perjantai 29. kesäkuuta 2012

Puistoblues

Huomenna minulla on ehkä maailman paras työpäivä. Varasin ystäväni Elohiiren kanssa myyntipaikan Puistobluesista, siinä päätapahtumapaikalla saamme olla töissä ja kuunnella maailman parasta musaa. Olen vieläpä erityisonnellinen koska pääesiintyjänä on John Fogerty. En ymmärrä miten en ennen ole hoksannut yhdistää kesäfestaria, fiilistä, livemusiikkia ja työtä!

Jos olette samoissa kemuissa tulkaa ystäväiset moikkamaan, meidät löytää paikalta numero 12. Minulla on mukanani sankat pinkat uusia T-paitoja.


Maistiaisia paidoista:




Suosikkini jäätelökesä-Kekkonen, vain miesten malli.










Lisää paitoja löytyy Rantakoski Designsin Facebook-sivuilta. Ja ostoksille pääsee juuri avatusta, vielä siistimistä kaipaavasta, nettikaupasta! Kaupasta kirjoitan lisää hiukkasen myöhemmin.

Toivottavasti tapaamme huomenna!

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Ylenpalttinen kesä

Vietimme laiskan pyöräilevän juhannusaaton belgialaisen miehen kanssa. Emme lähteneet kovin kauas kas kun lomaa minulla oli eilinen, tänään on palattava sorvin ääreen. Pakkasimme eväät, wasabipähkinöitä, lakritsaa ja kylmiä siidereitä mukaan, ajelimme koko päivän ympäri Laajasaloa, istuskellen eväinemme siellä missä maisema eniten kutsui. Katselimme auringon kimalteita kallioilla, pursuavaa kasvustoa ja nautimme täysillä kesästä, luonnosta ja siitä ettei ole minnekään kiire. Juuri kun aurinko oli luisumassa taivaanrannan taa seuraamme meloi kanootillaan mukavat miehet, toinen Etelä-Afrikasta ja toinen Englannista. Erittäin hauska ja nauruisa rupateluhetki kulttureista ympäri maailman ja perinteistäkin. Hauska päätös juhannusillalle. Sitten palasimmekin kotiin syömään lettuja belgialaisten mansikoiden ja suomalaisen kermavaaahdon kera.


Jollaksen kartanon hedelmätarha on nykyisin huikaisevan kaunis koiranputkimeri.

Mattojen pesijöillä ei voisi olla hienompaa maisemaa. Nyt pesupöydillä makoili kolme romaninaista suurissa samettihameissaan. He lauloivat yhteen ääneen tunnelmoiden haikeita mustalaisballadeja. En saanut ottaa heistä kuvaa.

Tullisaaren kalliot, auringonlaskun paikka.

Ei, tämä kuva ei päätynyt mukaan vahingossa, minua kiehtoo kovin kivien ja kallioiden kuviot. Mietin miten eri kivilajit ovat sulaneet joskus muinoin muinoin yhteen kerteileviksi kuvioiksi. Sivumennen sanoen hiekkakin on jännittävää, saanut alkunsa kivistä joskus ja nyt on pientä eri väristä murenaa.

Kaunista ja kesäistä juhannusta teille arvon ystäväiset, nauttikaa ylenpalttisesta kesäluonnosta!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Taiteilija saa olla omituinen (saahan?)

Varmaan jokainen pohtii aika-ajoin identiteettiasioita. Sitä miltä vaikuttaa ulospäin, miltä haluaisi vaikuttaa ulospäin, miltä ei vaikuta vaikka haluaisi. Yrittäjänä olen pohtinut tätä paljon enemmän kuin vain ihmisenä. Ihmisenä tyydyn siihen että olen se mikä olen, muuta ei nyt vaan voi ja hyvä niin. Yrittäjänä ja lukuisia brändi-markkinointi-myyntioppaita lukeneena joudun usein pinteeseen tässä ajatusmaailmassa. Minun tulisi vaikuttaa fiksulta, energiseltä, aikaansaavalta, tehokkaalta, vakuuttavalta, itsevarmalta, pysäyttämättömältä voittajalta, mutta samalla kuitenkin lämpimältä ja helposti lähestyttävältä. Minun ajatusmaailmassani nuo piirteet harvoin kohtaavat, on joko nuo edelliset, mutta jälkimmäiset sitten ei, tai päinvastoin.

