisää myöhemin, mutta jos mietitte intialaisen keittökirjan ostamista, suosittelen ehdottomasti tätä (olen itse ainakin ihan pähkinöinä). 

Viimeisintä, eli tuota vasemmanpuoleista Pupesh Pantin Indiaa, en ole kuin silmäillyt. Se on selkeästi haastavin, kuten tiesin jo etukäteen. Kuvia on vain vähän ja reseptejä vaikuttaisi olevan tuhansia. Mausteseoksia löytyy sivutolkulla. Lukuisia variaatioita tietyistä annoksista. Jos olisin intialainen, tämä kirja olisi varmaan se paras tietokirja muuttaessani lapsuuskotoa omaan keittiööni, mutta vihreänä aloittelijana lähestyn sitä vähän hirvittyneenä, varovan kierrellen. Ajattelen että parempi harjoitella ensin helpommilla opuksilla. Minulla on tunne että viimeisin kirja on kuin palkinto kaikesta opettelusta ja kokeilusta :)

Muutama asia joka intialaisessa ruoassa häkellyttää. Mausteita laitetaan ruokaan hurjia määriä, mittaillaan ruokalusikoilla, heitellään mukaan kokonaisia valkosipuleita ja chilejä. Mutta lopputulos ei ole mitenkään älyttömän mausteinen, eikä missään nimessä ylimaustettu. Jos samat mausteet huitelisi johonkin suomalaiseen sapuskaan heittyisi vesilintu sillä alle aikayksikön. Toinen mykistävä asia on että lukuisa kastike syntyy sipulista. Sitä haudutellaan, keitellään ja mörssäillään jollakin blenderivehkeellä tasaiseksi kastiksi.  Jännä ajatus etä sipuli onkin tavallaan suurus. Ja että se toimii siinä hommassa niin hyvin. Kaikki testatut sipulikastikesysteemit ovat vieneet kielen mennessään. ja tietysti vielä se seikka että jugurtilla saa lihat niin ihmeellisen mureiksi.

Mitä haluaisin vielä tietää? Haluaisin päästä kärpäseksi katossa intialaiseen peruskotikeittiöön ja tsekkailla interiöörin ja välineet. Millaisissa pannuissa herkut keitellään. Ne otteet jotka ovat sytyneet vuosien kokkailuista, sellaiset nopsat kädet ja eleet (varmasti erit kuin meillä). Haluaisin nähdä normiperheen ruokapöydän astioineen ja ruokalajineen. Mitä intialainen tekee niille kokonaisille mausteille joita ruoassa on, kuten kardemummapalot ja kokonaiset neilikat. Poimiiko äittee ne pois ennen tarjoilua, syljeksitäänkö lautasen reunalle kesken ruokailun, pureksitaanko stoalaisesti, vai nielaistaanko muina miehinä kokonaisena? Kasvatetaanko korianteria jättisatseissa takapihoilla? Mitä intialaiset syö aamupalalla? Ja hitsi vieköön haluaisin todella tietää miten ne siellä Namaskaarissa keittää sen maailmojen taivaita hipovan kardemummkahvin.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Semmost sekalaist

Mitä tehdä ettei linnut lennä ikkunaan? Löysimme eilen todisteet päivän aikana tapahtuneesta massaitsemurhasta belgialaisen miehen musahuoneen ikkunaan. Kuolosta kieliviä jätöksia valui neljässä kohtaa ikkunaa. Ja kas tänä aamuna sama löytö työhuoneellani. Juuri siinä ikkunassa jonka edessä kirjoituspöytä on. Ottaen huomioon että ikkunoita on 11 kpl olen onnellinen etten ole taikauskoinen. Mietin onko jotain kikkaa, liimata pöllön kuvia ikkunaan tms? Surettaa nimittäin. Lintusten kevättärinnassa päättyy onnettomasti.

Sen sijaan onnellista on tämä kevät ja viheryyden kasvu. Jokainen päivä jotain uutta on kasvanut ja tuoksuilee. Kotosalla löytyy niiden yrttien ja tomaattien muodossa. Iduista on tullut perheenjäseniä, lähinnä siksi että ne kasvavat keittiön aamiaispöydällä. Joka aamu syömme muroja ja munia tutkien vuorokauden aikana tapahtuneet kasvumuutokset. Iduille on tullu jo nimiäkin. Tänä aamuna Jack oli vähän kellistynyt liian roiman kastelun viattomana uhrina. Jack tuettiin pystyyn mitä pikimmin. Saa nähdä raaskitaanko loppujen lopuksi ketään heistä syödä. Pirskatit kasvavat liian hitaasti, aivan mainiosti aikaa kiintyä.