Olen kokoenut huonommuutta siitä etten ole luonteeltani Yrittäjä. En ole aggressiivinen tehopakkaus. Olen enemmänkin laiskasutkeaan suuntaan. Teen kyllä paljon töitä ja pitkiä päiviä mutta usein sellaisia töitä joita ei juuri pitäisi, meinaan tehokkaana yrittäjänä. Menen mukavuus-luovuuskylki edellä, en talous edellä. En kirjoita tätä blogiakaan markkinointimielessä vaan lähinnä omaksi ilokseni, mukavana harrastuksena. En halua ajatella että kirjoittamani sanat tulisi asetella niin että joka ikinen kerta jossakin lymyilisi piilomainos. Ajatus edustustilaisuuksista kauhistuttaa ja juuri sellaisiin pitäisi aina lähteä. Siellä sitten kuljeskelisin käyntikortit hinassa valmiina markkinoimaan itseäni jokaiselle tapaamalleni uhrille. Minun tulisi soitella myyntisoittoja silleen hienosti että olisin ystävällinen mutta samalla napakka. Soitan myyntisoittoja valitettavasti kuten savolaislikka, puhun liikaa ja ohi aiheesta.

Tulin siihen tulokseen että olkoon. Ajattelin hoitaa hommat ihan itsenäni. Etenkin kun niin se kuitenkin menee, mutta josko antaisi asoiden mennä samoin ilman tuota huonommuuden tunnetta? Toimisikohan yritys tällä energialla paremmin? Otan ilolla haasteita vastaan ja kokeilen uusia juttuja. Kiva jos opin jotain ja osaan enemmän, mutta pyrkimys olemaan Lenita Airisto ei ensinnäkään tule onnistumaan ja toiseksi ei taida olla tarpeellistakaan.

Tämä pitkä alkupuhe aasinsilta siihen mitä oikeasti halusin kertoa. Olen löytänyt parvekkeeltani joka kesä aivan uskomattoman kauniita ja suuria kuoriaisia (aina kyllä kuolleita). Hohtavan metallisen sinivihreitä, hivenen suorakulmion muotoisia pyöristetyin kulmin. Olen ihaillut näitä otuksia ja miettinyt mistä kummasta ne tulevat. Jostain suresta tuntematomasta, universumin pieni salaperäinen ilahdus. Menin lopulta selaamaan kirjastoon hyönteiskirjaa ja kas nämä kauniit hienot kuoriaiset ovatkin mitä ilmeisimmin pillerinpyöritäjiä, lantakuoriaisia. Ilmeisesti tulleet paikalle kissanvessan houkuttelevina. Arvatkaa naurattiko. Päätin lopulta tuntea itseni egyptiläiseksi ja ihailla scarabeeitani edelleen.

Tarvitsin tähän uutiseen tuon alkupuheen siksi että sillä lunastin itselleni oikeuden vaikuttaa pimahtaneelta.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Haaveilen Davidistä (taas)


Tässä maisemassa odotan aina bussia. Eilen aamulla se oli harvinaisen upea, niin kesänrunsas ja täysi. Koiranputket tuoksuivat huikeasti ja olivat kasvaneet korkeiksi pöheiköiksi. Alhaalla oleva pelto oli tulvilaan varmaan juuri niitä seitsämää kukkaa joiden kanssa tulee juhannustaiat tehdä. Tämä aika vuodesta on niin ylenpalttinen ettei sitä meinaa ymmärtää. Sanat ei ainenkaan riitä kuvamaan tätä tätä... paljoutta. Katselin pellolle ja mietin että pääsinpä joskus (suurista suurimman idolini) David Attenboroughin kanssa tuollaiselle tuikitavalliselle keskikesänkesantapellolle. Kumppareissa ja reisitaskihousuissa, ilman näppylähanskoja, Davidilla olisi päällään khakit ja tahraton rapeaksi silitetty vaalea pellavapaita. (sellaiset hänellä on aina hikisimmissä viidakoissakin ja uskon että perienglantilaisuus pitää paidat sellaisina läpi lukemattomien sademetsätuntien). Aukeaisi uusi maailma pullollaan vieläkin enemmän tätä paljoutta, taikamaailma, kerroksia ja tapahtumaa joista ei ole aavistustakaan. Kuhinaa, tarinaa ja evoluution pikkiriikkisiä ja tuikitärkeitä linkkeja. Eipä onni siitä minulla syvenisi, ei.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kesäkahvila!

Eilen aamulla, tänään aamulla ja huomenna koko päivän pidän jälleen Kraftia auki. Puotilikka tekee vuoroja peräkkäin että saa sitten rennosti lomailla mökillä heinäkuussa. Suureksi, erittäin suureksi ilokseni, ja kenties teidänkin iloksenne, takapihalle avautui tunnelmallinen kesäkahvila. Kurkin aamuisin ikkunasta milloin pääsen hakemaan aamun ekan kahvin. Ja hyvää kahvia tarjoavatkin.

Sisäpihalla on ihana suojaisa kesätunnelma, aurinko ei paista suoraan, lämmin on silti ja ihanaa. Kesäkahvila on aina superloistoidea, että saa istuskella ulkona, nautiskella kesästä. Ruokakin on aina ekstrahyvää taivasalla. Kahvila tajoilee erikoiskahveja, monen sortin herkullisia (itse leipomiaan) kahvileipiä, tuoreita smoothieita ja lounasaikaan kasviskeittoa, salaatteja ja päivän quichen salaatin kera. Herkkuja pääsee maistelemaan arkisin klo 10-18 ja lauantaisin klo 10-16, sadevarauksella. Viileiden päivien varalta jokaisessa pöydässä on lämpöiset villaviltit. Pihalle pääsee Aleksanterinkatu 20 porttikongista, tai Bockin talon kautta. Tervetuloa!


Tunnelmallista, vai mitä, helmi Helsingin keskustassa.


Klikkaus suurentaa listan.


Edit. Huomasin juuri että ensi keskiviikkona naapurissa, Katariinankatu ykkösessä, Urbanstoryn sisäpihalla hauskuutellaan hyvissä merkeissä klo 20.30-22.30. Luomo PureBistro palvelee vieraita ja osa tuotosta lahjoitetaan WWF:n Itämeren suojelutyöhön. Illassa mukana MamboJambo, WWF ja Amphion Loudspeakers. Kuulostaa erittäin hienolta, kaikki mukaan!



sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Karppiherkku

Tajusin että en ole tainnut täällä kirjoitellakaan että olen karpannut enemmän tai vähemmän viime kesästä lähtien. Karppauksesta kun puhutaan niin pitää muistaa että se on hyvin monimuotoista, eikä se suinkaan aina ole sitä että vedetään mittaamattomia määriä käristettyä pekonia naamaan ja kulautellaan kermaa päälle kyytipoijjaksi. Moni karppaa syömällä täsmälleen muuten kuten ennen, mutta jättämällä viljat, sokerit ja tärkkelykset pois. Proteiineja tai rasvoja ei lisäillä enempää. Tähän väliin jää monta säätöastetta. Itsekin olen kokeillut erilaisia 'tyylejä', etsinyt itselleni sopivinta. Vuoden aikana olen huomannut että ruoka-aineryhmien määrät tuntuvat olevan muutenkin kovin yksilölliset, yhdelle sopii joku systeemi ja toiselle toinen. Yksi asia tuntuu kuitenkin olevan kaikille yhteistä, kaikilla on hyvä olo. Ja olo vaan paranee kun se oma säätö löytyy. Tämän kuittaan itsekin mielihyvin. Energiaa on enemmän, se ihmeellinen väsymyksen tunne että akut ei koskaan kunnolla lataudu on poissa. Jaksan enemmän ja olen harvoin kiukkuinen. Ja nälkä ei koskaan ole huutava, vaan sellainen lempeä muistutus että jossakin vaiheessa olisi kiva jos vaikka söisit.

Asiaan heittäytynyt kokki ja leipuri minussa oli alkuun hiukan pihalla. Yllätyksekseni en ole kaivannut pastaa, tai perunoita. Mielelläni syön kastikkeiden kanssa vihanneksia (aikuisen oikeasti). Leivän ikävä hoituu karppileivillä joita olen pikkuhiljaa oppinut tekemään itsekin. Alkuun leipominen oli outoa, ne selkärangassa asuvat keinot eivät toimineetkaan karppileivonnaisten kanssa. Aika hiivatin monta yritelmää päätyi suoraan uunista kompostiin. Nyt hahmotan jo mitä reseptejä kannattaa kokeilla ja mitkä kannattaa ohittaa. Kaapista löytyy herkullisia ja terveellisempiä vaihtoehtoja valkoisille venhäjauhoille. On ilo ajatella että herkku voi olla täynnä ravinnerikkaita (kamala sana) aineksia ja maistua hyvältä myös. Tulevaisuudessa kirjoittelenkin tänne myös karppausreseptejä. Ne ovat hyviä ja terveellisiä vaikka ette karppaisikaan.