Kissallakin on kevättä sielussa. Se herää anivarhain ja alkaa kipsutella sängyssä koska hänen ihmiset-palvelijat-hännystelijät nukkuu liian myöhään, on jo valoisaa. Kun ei herätystä tapahtu niin olohuoneen sohvalta, tai vaihtoehtoisesti ruokapöydältä, aloitetaan konsertti. Ensin vienosti, lopulta mouruamalla niin suurella äänellä ettei uskoisi sen lähtevät 2,2 kiloisesta linnunluisesta kissasta. Tämän ilon kirvoittamana en ole nukkunut yli kuutta tuntia nyt reiluun kuukauteen. Eikä otus tietenkään tunnusta eroa arkipäivien ja viikonloppupäivien välissä että olisi niinkuin ne aamut jolloin voisi nukkua pitkään laiskasti. Ai että se on rakas tämä kissa.

Siksipä täällä nyt nuokun koneella, enkä huiskikaan läpi tämänpäiväistä työlistaa. Yhenäkkiä vaan loppui puhti ja kaikki energia. En jaksa mitään en. Aivokäyrä on varmaan miedon loivaa laineilua. Liplattelua. Pysähdyin pohtimaan näitä suurensuuria lintu-yrtti-kissalinjaisia ongelmia. Kaikki vinkit näihin ongelmiin otetaan fanfaarein vastaan.

Kaiken lisäksi mietityttää se facebook-video austraalialaisesta jättihämähäkistä joka muina miehinä pyydysti ja söi aikamoisen vonkaleen kokoisen käärmeen. Menin ihan viattomasti sen aamulla avaamaan ja järkytys jäytää edelleen. Ehkäpä sinne katosi tämän päivän energiat, järkytyskuiluun.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Yrttilöitä ja vindaloota

Harvensin eilen kivasti kasvaneet idut. Ne harvennetut syötiin hyvillä mielin, maistuivat jo ihan oikeille yrteille, nam. Seuraavalla kerralla en sitten kylvä yhtä montaa siementä (selkeä aloittelijan uskonpute siemeniin, epäilin ettei suurin osa nouse). Siemenpussin mukaan piakkoin pitäisi laittaa seuraavat siemenet itämään että olisi silleen jatkuva sato korattavissa. Liian kunnianhimoista minulle, katson ensin miten nämä kaverit jaksavat pinnistellä hoidossani. Nyt sitten odottelevat että ehdin hakea multaa ja yhden lisäruukun. Sillä välin nämä lapsoset varmaan kasvavat taimiksi (jos siis vielä ovat elossa).  Kissa hoksasi vasta eilen että tällaista jänskää kasvaa keittiössä. Ensimmäisen haukkauksen jälkeen tuli närkästyneet hatkat. Basilika ei ole todistetusti kissanminttua. Onneksi.



Viimein ruokapuoleen, tein toisensorttista Vindaloota taannoin, ensimmäinen resepti löytyy täältä. Tykkäsin tästä kakkosesta ehkä jopa ykköstä enemmän,  mausteseoksen fenugreekin siemenet toivat sangen kiinnostavan säväyksen ruokaan. Tästä tuli taas uusi suosikki ruokalistalle. Sivumennen sanoen, nyt kun on ollut kiirusta, en ehdi kokkailemaan arkipäivinä laisinkaan. Adoptoitiin uusi kokkaustapa, tehdään lauantaina ja sunnuntaina mahtisatsi ruokaa jota sitten pakastetaan sopivina annoksina viikkoa varten. Olemme olleet iloisia tästä tavasta, kiirepäivien ruoka oli aikaisemmin aikamoista kulinarismiankeutusta. Sitäpaitsi intialaiset ruoat on siitä kivoja että ne pöhisevät liedellä mureiksi aivan yksin itsekseen, ei tarvitse ajatuksella kokkailla tuntikausia. Systeemit pannulle ja sitten odotellaan. Sopii hyvin suuriin sapuskasatseihin, eikä pakastus vaikuta laisinkaan makuun, tai koostikseen. Suositus täältä taasen.

Porsasvindaloo 2.