Eilinen raparperiherkku onnistuu myös karpaten. Tässäpä siihen vaihtoehto:

Karppaajan kookos-raparperipaistos

Raparperipaloja noin viidestä varresta
Karppisokeria. Jos ette ole siihen vielä tutustuneet, suosittelen, sillä se on makeutusaine joka maistuu sokerilta, eikä kitkerältä makeutusaineelta.
Vaniljajauhetta maustemitallinen (vaniljajauhetta tulee aina laittaa varoen, jos laittaa liikaa hommasta tulee kitkerä (veitsenkärjellinen jauhetta vastaa teelusikkaa vaniljasokeria).
Kanelia
100g voita (ettekä sitten pinnaa käyttämällä jotain margariinia tms)
0,75dl kookosjauhoja
2 dl kookoshiutaleita

  1. Kuori ja paloittele raparperit, ripottele päälle reilusti karppisokeria ja kanelia.
  2. Sulata voi mikrossa, sekoita siihen 1,5dl karppisokeria ja vaniljajauhe. Lisää kookosjauho ja kookoshiutaleet ja sekoita.
  3. Lisää taikina ripotellen raparperipalasten päälle.
  4. Uuniin n. puoleksi tunniksi ja asteita on 175. Taikinan tulee ruskistua kunnolla ja raparperimehujen pulpahdella karemellisoituneen karppisokerin kanssa taikinan joukossa. Sitten on valmista.
  5. Tarjoile suoraan uunista karppivaniljajätskin kanssa (resepti myöhemmin jos teillä ei sellaista jo ole). Tai puolijäähtyneenä kermavaahdolla.
Kookoksen maku raparperin, kanelin ja vaniljan kanssa on ihana, yllättävä ja kesä. Tuoreiden persikoiden tai omenoiden kanssa kookos soveltuu myös erityisen hyvin. Seuraavalla kerralla kerron teille toisen ihanaisen vaihtoehdon murutaikinalle. Haastan teidät kokeilemaan kookosta ensin!

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Raparperi on kesää

Kauniita ja kesäisiä terveisiä Kraftista. Päivystän puotilikkana tänään ja huomenna. On ollut hirmuisen kiva päivä. Talo on ollut pullollaan vaikkaminkämaalaisia. Hauskoja juttuja on tullut turistua. Vaikka onkin pilvinen päivä, ilmassa on kesää. Ihmiset lomalla ja hyvällä tuulella. Tai ei-lomalla ja hyvällä tuulella. Sivumennen sanoen belgialainen mies ihmetteli taas miten suomalaiset ovat ihan erilaisia kun kesä tulee. On kuulemma kuin jossakin omituisessa elokuvassa kun koko kaupungin ihmiset yllättäen muuttuvat toisenlaisiksi ja tunnelma on hiukan pelottava ja väärä. Hih.

Ajattelin jakaa teidän kanssanne maailman helpoimman herkkujälkkärin kesäpäivän iloksi. Raparperista, joka on suosikkini kesän mauista (tai mansikat. Tai raparperi ja mansikat. Toisaalta vadelmatkin kyllä). Tein eilen satsin ja ahneuksissani unohdin sen kuvata. Epäilen suuresti että sitä ei ole enää jäljellä kun menen kotiin. Se on mennyt muruja myöten, selkäni takana, belgialaiseen vatsaan.


Raparperipaistos:

Raparperipaloja noin viidestä varresta
Sokeria, vaniljaa ja kanelia
1,5dl fariinisokeria
100g voita (ettekä sitten pinnaa käyttämällä jotain margariinia tms)
3-4 dl vehnäjauhoja

  1. Kuori ja paloittele raparperit, ripottele päälle reilusti sokeria ja kanelia, sekä kukkura teelusikka vaniljasokeria.
  2. Sulata voi mikrossa, sekoita siihen fariinisokeri. Lisää jauho ja sekoita käsin miltei murumaiseksi seokseksi. Taikinan pitää olla juuri sopivan jauhoinen, ei liian tahmea eikä vielä muruja, tahmea lätsähtää uunissa raparperien väliin ja murumaisesta tulee liian kova.
  3. Lisää taikina ripotellen raparperipalasten päälle.
  4. Uuniin n. puoleksi tunniksi ja asteita on 175. Taikinan tulee ruskistua kunnolla ja raparperimehujen pulpahdella karemellisoituneen sokerin kanssa taikinan joukossa. Sitten on valmista.
  5. Tarjoile suoraan uunista vaniljajätskin kanssa. Tai puolijäähtyneenä kermavaahdolla.

Lupaan jälleen että ette pety. Juuri sopiva ja suloinen liitto hapokkuutta, mausteita ja voimakkaan paahteista sokeria. Parasta tässä reseptissä on että sen voi tehdä mistä tahansa marjoista, ompuista, tuoreista luumuista ja persikoista jne tahansa. Nopsaa, helppoa ja tajuttoman ihanaa.

Tiedättkö milloin raparperipaistos on parhaimillaan? Piknikillä kesäisessä luonnossa kylmän kuohuviinin kera. Olen kokeillut. Kelpasi. En silti sylkäise lautaselle jos saan herkun kotikeittössä kahvin kanssa.



Edit. Olin niin väärässä, jäljellä oli vielä pieni annos josta sain kuvan. Oli kuulemma hartaudella ja ajatuksella säästetty. True love :)

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Sadepäivät rules

Onpa mukava sadepäivä. Siirsin ylimääräisen öljypatterin huoneeseeni ja nyt on kohtalaisen lämmintä. Istun silti vällyjen alla sängyssä, nojaan seinään pehmeiden tyynyjen varassa ja työstän kuvia koneellani. Sade ropisee ihanan kotoisasti huopakattoon. Koira kuorsaa ja uneksii sängyn alla. Tunnelma on rauhaisa, jotenkin pesämäinen. Ehkä juuri sellainen työpäivä jonka luokittelisin maailman parhaaksi työpäiväksi jos kutsuisivat luokittelemaan.

Ei minulla ole mitään muuta asiaa, ajattelin vain jakaa tämän mukavan tunnelman kanssanne.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Mökkeilyä

Sattuipa parhaat ilmat mökkeilyyn. Tai siis ei. Viime viikko oli kuulemma ihanaa, ihan kuule kuin linnunmaitoa. Kerrassaan suloista. Nyt jäätää ulkona ja jäätää sisällä. Luen vällyjen alla kirjaa kynsikkäät käsissä, pukeutuneena muutamaan kerrokseen vaatteita. Mamá lukee kirjaa ikkunan edessä (sisällä) pukeutuneena pikään toppatakkiin. Mutta silti on ihanaa. Nukuin ensimmäisenä yönä sikeästi viileässä 13 tuntia. Heräilin muutamaan otteeseen mutta aaltojen loiskinta tuuditti minut takaisin virkistävään uneen. Univelkaa olikin kiinniotettavaksi. Autuasta.

Haaveeni siitä että työstäisin tuotekuvia ja nettikauppaani terassilla järven rannalla lätsähtivät. Konekin varmaan löisi hanat kiinni kylmästä. Mutta maisema on kiva sisältäkin, ei sen puoleen. Eilinen meni tosin huomaamatta vahingossa epähuomiossa kirjaa lukiessa, sentään kivalla kävelyllä käytiin Tonkurin mäellä koiran ja mamán kanssa. Päätin illalla että ansaitsin kyllä yhden lomapäivän ennen työtä ja hylkäsin huonon omatunnon.


Mamán Kerokoira...

...joka on mitä parhain Tonkurinmäen lenkkikaveri



Sitten ääni- ja luontomaailmaan:

video

Kuunelkaa miten ihanat aallot. Ääni jota eniten talvella kaipaan ja johon olen kaikkina elämäni kesinä mökillä tiiviisti kiinnikasvanut. Vesi on harvinaisen korkealla. En muista milloin olisi kesäkuun alussa ollut näin viimeksi.


Tässä vedenpinnan normaalitila viime kesältä, kuvattu samasta kohdasta (paistoi aurinkokin...).


Jännittävintä veden korkeudessa on se että tulee kahlata kivipolkua pitkin kunnes pääsee laskeutumaan kunnolla veteen. Eilen kävin pesulla lenkin jälkeen järvessä (saunan kevätsiivous on vielä kesken). Kahlaamisen aikana jalat ehtivät jäätyä kalikoiksi. Kyllä Suomen kesä on niin luksusta!