2tl jeeran siemeniä
3 kuivattua punaista chiliä, tai 2-3 tl jauhetta
2 tl kokonaisia mustapippureita
1 tl kardemummaa
7,5 cm kanelitikkua, tai 4 tl jauhettua kanelia
2 tl tummia sinapin siemeniä
1 tl fenugreekin siemeniä
5 rkl valkoviinietikkaa
2 tl suolaa
1 tl fariinisokeria
10 rkl maapähkinäöljyä
2 suurta sipulia ohuiksi rinkuloiksi viipaloituna
2,5 dl vettä
1 kilo porsasta leikattuna kuutioiksi
2,5cm tuoretta inkivääriä raastettuna sileäksi mössöksi
Murskatut kynnet kokonaisesta valkosipulista
1 rkl jauhettua korianteria
1/2 tl kurkumaa

  1. Jauha morttelissa jeeran siemenet, kuivatut chilit, pippurit, kardemumma, kanelitikku, sinapin ja fenugreekin siemenet hienoksi jauheeksi. Tästä nousee ihanat tuoksut, voi veljet, etenkin pihkamainen fenugreek ilahduttaa. Kaada jauhe kulhoon, lisää viinietikka, suola ja sokeri. Sekoita tahnaksi.
  2. Kaada öljy suureen korkeareunaiseen kanneliseen pannuun ja paista siinä sipulit ruskistuneiksi, levyn lämpö saisi olla aika korkea tässä vaiheessa. Kun sipulit ovat ruskistuneet nosta ne pannulta reikäkauhalla ja soseuta saivasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Voit lisätä pari rkl vettä jos tahna on liian tiivistä tahnaantumiseen.
  3. Lisää sipulitahna edellisiin mausteisiin. Tässäpä on sitten se vinaloo-maustetahna. Tahnaa voi mainiosti pakastaa, eli helppo tehdä paljon suurempi annos ja pakastaa sopivissa satseissa.
  4. Ruskista sitten lihapalat jäljelle jääneessä öljyssä. Pistä pannulle tirisemään vain sen verran palasia että niiden väliin jää kunnolla tilaa. Muuten lihanestettä pursuilee palasista pannulle ja liha alkaa keittyä ruskistuksen sijasta. Siirrä ruskistuneet palat syvälle lautaselle ja ruskista seuraava erä kunnes kaikki palaset ovat nätisti sillä lautasella odottelemassa.
  5. Sitten pannulle inkivääri ja valkosipuli. Niitä saa käännellä hetkisen siinä pannulla ja sekaan korianteri sekä kurkuma. Sekoitus tasaiseksi ja kaada joukkoon kaikki lihat + se neste jota on kertynyt lautaselle.
  6. Lisää nyt Vindaloo-tahna ja sekoita hyvin niin että seosta on tasaisesti kaikkien lihapalojen päällä. Lisää sitten vesi, sekoita ja laita kansi päälle.
  7. Sitten haudutellaan pari tuntia kunnes lihapalat ovat ihanan pehmeitä ja mureita. Sekoittele välillä ja lisää vettä jos systeemi uhkaa kuivettua. Tarkoitus on kuitenkin että kun liha on mureaa, varsinaista kastiketta ei juuri jää pannulle vaan sellaista paksumpaa maustetahnaa lihojen ympärillä.
  8. Parhaimmillaan tarjottuna chapati-leipien kera, sopii hyvin myös naan-leivälle, tai riisin seuraksi. Tarjoile mukana maustamatonta jugua koska tulinen ruoka voi tarvita tyynnyttäjää. Päälle ripsaus tuoretta korianteria.

 Karppaajan annos kukkakaalin kera. Korianteri unohtui ostaa ja annos näyttää heti valjun tylsän värittömältä. Mutta ilmankin oli hirveän hyvää.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kristian Kaarna

Helsinkiläiset huomious! Viikonloppuna ensimaistiainen Kristian Kaarnan valokuvateoksista Suomessa. Näyttely on auki vain lauantaina ja sunnuntaina, +Studio, Pursimiehenkatu 26 C, 2krs, 11-12.5 klo 13-16.  Suosittelen todella lämpimästi!


Klik

Kristianin työt ovat suurikokoisia maisemia joissa on jokaisessa pieni kiinnostava twist. Tai suurempi twist. Syviä horisonttiin saakka leviäviä tyyniä meren selkiä, pilviä jotka on rakennettu uudelleen, tai hiekkarantaa johon aallot taittuvatkin kahdesta eri suunnasta. Maisemaa on pakko jäädä tuijottamaan. Samalla hiipii sisuksiin rauha, ihan huomaamatta, kuulas, kirkas rauha. Sellainen joka tulee kun kävelee hiekalla rantaviivaa meren suolaisessa tuoksussa, tai kun kellahtaa selälleen niitylle pilviä katselemaan pumpulipilvisenä kesäpäivänä. Tiedättehän, juuri se ihanan rauhaisa olo. Maisemat on kuvattu lähinnä Suomessa, Argentiinassa ja Italiassa, värimaailma vaihtelee kotoisen suomen väreistä Välimeren huikaiseviin sinisiin ja Argentiinan mausteisiin ja tummiin makuihin.

Kuvia voitte jo etukäten katsella Kristianin nettisivuilta. Selatkaa etusivua alaspäin niin löydätte lukuisia  teoksia. Mutta livenä kuvat ovat vieläkin hienompia. Käykää siis tsekkaamassa näyttely. Kristian on itse paikalla ja tulette huomaamaan miten ihana tyyppi hän on, ei tarvitse ujostella!


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kevättä kasvamassa

Kiire on taas kiskonut mukanaan, ei ole ollut aikaa juuri mihinkään muuhun kuin olennaisimpaan. Täälläkin siksi hiljaisia päiviä. Harmitusta koska minulla on lukuisia reseptejä jaettavana ja päässä monituisia juttuja joista pitäisi päästä kertomaan. Viimeistään kesäkuussa ehkä hiukan hiljentyy, toivottavasti koska mökille haluan heti kuin ikänä vaan. Mielellään jopa ihan lomalle ilman miljoonaa työjuttua mukana. Saas nähdä kuinka likan käy.

En ole ehtinyt hehkuttaa kevättä ja miten se on (taas) maailman paras vuodenaika. En postailla kevään merkkejä, uusia tulokkaita, hiirenkorvia ja muita ilahdutuksia. Tai saatika sitä onnen päivää jolloin työmatkaan pääsin ensimmäistä kertaa talven jälkeen pyörällä! Voi autuutta (pyörän vaihteet on edelleen rikki mutta viis siitä). Ihana kun saa mennä omassa aikataulussa, elähtyä meren rannassa työmatkalla.

Tänä keväänä päätin harrastaa minimaalista puutarhanhoitoa. (Huomatkaa nyt minulla on jo kaksi harrastusta!). Minimaalista siksi ettei minulla ole (vielä sitä unelmien) puutarhaa. Parveke on. Meillä syödään paljon tuoreyrttejä, etenkin nyt kun kokkailen noita mausteisempia sapuskoita. Niihin uppoaa ruukkutokkulla yrttilöitä. Kas, ajattelin alkaa viljelyn omalla parvekkeella ja jos onnistun siirrän sen syksyllä sitten sisälle.


Tässä vaiheessa ollaan nyt (koska ehdin kylvää siemenet vasta viikko sitten).  Tuloillaan on vasemmassa yläkulmassa Kanelibasilikaa, keskellä Korianteria ja oikealla Amppelitomaattia. Alhaalla vasemmalla persilja josta ei kuulu vieläkään mitään (laiskumus), keskellä Sitruunabasilika ja oikealla vaan pelkkä Basilika. Korianteri ilmestyi kurkistelemaan vasta tänä aamuna, olin jo vähän huolestunut, koska juuri sitä meillä menee eniten. Tomaatin siemeniä kylvin 8kpl, kolme nousi nopsaan ja yksi uusi yrittäjä on noussut korianterin kanssa tälle aamulle. Basilikat aloittivat reilussa päivässä, nopsan pirskaleet.

Aloitin vaatimattomalla kuuden lajikkeen setillä koska en ole oikein kokenut onnistumisen hetkiä puutarhurina (kaikki vihreä kuukahtaa käsissäni)(paitsi Belgiassa jonka koskeassa ilmastossa kaikki kasvaa ihan ittekseen). Tänä aamuna viimein lueskelin että miten noiden kanssa nyt toimitaan ja pelästyin. Ohjelmaan kuuluu koulimista ja karaistaimista, runsasta lannoitusta, oikeaa määrää valoa ja vettä, tietynlaista ruukkua jne. Hiukan aloin aavistella miltähän tämän(kin) projektin lopputulos tulee näyttämään. Pitäisi muistaa paljon ja olla silleen säännönmukainen ja huomaavainen ja päivittäinen. Roudailla sisään ja ulos ja että aurinkoa sopivasti. Aika haastavaa (olisikohan sittenkin pitänyt aloittaa valmiilla reippailla ostotaimilla). Belgialainen mies lohdutti että älähän huolehi, kissa syö tulokkaat kuitenkin ennenkuin noihin 'vaativimpiin osioihin' päästään käsiksi, itseasiassa sinä päivänä kun otan nuo kasvatuskelmut purkeilta pois, hetikohta kun ovi loksahtaa takana kiinni. Voi hyvinkin olla niin. Sepä ratkeaa tämä homma sitten silläviisiin.